vesa on riiviö. sillä on kauhean voimakas tahto ja me ollaan usein eri mieltä, joten olen päättänyt, että se on riiviö. aina välillä pitää läpsiä itseänsä, että hehhei, vesa on jänis. se elää jäniselämää jänismuodossa, jäniksen ajatuksilla. on ihan turha nillittää, kun jänis ei käyttäydy sillä tavalla järkevästi.
vesa on ehdottomasti oma persoonansa, aivan täydellinen karvainen paketti vallattomuutta, päättäväisyyttä, heikkoutta, huonekalurakkautta, ihaa-rakkautta, valvottuja öitä. makoiltiin joku viikko takaperin tuossa sängyllä, silittelin vesaa. kun lopetin, vesa nuoli kasvojani ihan kuin bunny aina ennen teki.
h aina sanoo, että lässytän vesalle. ollaan leikkimielisesti kuittailtu, että minä tykkään vesasta ja h ei, vaikka totuushan on tuosta aika kaukana. viimeksi nuo söivät yhdessä omenaa, sitten hänen korkeutensa neitokakadukin lensi joukkoon mukaan. mitä mä tein? luin tenttiin.
harva asia tässä maailmassa kasvattaa pinnaa yhtä hyvin kuin jäniskersa. sanonpa vain.
* * *
neulon, opiskelen, lisään tietoa tiedon päälle ja toivottavasti hahmotan enemmän. katson paljon greyn anatomiaa, h tivaa miksi. mikä siinä sarjassa on? miksi en osaa vastata tuohon kysymykseen. salaperäisyys, ihmissuhteet, vahvuus, viihde, tapa? analysointikyky päättyy lääkärisarjaan, haha.
* * *
kirjoittaminen meinaa välillä käydä hankalaksi, kielen ainainen läsnäolo opinnoissa siis luo mutkikkuutta. minkälaisia sanavalintoja käytän ja miksi? mitä ne valinnat kertovat maailmankatsomuksestani? mitä on arvolataus ja miten se näkyy kielen rakenteissa? miksi olen toisinaan huolettomampi, millaisina hetkinä koen paremmaksi puhekielisen oloisen ilmauksen? kaukanahan se toki on puhutusta kielestä. milloin olen mä tai minä, milloin etäännytän itseni?
alleviivailin tuolta muutaman pohdiskelun arvoisen kohdan. halutessaan voisi tietysti alleviivata kaiken.
tiistai 23. huhtikuuta 2013
perjantai 19. huhtikuuta 2013
oli tarkoitus tehdä arabialainen maustekakku, mutta maustepulassa ajatus muuttui tiikerikakuksi, joka taas jalostui tiikerimuffinsseiksi, koska en löytänyt tästä taloudesta kuivakakkuvuokaa. omani on kellarissa sen seitsemännen laatikkopinon alla, ehkäpä.
nyt mennään taas sillä mitä on.
alakuloisuus vaivaa tuttuun keväiseen tapaansa. olenko minäkin sellainen, joka rakastaa yli kaiken hetkiä ennen kesää, mutta tulee vuosi vuoden jälkeen salakavalasti yllätetyksi. liikaa, yksinkertaisesti liikaa, ja taas huomaan miettiväni enemmän kuin olisi tarpeen. joskus kieltämättä käy mielessä, että voisi sopia paremmin sellainen ilmasto, joka ei elä jatkuvassa muutoksessa. olisiko se tälle mielenlaadulleni oivallisempi vaihtoehto? kuitenkin, kaikki on hyvin, joten miksi valvoa yömyöhään ja kuunnella sydämen hiljaista lyöntiä.
jossain ikkunassa näin joutsenia ja suudelmin kuvitetut verhot. irtokarkkipussi ratkesi, onnekkaasti vain yksi oranssi amerikanpastilli putosi märälle asfaltille. ei luoja, nyt voi käyttää taas tennareita, jalka protestoi pitkän tauon jälkeen ja kantapäätä kolottaa.
kävin luovuttamassa verta, se oli hauskaa. jos nyt jotakin, niin ainakin vereni on niin kovin esimerkillistä, virtasi oikein kauniisti ja ripeästi, hyvät on suonet. goethe-instituutissa oli kirjallisuutta ja elokuvia, ikävöin berliiniä. tekisi mieli pistää koulut pakettiin ja lähteä pois, minuutin päästä haluan oman puutarhan ja retkiä itä-suomeen. haluan seistä pellolla viljan seassa ja tuntea tuulen.
kaikki on hyvin.
nyt mennään taas sillä mitä on.
