lauantai 24. lokakuuta 2015

mun elämässä muuttui jotakin radikaalisti, kun heinäkuisena arki-iltana haimme järvenpäästä kalen. en ole koskaan ennen ollut autoilijahenkilö, mutta jotenkin se oli liian järkevää ja tarpeellista nyt. meidän kale, söpö (tärkeä meriitti autolle) ja punainen. uskallan taas ajaa, tosin yksin vain tuttuja reittejä.

täytin 30, mentiin kallahdenniemen rantaan istumaan. h oli koristellut kalen sydämenmuotoisilla ilmapalloilla ja serpentiinillä. musta tuntuu ihan samalta kuin aina, mutta olen kuitenkin erilainen. voisin kuvitella, että tällaista se on sittenkin, kun tulee uusia kymmeniä vuosia. ehkä se on sellainen alkukantainen käsitys kasvamisesta, kaikista niistä iänikuisista fraaseista. ymmärrät kyllä myöhemmin, odota vain, voi tuota nuoruuden intoa. joku nytkin nauraa, että hitto kun tuo on tuollainen idealistinen nappula vielä. se olisi aika suomalainen tapa reagoida.

on niin hassua, kun töissä 22-vuotias murehtii siitä, että kohta täyttää jo 30 ja pitäisi nyt jostakin koulupaikka ja ammatti ja perhe ja asunto ja ÄH. sitten sitä on siinä vierellä, että miten tuon kaiken stressin ottaisi tuolta pois, kun elät vielä niin ihanan vapaata aikaa. 

h haluaisi mennä jollekin feministiselle autonkorjauskurssille ja mietittiin sellaista lihakurssia myös, että miten voisi olla järkevämpi ja osata ostaa ruokatarpeensa suoraan lihakaupasta tai ehkä myöhemmin jopa joltain tilalta. ehkä se oli joku lihanleikkuukurssi. mä ajattelin pitkästä aikaa hommata vanhaan filmikameraani filmin ja kuvata näkemättä tulosta saman tien. neuleprojektejakin on kesken molempien käsien sormille.

yksi iso kysymys pyörii mielessä usein, suorastaan joka päivä. mikä musta tulee isona?


keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

mulla tuntuu olevan entistä vähemmän sanottavaa. inspiroidun kyllä päivittäin, suorastaan tunneittain, mutta suollan ajatukset suoraan sisälleni.

arki on tietysti tappavaa. herätys 5.45, aamubussi 7.17, työpaikalla 8.23, kotiin 16.15. välillä malmin prismaan, sitten pestään pyykkiä ja tiskataan. nukkumaan.

yksi meistä meni naimisiin, ja se tuntui jotenkin niin käsittämättömältä ja hienolta ja oikealta ja eniten siltä, että nyt tässä tapahtui jotakin, minkä piti tapahtua. tein polttareita varten soittolistan, johon onnistuin jotenkin kiteyttämään kymmenen vuoden tunnelmat.

me tanssittiin h:n kanssa kaksin olavi virtaa navetan ylisillä kymmenien led-tuikkujen loisteessa. aivan törkeän suomifilmimäistä.

tästä leijuvasta harmaudesta huolimatta soljun sopivassa miellyttävyydessä ja "nautin elämän pienistä iloista", kuten toisen keittämästä aamukahvista, pinkistä kynsilakasta, eläinkuvioidusta peltirasiasta joka piti ostaa stockan kanta-asiakastarjouksesta, koska se vaan oli niin hieno, tomaatinlehtien tuoksusta, rastaista ja muista pikkutirppasista, vesan pehmeydestä...

perjantai 17. huhtikuuta 2015

kirjoittelun tahti on hidastunut. toisaalta se harmittaa, mutta tauko on ollut myös tietoista. opiskelurutistuksen jälkeen on tehnyt hyvää olla vain. olemme seuranneet intensiivisellä tahdilla muutamia sarjoja hannibal, true detective, twin peaks. oma paheeni on yhä gossip girl, jota en onneksi aikoinaan ehtinyt katsoa loppuun asti.

töitä on ainakin elokuun puoliväliin, siitä on syytä olla kiitollinen. raha ja putoaminen jonnekin opiskelijuuden ja työssäkäynnin väliseen kuiluun ahdistaa etäisesti, samaten meneillään olevat vaalit. ahdistaa yleinen empatian puute ja dynaamisuuden ihannointi. keskityn kasvattamaan kurkkuja ja tomaatteja, tänä keväänä myös yllätysmomenttina chilitestailuja. lainasin muutamia runokirjoja ja ajattelin uutena harrastuksena alkaa suomentaa balkanmusiikkia. haaveilen reissuista; kaipaan jopa dubrovnikia, vaikka en turremeiningistä kovin välittänyt.

mulla on kaikki hyvin, voin ostaa välillä kotiin leikkokukkia ja murehdin lähinnä siitä, ettei lähellä ole metsää. jos "mennään naimisiin", haluaisin samanlaisen kimpun kuin perillisten tunnusmusiikissa on. taustalla on silti paha olo siitä, miten älyttömästi vihaa ympärillä on.

torstai 15. tammikuuta 2015

suoritin vuodessa 101 op. tein kandin ja opparin sekä puolen vuoden työharjoittelun. tänä keväänä valmistun tuplasti, vihdoin. mulla on tavallaan aika ristiriitainen olo, että mitenkäs tähän päädyttiin, mutta kuitenkin kovin hyvällä tavalla. en yhtään tiedä tulevasta, tiedän suunnilleen seuraavasta parista kuukaudesta.

haluaisin tiivistää "nuoruuden" kehityksen seuraavaan sitaattiin n. kymmenen vuoden takaa:
"otin unilääkkeitä, nukuin 14 tuntia, herättyäni tasapaino oli loistava koska törmäsin esim. kaikkeen." 

