lauantai 24. lokakuuta 2015

mun elämässä muuttui jotakin radikaalisti, kun heinäkuisena arki-iltana haimme järvenpäästä kalen. en ole koskaan ennen ollut autoilijahenkilö, mutta jotenkin se oli liian järkevää ja tarpeellista nyt. meidän kale, söpö (tärkeä meriitti autolle) ja punainen. uskallan taas ajaa, tosin yksin vain tuttuja reittejä.

täytin 30, mentiin kallahdenniemen rantaan istumaan. h oli koristellut kalen sydämenmuotoisilla ilmapalloilla ja serpentiinillä. musta tuntuu ihan samalta kuin aina, mutta olen kuitenkin erilainen. voisin kuvitella, että tällaista se on sittenkin, kun tulee uusia kymmeniä vuosia. ehkä se on sellainen alkukantainen käsitys kasvamisesta, kaikista niistä iänikuisista fraaseista. ymmärrät kyllä myöhemmin, odota vain, voi tuota nuoruuden intoa. joku nytkin nauraa, että hitto kun tuo on tuollainen idealistinen nappula vielä. se olisi aika suomalainen tapa reagoida.

on niin hassua, kun töissä 22-vuotias murehtii siitä, että kohta täyttää jo 30 ja pitäisi nyt jostakin koulupaikka ja ammatti ja perhe ja asunto ja ÄH. sitten sitä on siinä vierellä, että miten tuon kaiken stressin ottaisi tuolta pois, kun elät vielä niin ihanan vapaata aikaa. 

h haluaisi mennä jollekin feministiselle autonkorjauskurssille ja mietittiin sellaista lihakurssia myös, että miten voisi olla järkevämpi ja osata ostaa ruokatarpeensa suoraan lihakaupasta tai ehkä myöhemmin jopa joltain tilalta. ehkä se oli joku lihanleikkuukurssi. mä ajattelin pitkästä aikaa hommata vanhaan filmikameraani filmin ja kuvata näkemättä tulosta saman tien. neuleprojektejakin on kesken molempien käsien sormille.

yksi iso kysymys pyörii mielessä usein, suorastaan joka päivä. mikä musta tulee isona?


keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

mulla tuntuu olevan entistä vähemmän sanottavaa. inspiroidun kyllä päivittäin, suorastaan tunneittain, mutta suollan ajatukset suoraan sisälleni.

arki on tietysti tappavaa. herätys 5.45, aamubussi 7.17, työpaikalla 8.23, kotiin 16.15. välillä malmin prismaan, sitten pestään pyykkiä ja tiskataan. nukkumaan.

yksi meistä meni naimisiin, ja se tuntui jotenkin niin käsittämättömältä ja hienolta ja oikealta ja eniten siltä, että nyt tässä tapahtui jotakin, minkä piti tapahtua. tein polttareita varten soittolistan, johon onnistuin jotenkin kiteyttämään kymmenen vuoden tunnelmat.

me tanssittiin h:n kanssa kaksin olavi virtaa navetan ylisillä kymmenien led-tuikkujen loisteessa. aivan törkeän suomifilmimäistä.

tästä leijuvasta harmaudesta huolimatta soljun sopivassa miellyttävyydessä ja "nautin elämän pienistä iloista", kuten toisen keittämästä aamukahvista, pinkistä kynsilakasta, eläinkuvioidusta peltirasiasta joka piti ostaa stockan kanta-asiakastarjouksesta, koska se vaan oli niin hieno, tomaatinlehtien tuoksusta, rastaista ja muista pikkutirppasista, vesan pehmeydestä...

perjantai 17. huhtikuuta 2015

kirjoittelun tahti on hidastunut. toisaalta se harmittaa, mutta tauko on ollut myös tietoista. opiskelurutistuksen jälkeen on tehnyt hyvää olla vain. olemme seuranneet intensiivisellä tahdilla muutamia sarjoja hannibal, true detective, twin peaks. oma paheeni on yhä gossip girl, jota en onneksi aikoinaan ehtinyt katsoa loppuun asti.