alakuloisuus vaivaa tuttuun keväiseen tapaansa. olenko minäkin sellainen, joka rakastaa yli kaiken hetkiä ennen kesää, mutta tulee vuosi vuoden jälkeen salakavalasti yllätetyksi. liikaa, yksinkertaisesti liikaa, ja taas huomaan miettiväni enemmän kuin olisi tarpeen. joskus kieltämättä käy mielessä, että voisi sopia paremmin sellainen ilmasto, joka ei elä jatkuvassa muutoksessa. olisiko se tälle mielenlaadulleni oivallisempi vaihtoehto? kuitenkin, kaikki on hyvin, joten miksi valvoa yömyöhään ja kuunnella sydämen hiljaista lyöntiä.
jossain ikkunassa näin joutsenia ja suudelmin kuvitetut verhot. irtokarkkipussi ratkesi, onnekkaasti vain yksi oranssi amerikanpastilli putosi märälle asfaltille. ei luoja, nyt voi käyttää taas tennareita, jalka protestoi pitkän tauon jälkeen ja kantapäätä kolottaa.
kävin luovuttamassa verta, se oli hauskaa. jos nyt jotakin, niin ainakin vereni on niin kovin esimerkillistä, virtasi oikein kauniisti ja ripeästi, hyvät on suonet. goethe-instituutissa oli kirjallisuutta ja elokuvia, ikävöin berliiniä. tekisi mieli pistää koulut pakettiin ja lähteä pois, minuutin päästä haluan oman puutarhan ja retkiä itä-suomeen. haluan seistä pellolla viljan seassa ja tuntea tuulen.
kaikki on hyvin.
maanantai 8. huhtikuuta 2013
on aina paikoitellen mielessä yhtä sun toista,
vaan kun vihdoin istahdan koneen ääreen,
olen jo kaiken unohtanut. mitä piti sanoa?
kannoin tuntemattoman kanssa turkoosin sohvan neljänteen kerrokseen - h&j muuttivat hennan entiseen kotitaloon, sentään eri rappuun. eräs elämän ympyrä sulkeutui, sen talon monennen kerroksen yksiössä vietin usein aikaa ensimmäisinä helsingin vuosina. siellä oli totoro-juliste, siniharmaat lautalaattiat ja kissapipo, olematon kylpyhuone ja kellastuneen puun sävyinen tv-taso, joka on nykyään omani ja joka jonain päivänä toivottavasti saa vaaleanharmaan maalipinnan.
on kauhean suuri onni, kun on sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi jatkaa aina siitä, mihin viimeksi jäi.
keittiössä on vielä pääsiäinen, kuivettuneissa risuissa roikkuu puisia koristeita: värikkäitä munia ja jäniksiä. ostettiin alennuksesta suklaamuniakin aika monta kertaa, punafolioisissa rölli-munissa on mansikkaesanssinen maku ja vaaleanpunaista ainaisen maitosuklaan sijaan.
katsottiin orionin parvella siellä taas lumikaunokki, venäläiset satuanimaatiot vetoavat. se on ihan kuin sinä, neuloo, laulaa, sillä on pupu ja lintuja ja paljon kukkia. en mä mitään laula.
vaan kun vihdoin istahdan koneen ääreen,
olen jo kaiken unohtanut. mitä piti sanoa?
kannoin tuntemattoman kanssa turkoosin sohvan neljänteen kerrokseen - h&j muuttivat hennan entiseen kotitaloon, sentään eri rappuun. eräs elämän ympyrä sulkeutui, sen talon monennen kerroksen yksiössä vietin usein aikaa ensimmäisinä helsingin vuosina. siellä oli totoro-juliste, siniharmaat lautalaattiat ja kissapipo, olematon kylpyhuone ja kellastuneen puun sävyinen tv-taso, joka on nykyään omani ja joka jonain päivänä toivottavasti saa vaaleanharmaan maalipinnan.
on kauhean suuri onni, kun on sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi jatkaa aina siitä, mihin viimeksi jäi.
keittiössä on vielä pääsiäinen, kuivettuneissa risuissa roikkuu puisia koristeita: värikkäitä munia ja jäniksiä. ostettiin alennuksesta suklaamuniakin aika monta kertaa, punafolioisissa rölli-munissa on mansikkaesanssinen maku ja vaaleanpunaista ainaisen maitosuklaan sijaan.
katsottiin orionin parvella siellä taas lumikaunokki, venäläiset satuanimaatiot vetoavat. se on ihan kuin sinä, neuloo, laulaa, sillä on pupu ja lintuja ja paljon kukkia. en mä mitään laula.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)