mulla on paljon sanottavaa, mutta harmittavan usein se katoaa. ehdin siirtyä seuraavaan ajatukseen, ennen kuin edellinen on loppuun saakka saatettu. oikeastaan mun piti kertoa siitä, että aloitin tänä syksynä kotimaisen kirjallisuuden opinnot, ihan vain sivuaineena ja yleissivistyksen kannalta. välillä tuntuu kuin hakkaisi päätä seinään, miten jokin niin arkipäiväinen voi olla niin tavoittamattomissa?

ensimmäisen puoliskon aikana keskitytään runouteen, siihen en olekaan koskaan kovin syventynyt. mulle on avautunut uusi maailma, sellainen tunnetila. on niin paljon, mitä en vielä tiedä! yrityksen ja erehdyksen kautta tässä edetään, lohdullisinta lienee, ettei kukaan oikeastaan voi kiistää toisten tulkintoja - toisen elämää kun ei voi alusta asti elää siten, että kykenisi ymmärtämään kaiken samoin.

ilahduin, kun luin hesarista ehkä viime viikolla, että hovatta julkaisee taas. tein juuri erään korvaavan tehtävän runon kuvallisuudesta aulikki oksasen runon pohjalta. saman runon hovatta on laulanut. helise taivas!

* * *

en ole koskaan asunut yksin tällaisessa tilassa. mulla on jatkuvasti olo, että pian h kävelee ovesta sisään, ihan pian. sitten keitän iltateetä.