töitä on ainakin elokuun puoliväliin, siitä on syytä olla kiitollinen. raha ja putoaminen jonnekin opiskelijuuden ja työssäkäynnin väliseen kuiluun ahdistaa etäisesti, samaten meneillään olevat vaalit. ahdistaa yleinen empatian puute ja dynaamisuuden ihannointi. keskityn kasvattamaan kurkkuja ja tomaatteja, tänä keväänä myös yllätysmomenttina chilitestailuja. lainasin muutamia runokirjoja ja ajattelin uutena harrastuksena alkaa suomentaa balkanmusiikkia. haaveilen reissuista; kaipaan jopa dubrovnikia, vaikka en turremeiningistä kovin välittänyt.

mulla on kaikki hyvin, voin ostaa välillä kotiin leikkokukkia ja murehdin lähinnä siitä, ettei lähellä ole metsää. jos "mennään naimisiin", haluaisin samanlaisen kimpun kuin perillisten tunnusmusiikissa on. taustalla on silti paha olo siitä, miten älyttömästi vihaa ympärillä on.

torstai 15. tammikuuta 2015

suoritin vuodessa 101 op. tein kandin ja opparin sekä puolen vuoden työharjoittelun. tänä keväänä valmistun tuplasti, vihdoin. mulla on tavallaan aika ristiriitainen olo, että mitenkäs tähän päädyttiin, mutta kuitenkin kovin hyvällä tavalla. en yhtään tiedä tulevasta, tiedän suunnilleen seuraavasta parista kuukaudesta.

haluaisin tiivistää "nuoruuden" kehityksen seuraavaan sitaattiin n. kymmenen vuoden takaa:
"otin unilääkkeitä, nukuin 14 tuntia, herättyäni tasapaino oli loistava koska törmäsin esim. kaikkeen." 

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

ainakaan en ole dynaaminen

lähdin viime yönä töistä työkengät jalassa. huomasin seikan vasta ulkona, kun meinasin astua vesilätäkköön kumppareitta. äkkiä takaisin pimeitä kävelyteitä ja loputtomia käytäviä pitkin, omat kengät jalkaan ja juosten juna-asemalle. otti niin hengestä.

viikon saldona kuusi päivää töitä, kaksi tenttiä ja kymmenen sivua opparia. joka toinen päivä tuntuu, että aika loppuu kesken. joka toinen päivä voisin leijua, kun tiedän hallitsevani Kaiken.

vaihdettiin sänkyyn kahiseva untuvapeitto. mietin usein kahinaa kuunnellessani, että on ikävä taavia. h haaveilee harmaapapukaijasta, mutta ei me voida sellaista ottaa. se eläisi kovin kauan, eikä sitä voi viedä mukana, jos vaikka päätetään kohta lähteä pois suomesta. kieltämättä linnuton elämä on kuin raajattomuus, tapsu kulki mukana kauan.

mulla on ollut viime aikoina aika vähän sanottavaa. oon väsynyt, joskaan en sillä tavoin, kuin joskus ennen, päämäärättömästi. tämä väsymys on pohdintaa siitä, kuka minä olen, ja jos en tiedä sitä itse, mihin monet ihmissuhteet perustuvat / ovat perustuneet.

mitä jos vasta tämän ikäisenä oppii pitämään puolensa.

lisäksi: yllätin itseni olemalla sittenkin ihan jouluinen henkilö. haetaan viikon päästä meille oma kuusi, ihan oikea. meillä oli kotona vuodesta toiseen sama epätäydellisen symmetrinen tekokuusi, koska veljellä on allergia. joulu ei ole koskaan merkinnyt mulle kuusen tuoksua.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

on ollut havaittavissa mm. väsymystä. ehkäpä siksi, että olen pidemmän aikaa vain tehnyt.

hassua miettiä, että vuosi sitten jäin asumaan yksin tähän asuntoon, kun h lähti valloittamaan belarussiaa. ylhäisessä yksinäisyydessä oli helppo keskittyä opiskeluun, ja tuo arki jatkui ja jatkui, kunnes vihdoin työharjoittelun päätteeksi aloin laamailla. tai alpakoida.

nihkeästä syyskuusta huolimatta työn alla on oppari, jonka jälkeen toivottavasti koittaa valmistuminen ja toinenkin. tekisi mieli sanoa, että tämän jälkeen en opiskele mitään, mutta mistäpä sitä tietää.