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

ainakaan en ole dynaaminen

lähdin viime yönä töistä työkengät jalassa. huomasin seikan vasta ulkona, kun meinasin astua vesilätäkköön kumppareitta. äkkiä takaisin pimeitä kävelyteitä ja loputtomia käytäviä pitkin, omat kengät jalkaan ja juosten juna-asemalle. otti niin hengestä.

viikon saldona kuusi päivää töitä, kaksi tenttiä ja kymmenen sivua opparia. joka toinen päivä tuntuu, että aika loppuu kesken. joka toinen päivä voisin leijua, kun tiedän hallitsevani Kaiken.

vaihdettiin sänkyyn kahiseva untuvapeitto. mietin usein kahinaa kuunnellessani, että on ikävä taavia. h haaveilee harmaapapukaijasta, mutta ei me voida sellaista ottaa. se eläisi kovin kauan, eikä sitä voi viedä mukana, jos vaikka päätetään kohta lähteä pois suomesta. kieltämättä linnuton elämä on kuin raajattomuus, tapsu kulki mukana kauan.

mulla on ollut viime aikoina aika vähän sanottavaa. oon väsynyt, joskaan en sillä tavoin, kuin joskus ennen, päämäärättömästi. tämä väsymys on pohdintaa siitä, kuka minä olen, ja jos en tiedä sitä itse, mihin monet ihmissuhteet perustuvat / ovat perustuneet.

mitä jos vasta tämän ikäisenä oppii pitämään puolensa.

lisäksi: yllätin itseni olemalla sittenkin ihan jouluinen henkilö. haetaan viikon päästä meille oma kuusi, ihan oikea. meillä oli kotona vuodesta toiseen sama epätäydellisen symmetrinen tekokuusi, koska veljellä on allergia. joulu ei ole koskaan merkinnyt mulle kuusen tuoksua.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

on ollut havaittavissa mm. väsymystä. ehkäpä siksi, että olen pidemmän aikaa vain tehnyt.

hassua miettiä, että vuosi sitten jäin asumaan yksin tähän asuntoon, kun h lähti valloittamaan belarussiaa. ylhäisessä yksinäisyydessä oli helppo keskittyä opiskeluun, ja tuo arki jatkui ja jatkui, kunnes vihdoin työharjoittelun päätteeksi aloin laamailla. tai alpakoida.

nihkeästä syyskuusta huolimatta työn alla on oppari, jonka jälkeen toivottavasti koittaa valmistuminen ja toinenkin. tekisi mieli sanoa, että tämän jälkeen en opiskele mitään, mutta mistäpä sitä tietää.

syksyn lisäiloksi otin venäjää ja kurssin 1800-luvun kotimaista kirjallisuutta. vapaa-ajan lukemistoa ei tarvitse murehtia, kun listalla on vänrikki stoolin tarinat (luettu), hirvenhiihtäjät (luettu), kalevala (vaiheessa), seitsemän veljestä (vaiheessa), nummisuutarit (joo jos ehtisi)... tiedossa myös canthia ja ahoa. sitten perään 1900-luku, lallatilaa.

aloitin myös uuden harrastuksen, aikuisbaletin. se on ihan mahtavaa, miksi en ole tajunnut ennen?! ostin ensimmäiset balettitossutkin, mustat tietysti. ne luistavat tanssisalin lattiaa vasten vähän turhankin liukkaasti, kun on tottunut tavallisiin sukkasiin, mutta ovatpa kauniit ja muuten mukavat.

ihmisellä on hyvä olla sellaisia asioita, kuten haave pianonsoiton opettelusta (ja viulun kans), tai vaikka salaiset kansiot. baletti kuuluisi myös tähän listaan, kuten neulomisetkin. vesa on kamalan hyvä, ja avaruus. se kun voi odottaa ystävän häitä. jefuvaimous on tuore hyvä. erityisen hyvä on h.

jyväskylässä

lauantai 16. elokuuta 2014

unohdin viikoksi kaiken. kierrettiin belgradista sarajevon kautta dubrovnikiin, joista jälkimmäisestä en kauheasti pitänyt. haluan uudelleen bosniaan ja serbiaan. kiitos on kuin valas hvala, ja kippiksen muistaa siveltimestä shiveli. h:n työleirikaveri muisti, että suomeksi kippis on oppalaa!

taavi jätti meidät matkan aikana. se olisi täyttänyt 16 tulevana syksynä. me elettiin yhdessä yli puolet mun elämästä, joten on erikoista olla ilman sitä. on outoa, ettei kukaan vihellä, kun tulen kotiin. on outoa, että voi jättää tavaroita pöydälle, eikä kukaan käy jyrsimässä sanomalehden reunaa tai kirjojen kansia, eikä kukaan lennä kerjäämään ruokaa, kun yrittää rauhassa tehdä iltapalaleipiä.

<3 tapsu 1998-2014 <3