en oikein tiedä miten päin olla, olen yhtä aikaa hämmentynyt, innokas, epävarma, huoleton.
töissä huomaan, olen saavuttamattomissa. muhun on vaikea saada yhteyttä, toisaalta myös mun on ollut osittain vaikeaa tulla väliaikaisesti osaksi vakiintunutta ryhmää. jotkut ovat olleet pitkään poissa, lomalla, eikä ole ehtinyt muodostua yhteisiä tapoja. miten huomenenkin toivottaminen vaatii joskus uskomattomia ponnisteluja.
koin tänään lyhyen hetken, kun sattumien kautta naurahdimme yhteiselle asialle etäisen työkaverin kanssa. sitten sitä taas jaksaa; pieni askel ihmiskunnalle, suunnaton minulle.
j seisoi samaan aikaan bussipysäkillä, mentiin yhtä matkaa keskustaan. istuin mummon viereen, mummo luki aina varsapuistikkoon asti. sen jälkeen hän oli valmis.
sais tulla ne lämpimät tänne ja sateet mennä afrikkaan, sinne missä kuivaa. huomaatko, on palloja molemmilla mekoissa. tässä minun nämä ovat kyllä tällaisia kauhtuneita, sinulla ihan valkoiset. tänään se soitti minulle, että puku oli hyvä, ei ehtinyt loppusovitukseen, mutta puku oli hyvä. just sain sen valmiiksi, ja se sopi.
sillon lapsena rikoin piikkilankaan yhden mekon, uutta ei saanut. piti korjata se, viikon tappelin, ulos ei sopinut mennä ilman mekkoa. siitä asti, 10-vuotiaasta, minä oon ommellut omat vaatteeni, 75 vuotta. laske siitä kuinka vanha minä oon! ensin oli se sellainen kone, mitä piti polkea ja siinä oli vain suoraa ommelta, mutta myöhemmin kun tuli niitä kaikenlaisia muita. aluksi se oli niin hankalaa, mutta nykyään ompelen ilolla.
käveltiin yhtä matkaa vielä bussistakin, en edes muista sanoinko j:lle hei, mummo vei minut mukanansa. mun piti jatkaa elieliltä espooseen, toivotettiin toisillemme hyviä päivänjatkoja.
kyyhkysmäellä oli jo syksy, tein apilaseppeleen ja keräsin kouralliset mustikoita ja vadelmia, h sienesti keltaisia. myöhemmin selitin niin oli paljon vadelmia espoossa puskassa. mutta oli!
syötiin lauttasaaressa vesimelonia ja valkosuklaa-kuningatar-jäätelöä. sain dymon lainaksi, ostin siihen jo mustan, sinisen ja punaisen tarranauhan. kylpyhuoneessa lukee taas nimiä.
musiikki on hassua, yleensä siihen liittyy voimakkaasti muistoja kuuntelin tätä silloin kun. pari päivää sitten metsästin kirjallista muotoa musiikille, joka oli yhtä kuin pyynikki, punainen kaakaomuki, kirsikkaesanssi, irc-gallerian violetit yksityisviestit, värivalot, kirkkaat värit vasten mustaa taustaa. a perfect circle. olen maannut kaksi iltaa lattialla ja kuunnellut.
mutta en muista, milloin oli hannah fury? j:n asunto turussa, sisko asui vielä suomessa. vuosia sitten kuitenkin.
viikonloppu mietityttää, kävisin ehkä suvisaaristossa.