syksyn lisäiloksi otin venäjää ja kurssin 1800-luvun kotimaista kirjallisuutta. vapaa-ajan lukemistoa ei tarvitse murehtia, kun listalla on vänrikki stoolin tarinat (luettu), hirvenhiihtäjät (luettu), kalevala (vaiheessa), seitsemän veljestä (vaiheessa), nummisuutarit (joo jos ehtisi)... tiedossa myös canthia ja ahoa. sitten perään 1900-luku, lallatilaa.

aloitin myös uuden harrastuksen, aikuisbaletin. se on ihan mahtavaa, miksi en ole tajunnut ennen?! ostin ensimmäiset balettitossutkin, mustat tietysti. ne luistavat tanssisalin lattiaa vasten vähän turhankin liukkaasti, kun on tottunut tavallisiin sukkasiin, mutta ovatpa kauniit ja muuten mukavat.

ihmisellä on hyvä olla sellaisia asioita, kuten haave pianonsoiton opettelusta (ja viulun kans), tai vaikka salaiset kansiot. baletti kuuluisi myös tähän listaan, kuten neulomisetkin. vesa on kamalan hyvä, ja avaruus. se kun voi odottaa ystävän häitä. jefuvaimous on tuore hyvä. erityisen hyvä on h.

jyväskylässä

lauantai 16. elokuuta 2014

unohdin viikoksi kaiken. kierrettiin belgradista sarajevon kautta dubrovnikiin, joista jälkimmäisestä en kauheasti pitänyt. haluan uudelleen bosniaan ja serbiaan. kiitos on kuin valas hvala, ja kippiksen muistaa siveltimestä shiveli. h:n työleirikaveri muisti, että suomeksi kippis on oppalaa!

taavi jätti meidät matkan aikana. se olisi täyttänyt 16 tulevana syksynä. me elettiin yhdessä yli puolet mun elämästä, joten on erikoista olla ilman sitä. on outoa, ettei kukaan vihellä, kun tulen kotiin. on outoa, että voi jättää tavaroita pöydälle, eikä kukaan käy jyrsimässä sanomalehden reunaa tai kirjojen kansia, eikä kukaan lennä kerjäämään ruokaa, kun yrittää rauhassa tehdä iltapalaleipiä.

<3 tapsu 1998-2014 <3

lauantai 19. heinäkuuta 2014

meille tuli vuosi täyteen tässä kodissa. toisinaan huomaan haaveilevani muuttamisesta - olenhan siihen tottunut. harva asia on yhtä rentouttavaa kuin pakkaaminen ja purkaminen, uuden tilan ihastelu. kuitenkin pidän tästä nykyisestä, tämä on oikein hyvä. pidän myös joesta ja viljapelloista.

työharjoittelua on jäljellä enää puolisentoista kuukautta, vaikka olen varma, että aloitin ihan vasta äsken. jossain välissä se kandikin valmistui. tavallaan on mukava palata opiskelijan arkeen, kun voi ottaa vapauksia, jotka eivät työelämään kuulu. tänään ei huvita koulu, en siis mene. samalla kuitenkin odotan sitä aikaa, kun työ on työtä ja vapaa-aika on vapaata. haluaisin lukea monta kirjaa ihan omaksi iloksi, neuloa ja ommella enemmän. haluaisin kokeilla aikuisbalettia ja tehdä enemmän ruokaa ja maalata. nyt teen virka-ajan töitä ja vapaa-ajalla olen harvinaisen tietoinen artikkelin kirjoittamisesta ja kirjatenteistä, sekä tietysti siitä tulevasta syksystä.

joskus olin varma, etten näe tällaista päivää. tällaistako se on, kun on tyytyväinen tänään ja on sitä yhä huomennakin.



lauantai 8. helmikuuta 2014

aika kuluu nopeasti.

lopetin työt ennen joulua ja nyt olen siellä taas,
välissä kerkesin käydä puolassa ja ukrainassa
ja lomailla ihan hetken kotona.
sitten saapui arki.

söin valkovenäläisiä suklaakonvehteja puolalaisessa hostellissa jouluaattona,
nousin vanhan linnan kukkulalle aurinkoisena välipäivänä,
näin auschwitzin ja birkenaun leirit sekä kaksi hylättyä tehdasrakennusta niiden välissä,
matkustin lähes vuorokauden junassa krakovasta lvivin kautta kiovaan,
enkä osannut puolaa enkä kovin hyvin venäjääkään.

