maanantai 30. syyskuuta 2013

mulla on paljon sanottavaa, mutta harmittavan usein se katoaa. ehdin siirtyä seuraavaan ajatukseen, ennen kuin edellinen on loppuun saakka saatettu. oikeastaan mun piti kertoa siitä, että aloitin tänä syksynä kotimaisen kirjallisuuden opinnot, ihan vain sivuaineena ja yleissivistyksen kannalta. välillä tuntuu kuin hakkaisi päätä seinään, miten jokin niin arkipäiväinen voi olla niin tavoittamattomissa?

ensimmäisen puoliskon aikana keskitytään runouteen, siihen en olekaan koskaan kovin syventynyt. mulle on avautunut uusi maailma, sellainen tunnetila. on niin paljon, mitä en vielä tiedä! yrityksen ja erehdyksen kautta tässä edetään, lohdullisinta lienee, ettei kukaan oikeastaan voi kiistää toisten tulkintoja - toisen elämää kun ei voi alusta asti elää siten, että kykenisi ymmärtämään kaiken samoin.

ilahduin, kun luin hesarista ehkä viime viikolla, että hovatta julkaisee taas. tein juuri erään korvaavan tehtävän runon kuvallisuudesta aulikki oksasen runon pohjalta. saman runon hovatta on laulanut. helise taivas!

* * *

en ole koskaan asunut yksin tällaisessa tilassa. mulla on jatkuvasti olo, että pian h kävelee ovesta sisään, ihan pian. sitten keitän iltateetä.

torstai 26. syyskuuta 2013

kun makoilin aamulla vieressä, mietin lähtispä se jo. odottaminen on pahinta.

otan puolisokseni ystävän, jonka kanssa nauran, jonka keralla uneksin, jonka vuoksi elän. miten voi olla jo nyt ikävä, kai se pian laimenee?









keskiviikko 4. syyskuuta 2013

hyvä semipäiväkirjani, vietimme viikonlopun h:n lapsuudenystävän luona jyväskylässä. siellä oli sellaista aikuista menoa, kuten oma pankin rintamamiestalo, mukava vahtikoira, sauna lämpiämässä sekä tietysti saksalainen punainen farkku, tosin en tiedä onko volkkari enää ehdottomasti saksalainen mutta nimestä päätellen oli ainakin joskus. sitten sai nukkua leveässä parisängyssä vieras/työhuoneessa ja joku toinen keitti aamukahvit ja -puurot, pihalla sai noin vain napattua omenan suoraan puusta ja olen ihan varma, että se ruohokin oli siellä vihreämpää. kuuluisan kivenheiton omalla kohdallani ehkä öö viiden heiton päässä oli myös järvi, sillä mikä omakotitaloalue olisi täydellinen ilman läheistä rantaa.

kävimme samalla reissulla katsomassa lauraa ja ok-vauvvaa, joka on nykyisin ok-taapero. tultiin ihan ok toimeen, vaikka edellisvierailusta oli vierähtänyt jo n. 1,5 vuotta. en nyt tiedä onko tämä sitä biologiaa vai mitä, mutta jotenkin näitä lapsia alkaa olla ympärillä kuin sieniä sateella / muurahaisia keossa / lintuja parvessa / valitse oma, ja mun mielestä sekin on aika ok. en vieläkään tiedä tuleeko omia, älä edes kysy.

sunnuntai-iltana palasimme takaisin kliiniseen opiskelija-asuntoomme, josta edelleen pidän, koska se on yhteinen, täynnä omia ja toisen asioita. muutaman viikon kuluttua h lähtee, kukaan ei enää herää ennen minua paitsi vesa, joka on melkein aina hereillä? vielä ei välttämättä edes jännitä, mutta jossakin tuolla on etäisiä ajatuksia miltä musta sitten tuntuu, kun tulen ensimmäistä kertaa tyhjään kotiin.

kolme kuukautta on vähän.
syksyn opintopistetavoite on 38, mahdollisesti 41.

olen kuitenkin kaiken keskellä oppinut kaksi hyvin tärkeää asiaa:
1. pelkään lattiakaivoja
2. tulen onnelliseksi yhteisistä ruokaostoksista.