pidän elokuva-arkiston parvesta,
penkkejä täytyy korottaa erillisillä tyynyillä,
että varmasti näkee kaiken.
shanghain pikajunan tekstit olivat ruotsiksi,
puhaltelin saippuakuplia eerikinkadun kulmassa.
otsaryppyni hajoaa hymyyn,
olen ruokakeskeinen.
on kaikkea hyvää,
vaikka välillä tekemistä ja unettomia hetkiä kertyykin.
arkiaamujen muumit ilahduttavat,
tämän ikäisenä niistä saa irti ehkä toisenlaisia asioita,
kuin silloin aikoinaan ensimmäisellä katselukerralla.
teillä on muuten tosi paljon kaikkea muumiaiheista,
lakanat, astiat, pehmolelut, kirjat... sattumaa, satumaa.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
puhuin skypessä lontoon suuntaan, j&a ovat asettuneet taloksi. mulla on ikävä, ei mistään yksittäisestä, vaan sellainen kaipausten summa. olen yleensä keväisin käynyt jossakin, mutta tällä väliviikolla istuskelen kotona ja neulon lapasia, yritän pitää kotia järjestyksessä, lenkitän koiraa. ei sillä, mukavia asioita kaikki.
on ikävä sitä tunnetta, kun istuu lentokenttäbussissa matkalla kohti jotakin, kun astuu koneeseen, kun tuntee kuinka noustaan korkeammalle. ikävä sitä, kun hetken kuluttua on muualla, vaikka ihan äsken oli tässä. aurinko tuntuu eri maissa erilaiselta, vaikka onkin sama. muiden maiden äänet, korostukset, croissantit ja kahvit, julkinen liikenne.
lontooseen saisi nyt mennä, siellä olisi yöpaikka.
vallilan siirtolapuutarhan pajuissa on kissoja, kevätlintuset visertelevät. vuodenaika ei osaa sanoa, pysyisikö talvessa vai vaihtuisiko kevääksi. ajatukset tuntuvat säntäilevän kuin tämä ilma: ensin näkyy asfalttia, seuraavaksi on kaoottinen lumisade. koiran kanssa kävellään yhtenä päivänä lumikinosten halki harmaiden pilvien alla, ohikulkija kommentoi onpa hieno valkoinen uros. tänään se ei kauaa valkoisena pysynyt, hymyilin kuitenkin, valo rakkaani sekä vetiset jalkakäytävät.
on ikävä sitä tunnetta, kun istuu lentokenttäbussissa matkalla kohti jotakin, kun astuu koneeseen, kun tuntee kuinka noustaan korkeammalle. ikävä sitä, kun hetken kuluttua on muualla, vaikka ihan äsken oli tässä. aurinko tuntuu eri maissa erilaiselta, vaikka onkin sama. muiden maiden äänet, korostukset, croissantit ja kahvit, julkinen liikenne.
lontooseen saisi nyt mennä, siellä olisi yöpaikka.
vallilan siirtolapuutarhan pajuissa on kissoja, kevätlintuset visertelevät. vuodenaika ei osaa sanoa, pysyisikö talvessa vai vaihtuisiko kevääksi. ajatukset tuntuvat säntäilevän kuin tämä ilma: ensin näkyy asfalttia, seuraavaksi on kaoottinen lumisade. koiran kanssa kävellään yhtenä päivänä lumikinosten halki harmaiden pilvien alla, ohikulkija kommentoi onpa hieno valkoinen uros. tänään se ei kauaa valkoisena pysynyt, hymyilin kuitenkin, valo rakkaani sekä vetiset jalkakäytävät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)