ja njee panimaiju. ja turist.





sunnuntai 15. joulukuuta 2013

pimeys väsyttää, kiire väsyttää. tykkään katsella tähtiä kävellessäni bussipysäkiltä kotiin, huonoina iltoina taivaan peittää punertavaksi värjäytyvä pilvisaaste. samalla tavalla kuin liian kireä vaate estää hengittämästä.

kotona on hoidossa toisten jänis, se on vähän liikaa. meillä asuu jo jänis, ihan oma jänis, joka on oikein sopiva meille, ja luulisin, että mekin ollaan oikein sopivia sille. sitä ei aina muistakaan kaikkea tarpeeksi arvostaa, vaan vasta sitten, kun vieras jänis tulee ja pistää koko kodin sekaisin. ovia täytyy pitää kiinni, ettei vieras tee tuhoja. oma jänis joutuu kököttämään omassa huoneessansa, ettei vieraan jäniksen kanssa tehdä vahingossa pikkujäniksiä. vieras jänis seuraa joka puolelle eikä anna edes vessalaatikkoa siivota. vieras jänis myös puree, ehkä se aistii hermostuneisuuteni. 

odotan sitä hetkeä, kun koti on taas meidän koti ja ollaan täällä kaikki. todettiin, että meille ei enää vieraita jäniksiä tule.

arjen pyörittäminen on välillä ihan naurettavaa, kun on aamulla koulussa ja illalla töissä ja työmatkoihin kuluu pari tuntia. sitten on väsynyt ja kaupat ehtivät mennä kiinni ja on liian myöhä pestä pyykkiä tai siivota muutenkaan. omatunto on huono, kun ei ehdi olla oman jäniksen ja oman linnun kanssa tarpeeksi, eikä oikeastaan kenenkään muunkaan kanssa. sitä vain mekaanisesti tekee asioita, miettii, mitä on seuraavaksi listalla.

onneksi tämä loppuu pian, tällainen sähläys. se on vain väliaikaista. 

koulu on kyllä mennyt hyvin tältä syksyltä, siitä voi olla iloinen. työpaikkakin on mukava ja töihin menee mieluusti. koti on hyvä, siitä on tullut osa elämää. sellainen osa, kun kävelee kodin suuntaan aivan miettimättä, ja yhtäkkiä on jo sisällä. on ihanaa havaita tekevänsä asioita huomaamattaan, jotenkin saumattomasti ja sujuvasti. 

ja on ihanaa saada h takaisin helsinkiin.

lauantai 9. marraskuuta 2013

auringottomuus ja harmaus. aurinko on näyttäytynyt, mutta unohdan sen helposti. näin videopätkän suomen kesästä, auringonlaskun väreistä veden pinnalla, ja melkein saatoin kuulla tuulen kahinan lehtipuissa. nyt ei ole enää lehtiä, korkeintaan muutamia satunnaisia lakastuneita. vihreinä jaksavat sinnitellä enää polttaraiset, siis nokkoset, kuten h sanoisi. polttarainen kuulostaa kottaraiselta.

päiväni täyttyvät opiskelusta, kaisakirjaston kierreportaista ja viidennen kerroksen suomen kielen hyllyistä, neulomisesta, bussimatkoista. olen usein päivisin väsynyt, mutta illalla on vaikea nukahtaa. mielelläni siirtäisin iltaenergian päiviin.

kävin katsomassa viikon ikäistä tyyppiä, se oli kovin pieni ja keveä. viimeksi olen nähnyt yhtä pienen ehkä silloin, kun pulla oli vauva, siis yli neljä vuotta sitten. uusi vauva on pullan pieni sisarus, niin asiat muuttuvat. toisinaan muistelen sitä aikaa, kun pullan äidin kanssa asuimme meri-rastilassa, joku naapuri toi meille rasian geisha-suklaata, koska ovikylttimme oli niin hieno. yläkerrassa asuvan lapsen nimi oli senja, se raivosi kuten kuka tahansa parivuotias uhmassaan, kerran se heitti kameran akvaarioon, isänsä oli vihainen. mua hieman surettaa, jos ne nyt meinaavat lahdata sitä ulkoilualuetta kalliiden asuntojen tieltä.

