torstai 29. elokuuta 2013

aika häviää.

työn alla on kirja naisten sotakokemuksista.
pääsin kaikille haluamilleni tai pakollisille kursseille,
saksa tuntuu tauon jälkeen vaikealta,
miten osaisin sanoa tämän edes suomeksi.
neulon syvänsinistä villatakkia,
ostin hempeän harmaat langat johonkin,
ehkä toinen kietaistava uudelle vauvalle.

serkusta oli tullut äiti, enkä edes tiennyt,
mietin vain niitä hyvä ruotsalaisia suolakurkkuja,
joita aina arjan ja paulin luona oli.
se lintukotoinen omakotitalojen alue,
tunne, ettei ole koskaan lähtenyt pois.
paulia ei ole enää,
hetkeksi havahtuu omasta pienestä kuplasta,
vanhemmatkin ovat jo vanhoja?
en ole edes valmistunut, en ole mennyt naimisiin,
en ole tehnyt lapsia, joiden tekemiselle vaadin muitakin perusteluja
kuin puhtaan halun. mitä se halu edes on?
onko potentiaalisilla jälkeläisilläni enää isovanhempia.

täti sanoi, että mummu on ollut huonona.
päässä soi jo toista viikkoa
katsotaan näkeekö mummu joulua.
mummun opettama värssy saa uusia merkityksiä
on tyyni nyt, ei tuule nyt,
on tuuli nyt jo tyyntynyt.
ja hesarissa kerrotaan muutaman lauseen välein
ei näitä kokeita voi ihmisillä tehdä - eettisyyskysymys,
mutta hiirillä.

vuosia ei huomaa itsessään,
ne huomaa muissa, joiden piti olla ikuisesti äitejä
mummoja tädin miehiä.
ai kirjoitin ylioppilaaksi x vuotta sitten?
ja klassinen, me ollaan tunnettu vasta alle vuoden,
mutta tuntuu kuin olisit ollut siinä aina.

valehtelin, vuodet näkyvät kasvaneessa pelossa.
kyllä lapsenakin pelkäsi, mutta pelko oli silloin opettelua,
maailmankaikkeuden mahdottomuuden ymmärtämistä.
nyt pelko on sitä, ettei ehdi.

* * *

meillä on koti, viihdyn täällä.

perjantai 16. elokuuta 2013

kun ennen olin pelle ja muutenkin mauton

kangaskengät märkinä vantaalla
pilkullisen sateenvarjon alla
45 minuuttia ennen ikean avautumista.

tiedän olevani yleensä ajoissa, oli tuo silti hieman kohtuutonta.

kahdeksan euron vaaterekissä roikkuu nyt kasveja, tarpeeksi korkealla, jotta innokas jäniini ei pääse niitä syömään paitsi tolkuttomasti leviäviä juoruja. syksy tekee tuloaan ja loppujenkin huonekasvien on pian aika muuttaa sisätiloihin. ihan hetki sitten ilma oli painostava, ympärilleni kietoutuva harso, en tahdo sateelta muistaa lämpöä ja aurinkoa.

näin yhden tähdenlennon ja kaksi lentokonetta. mietin niitä aikoja, kun lapsena luin pimeässä keittiössä isoveljen ufokirjoja ja pelkäsin. teemalta olisi tullut jokin new age -henkinen katsaus, mutta meillä ei näy televisio. sen sijaan löysin kirjastosta hailuodon historiaa käsittelevän kirjan, josko siellä olisi jotakin faarastiinasta.

olen kuunnellut nyt paljon leeviä, pitkästä aikaa. kompakti paketti arkea, suomalaismiesten vaimonhakumatkoja, seksuaalisuuden heräämistä, ilotyttöjä, asunnottomuutta, enemmän tai vähemmän harmittomia (osittais)alkoholisoituneita kohtaloita, toiveikkuutta ja melankoliaa.

välillä tuntuu, ettei pitäisi lukea uutisia lainkaan, kun kaikkialla vain hakataan ja sorretaan ja tapetaan.

tein listan luettavista kirjoista, toisen kiinnostavista näyttelyistä. viikonloppuna on ulkoilmaleffoja, ravintolapäivä ja öljysäiliökin valaistaan. neuloin kummitytölle pipon ja kirjoitin mummulle kortin.

onko mitään järkeä tehdä kandia nimistöstä? onko järkeä opiskella suomea? maailma sitä ja maailma tätä ja kehno talouskasvu ja dynaamisuus ja pakkoruotsi puolesta vastaan, eikä "tällaisia asioita jouda nyt miettiä kun on tärkeämpääkin". niin, toisaalta, onko missään mitään järkeä.

maanantai 5. elokuuta 2013

tilattiin vihdoin hesari, siitä oli puhetta kauan. aamu tosin ei automaattisesti ala musteen tuoksuisena - postilaatikolle on matkaa ainakin kymmeniä metrejä. kahvihetkeäni ilahdutti tänään sunnuntain lehti, eilen lauantain. tästä voinee päätellä suunnan.

h puhuu aina kuukautisliitteestä, se on tarttuvaa. lukiessani muistelin ensimmäistä näkemääni pmmp:n live-esiintymistä, se oli kalajoella joskus muinaisuudessa, ehkä kesällä 2003. inhosin joutsenia, ajatusta, että ne jäätyvät kiinni jaloistaan.

pulla täyttää neljä, pullasta tulee isoveli tyypille, joka saa neulomani mintun pitsireunatakin. pulla muuttaa lähemmäs, pyörämatkan päähän. nelivuotias on jo niin järkevä, on ihan toisenlaista keskustella, kysellä ja saada vastauksia, vastata kyselyihin.

kaupungin pelloilla kasvaa taas pellavaa ja ruiskukkaa, keräsin kolme kimppua ja tein yhden kranssin. auringonkukkien keskellä kenkiin tarttui sinapinsiemenen kokoisia takiaisia, kymmenestä kukasta syli oli täynnä. iltaisin olen katsellut loppukesän taivasta, sen sävy on lämpöinen.

meillä on molemmilla pyörä, yhtenä helteisenä iltapäivänä myötäilimme vantaanjokea, kävimme katsomassa hevosia ja istuimme tuomarinkartanon arvokkaassa puistossa. harva viljapelto on enää vihreä, täällä minä olen, täällä peltojen keskellä.