odotan matkaa ja erityisesti sitä, että näen h:n taas. olisi niin kauhean paljon nähtävää, jospa ehdittäisiin krakovaan ja auschwitziin, h haluaa lvivin kaupunkiin ja kiovasta ei olisi pitkä matka prypjatiin, mutta aikamme on liian lyhyt täyttämään kaikki haaveet.

luin juuri kyrön liiton, se oli pitkästä aikaa sellainen kirja, jota en olisi malttanut jättää kesken. nyt on huvilukemisena naisten decamerone, joka ostettiin joskus yhdessä kierrätyskeskuksesta. kirja ei ole ehkä kielellisesti etevin, mutta tiettyä kulttuurikuvaa siitä voi ammentaa. ruotsin kurssille täytyy lukea myös, valitsin tietysti tovea.






keskiviikko 16. lokakuuta 2013

elämäni muistuttaa sellaista melko paksua puuroa, jossa on aina välillä joitakin klimppejä tenttejä, raportteja, referaatteja, analyysejä. tämä ilmaus on ristiriidassa todellisuuden kanssa, en pidä paksusta, paikoitellen klimppisestä puurosta, mutta tavallaan nautin tekemisestä ja oppimisesta. onko sitten merkki tyhmyydestä, että lähes joka päivä kokee sivistäviä, mieltä ja ymmärrystä avartavia hetkiä, jaa. mieluusti näin päin.

ostin lennon varsovaan, yhteinen paluulento on kiovasta. siinä on sitten reilu viikko aikaa vaihtaa maata. muutama kuukausi pitää vielä odotella, mutta on monin kerroin odottamisen aihettakin.

hesarissa oli tänään hauska juttu kartoista, niiden ulkonäöstä ja karttojen taustalla vaikuttavista aatteista. rakastan karttoja, ehkä sillä on jotain tekemistä isän suunnistusharrastuksen kanssa, olen pienen ikäni nähnyt paljon karttoja. tietysti suunnistuskartat ovat jotakin aivan muuta, yksityiskohtaisia ja melko suppealta alueelta - ainakin koko maailmaan verrattuna. mulla on isän vanha oppikoulun karttakirja, se se vasta on veikeä. nyt kun sanon näin, oletko koskaan miettinyt, mikä funktio on ensimmäisellä se-pronominilla ja jälkimmäisellä?

luennolla tänään: kansa on kieliopillistunut. kehitys menee suunnilleen näin: minun kansassa(ni) > minun kanssani > munkaa. hauskaa! joskaan tämä -kaa ei ollut kieliopillinen itsessään, ainoastaan a vihjasi omiaan, partitiivi tietysti.

mitä yhteistä on seuraavilla:
myöskin
kotoota
montaa

tällä viikolla kirjoitin elämäni ensimmäisen oikean runoanalyysin. sekin oli oikeastaan aika hauskaa, mutta myös puuduttavaa ja turhauttavaa. etteikö muka mitään parempaa voisi tehdä, kuin nyhtää yhdeksää sivua yhdestä pienestä runosta. sitten kirjoitin myös neljän sivun referaatin sellaisesta suppeahkosta aiheesta kuin suomen kielen etymologiaa uralilaisesta kantakielestä tähän päivään.

ehkä se sitten on niin, väärältä tuntunut valinta saattaa salaa olla oikea.

maanantai 7. lokakuuta 2013

uu än ii

en nyt oikein osaa nukahtaa yksin.
ei siinä sitten mitään hätää, jos nukahdan,
sitten nukun hyvin. mutta kun se uni ei tule.

olen koukuttunut sellaiseen pelin tapaiseen, jossa pitää kirjata kaikki maailman maat. ennätykseni on 146/196, unohdan aina muutamia tuttuja joukosta. hävettää, ettei ole edes kuullut kaikista maista. hävettää, ettei hahmota kaikkia maailman kielikuntia ja suurimpia kieliä.

luennolla sanottua: ruotsalainen o, siis å, on syntynyt siksi, että ruotsin kirjoitusjärjestelmä oli jo vakiintunut mutta vokaalisto päätti vierähtää. koko kirjoitusta ei haluttu muuttaa, joten lisättiin pieni o sellaisiin a-kirjaimiin, jotka tuli lausua o:na. tällaisen vierähtämisen seurauksena myös englannin vokaalien ääntämys vastaa vain heikohkosti kirjallista muotoa. haa?

päätin, että kunhan pääsen sijoitukseen 166/196, opettelen jonkin faktan lopuista 30/196 maasta.

huomenna on välitentti, siksi pitäisi saada unta. kun jotain pitäisi saada, se siirtyy auttamattomasti hieman etäämmäs.

sitten on näitä asioita, kun potentiaalinen kandin aihe tuosta vain tupsahtaa eteen, aivan odottamatta. ehkä se halusi kompensoida toisen koulun opinnäytetyöaiheen olematonta oloa. universumissa vallitsee tasapaino.

maanantai 30. syyskuuta 2013

mulla on paljon sanottavaa, mutta harmittavan usein se katoaa. ehdin siirtyä seuraavaan ajatukseen, ennen kuin edellinen on loppuun saakka saatettu. oikeastaan mun piti kertoa siitä, että aloitin tänä syksynä kotimaisen kirjallisuuden opinnot, ihan vain sivuaineena ja yleissivistyksen kannalta. välillä tuntuu kuin hakkaisi päätä seinään, miten jokin niin arkipäiväinen voi olla niin tavoittamattomissa?

ensimmäisen puoliskon aikana keskitytään runouteen, siihen en olekaan koskaan kovin syventynyt. mulle on avautunut uusi maailma, sellainen tunnetila. on niin paljon, mitä en vielä tiedä! yrityksen ja erehdyksen kautta tässä edetään, lohdullisinta lienee, ettei kukaan oikeastaan voi kiistää toisten tulkintoja - toisen elämää kun ei voi alusta asti elää siten, että kykenisi ymmärtämään kaiken samoin.

ilahduin, kun luin hesarista ehkä viime viikolla, että hovatta julkaisee taas. tein juuri erään korvaavan tehtävän runon kuvallisuudesta aulikki oksasen runon pohjalta. saman runon hovatta on laulanut. helise taivas!

* * *

en ole koskaan asunut yksin tällaisessa tilassa. mulla on jatkuvasti olo, että pian h kävelee ovesta sisään, ihan pian. sitten keitän iltateetä.

torstai 26. syyskuuta 2013

kun makoilin aamulla vieressä, mietin lähtispä se jo. odottaminen on pahinta.

otan puolisokseni ystävän, jonka kanssa nauran, jonka keralla uneksin, jonka vuoksi elän. miten voi olla jo nyt ikävä, kai se pian laimenee?









keskiviikko 4. syyskuuta 2013

hyvä semipäiväkirjani, vietimme viikonlopun h:n lapsuudenystävän luona jyväskylässä. siellä oli sellaista aikuista menoa, kuten oma pankin rintamamiestalo, mukava vahtikoira, sauna lämpiämässä sekä tietysti saksalainen punainen farkku, tosin en tiedä onko volkkari enää ehdottomasti saksalainen mutta nimestä päätellen oli ainakin joskus. sitten sai nukkua leveässä parisängyssä vieras/työhuoneessa ja joku toinen keitti aamukahvit ja -puurot, pihalla sai noin vain napattua omenan suoraan puusta ja olen ihan varma, että se ruohokin oli siellä vihreämpää. kuuluisan kivenheiton omalla kohdallani ehkä öö viiden heiton päässä oli myös järvi, sillä mikä omakotitaloalue olisi täydellinen ilman läheistä rantaa.

kävimme samalla reissulla katsomassa lauraa ja ok-vauvvaa, joka on nykyisin ok-taapero. tultiin ihan ok toimeen, vaikka edellisvierailusta oli vierähtänyt jo n. 1,5 vuotta. en nyt tiedä onko tämä sitä biologiaa vai mitä, mutta jotenkin näitä lapsia alkaa olla ympärillä kuin sieniä sateella / muurahaisia keossa / lintuja parvessa / valitse oma, ja mun mielestä sekin on aika ok. en vieläkään tiedä tuleeko omia, älä edes kysy.

sunnuntai-iltana palasimme takaisin kliiniseen opiskelija-asuntoomme, josta edelleen pidän, koska se on yhteinen, täynnä omia ja toisen asioita. muutaman viikon kuluttua h lähtee, kukaan ei enää herää ennen minua paitsi vesa, joka on melkein aina hereillä? vielä ei välttämättä edes jännitä, mutta jossakin tuolla on etäisiä ajatuksia miltä musta sitten tuntuu, kun tulen ensimmäistä kertaa tyhjään kotiin.

kolme kuukautta on vähän.
syksyn opintopistetavoite on 38, mahdollisesti 41.

olen kuitenkin kaiken keskellä oppinut kaksi hyvin tärkeää asiaa:
1. pelkään lattiakaivoja
2. tulen onnelliseksi yhteisistä ruokaostoksista.

torstai 29. elokuuta 2013

aika häviää.

työn alla on kirja naisten sotakokemuksista.
pääsin kaikille haluamilleni tai pakollisille kursseille,
saksa tuntuu tauon jälkeen vaikealta,
miten osaisin sanoa tämän edes suomeksi.
neulon syvänsinistä villatakkia,
ostin hempeän harmaat langat johonkin,
ehkä toinen kietaistava uudelle vauvalle.

serkusta oli tullut äiti, enkä edes tiennyt,
mietin vain niitä hyvä ruotsalaisia suolakurkkuja,
joita aina arjan ja paulin luona oli.
se lintukotoinen omakotitalojen alue,
tunne, ettei ole koskaan lähtenyt pois.
paulia ei ole enää,
hetkeksi havahtuu omasta pienestä kuplasta,
vanhemmatkin ovat jo vanhoja?
en ole edes valmistunut, en ole mennyt naimisiin,
en ole tehnyt lapsia, joiden tekemiselle vaadin muitakin perusteluja
kuin puhtaan halun. mitä se halu edes on?
onko potentiaalisilla jälkeläisilläni enää isovanhempia.

täti sanoi, että mummu on ollut huonona.
päässä soi jo toista viikkoa
katsotaan näkeekö mummu joulua.
mummun opettama värssy saa uusia merkityksiä
on tyyni nyt, ei tuule nyt,
on tuuli nyt jo tyyntynyt.
ja hesarissa kerrotaan muutaman lauseen välein
ei näitä kokeita voi ihmisillä tehdä - eettisyyskysymys,
mutta hiirillä.

vuosia ei huomaa itsessään,
ne huomaa muissa, joiden piti olla ikuisesti äitejä
mummoja tädin miehiä.
ai kirjoitin ylioppilaaksi x vuotta sitten?
ja klassinen, me ollaan tunnettu vasta alle vuoden,
mutta tuntuu kuin olisit ollut siinä aina.

valehtelin, vuodet näkyvät kasvaneessa pelossa.
kyllä lapsenakin pelkäsi, mutta pelko oli silloin opettelua,
maailmankaikkeuden mahdottomuuden ymmärtämistä.
nyt pelko on sitä, ettei ehdi.

* * *

meillä on koti, viihdyn täällä.

perjantai 16. elokuuta 2013

kun ennen olin pelle ja muutenkin mauton

kangaskengät märkinä vantaalla
pilkullisen sateenvarjon alla
45 minuuttia ennen ikean avautumista.

tiedän olevani yleensä ajoissa, oli tuo silti hieman kohtuutonta.

kahdeksan euron vaaterekissä roikkuu nyt kasveja, tarpeeksi korkealla, jotta innokas jäniini ei pääse niitä syömään paitsi tolkuttomasti leviäviä juoruja. syksy tekee tuloaan ja loppujenkin huonekasvien on pian aika muuttaa sisätiloihin. ihan hetki sitten ilma oli painostava, ympärilleni kietoutuva harso, en tahdo sateelta muistaa lämpöä ja aurinkoa.

näin yhden tähdenlennon ja kaksi lentokonetta. mietin niitä aikoja, kun lapsena luin pimeässä keittiössä isoveljen ufokirjoja ja pelkäsin. teemalta olisi tullut jokin new age -henkinen katsaus, mutta meillä ei näy televisio. sen sijaan löysin kirjastosta hailuodon historiaa käsittelevän kirjan, josko siellä olisi jotakin faarastiinasta.

olen kuunnellut nyt paljon leeviä, pitkästä aikaa. kompakti paketti arkea, suomalaismiesten vaimonhakumatkoja, seksuaalisuuden heräämistä, ilotyttöjä, asunnottomuutta, enemmän tai vähemmän harmittomia (osittais)alkoholisoituneita kohtaloita, toiveikkuutta ja melankoliaa.

välillä tuntuu, ettei pitäisi lukea uutisia lainkaan, kun kaikkialla vain hakataan ja sorretaan ja tapetaan.

tein listan luettavista kirjoista, toisen kiinnostavista näyttelyistä. viikonloppuna on ulkoilmaleffoja, ravintolapäivä ja öljysäiliökin valaistaan. neuloin kummitytölle pipon ja kirjoitin mummulle kortin.

onko mitään järkeä tehdä kandia nimistöstä? onko järkeä opiskella suomea? maailma sitä ja maailma tätä ja kehno talouskasvu ja dynaamisuus ja pakkoruotsi puolesta vastaan, eikä "tällaisia asioita jouda nyt miettiä kun on tärkeämpääkin". niin, toisaalta, onko missään mitään järkeä.

maanantai 5. elokuuta 2013

tilattiin vihdoin hesari, siitä oli puhetta kauan. aamu tosin ei automaattisesti ala musteen tuoksuisena - postilaatikolle on matkaa ainakin kymmeniä metrejä. kahvihetkeäni ilahdutti tänään sunnuntain lehti, eilen lauantain. tästä voinee päätellä suunnan.

h puhuu aina kuukautisliitteestä, se on tarttuvaa. lukiessani muistelin ensimmäistä näkemääni pmmp:n live-esiintymistä, se oli kalajoella joskus muinaisuudessa, ehkä kesällä 2003. inhosin joutsenia, ajatusta, että ne jäätyvät kiinni jaloistaan.

pulla täyttää neljä, pullasta tulee isoveli tyypille, joka saa neulomani mintun pitsireunatakin. pulla muuttaa lähemmäs, pyörämatkan päähän. nelivuotias on jo niin järkevä, on ihan toisenlaista keskustella, kysellä ja saada vastauksia, vastata kyselyihin.

kaupungin pelloilla kasvaa taas pellavaa ja ruiskukkaa, keräsin kolme kimppua ja tein yhden kranssin. auringonkukkien keskellä kenkiin tarttui sinapinsiemenen kokoisia takiaisia, kymmenestä kukasta syli oli täynnä. iltaisin olen katsellut loppukesän taivasta, sen sävy on lämpöinen.

meillä on molemmilla pyörä, yhtenä helteisenä iltapäivänä myötäilimme vantaanjokea, kävimme katsomassa hevosia ja istuimme tuomarinkartanon arvokkaassa puistossa. harva viljapelto on enää vihreä, täällä minä olen, täällä peltojen keskellä.







torstai 25. heinäkuuta 2013

käyn viisi kertaa viikossa töissä, muu aika kuluu lähinnä kaupunkien rajalla. lähelläni on kaksi erilaista maailmaa - kirjava malmi ja perheautomarkettien tammisto. katselen bussin ikkunasta idyllistä peltomaisemaa, asuinseutu täyttyy kaksikerroksisista rivi- ja luhtitaloista, parvekkeelta avautuu näkymä leikkipaikalle, jonka kiipeilytelineessä on leppäkerttuja.

ruokapöydän tuolit maalattiin vaaleiksi, harmaa valkama ja roosa marilyn. taulut saatiin olohuoneen seinälle eilen, tyynyprojekti leikkaa, pöyhi, päällystä odottaa inspiraatiota. tehdään kauppalistoja ja käydään yhdessä ostoksilla.

tunne on syksyinen, tämän kuuluisi tulla vasta syntymäpäivän jälkeen. juhlimme kaksin, tosin voin salaa juhlia myös tupareissa. lankapino kasvoi muutamalla kerällä, hiljalleen on taas aika neuloa. paluu kouluun tuntuu etäiseltä ja jännittävältä, samoin vaihtoaika.

* * *

mitä kotiin tulee noin muutoin? ripustettavia esineitä ei ole lainkaan yhtä paljon kuin joskus muinaisuudessa, kiiltävän maalin sijaan valittiin puolihimmeä, makuuhuoneessani on beige päiväpeitto neutraali. joku on ominut itselleen punaiset kedsini, itse löysin toisen vaatekaapista mukavan mustan mekon.

tätä kannatti odottaa.

viime aikoina kuunneltua: pmmp ja greyn anatomia -soittolista
viime aikoina katsottua: gilmore girls, pokka pitää
viime aikoina luettua: stalinin lehmät