lauantai 8. helmikuuta 2014

aika kuluu nopeasti.

lopetin työt ennen joulua ja nyt olen siellä taas,
välissä kerkesin käydä puolassa ja ukrainassa
ja lomailla ihan hetken kotona.
sitten saapui arki.

söin valkovenäläisiä suklaakonvehteja puolalaisessa hostellissa jouluaattona,
nousin vanhan linnan kukkulalle aurinkoisena välipäivänä,
näin auschwitzin ja birkenaun leirit sekä kaksi hylättyä tehdasrakennusta niiden välissä,
matkustin lähes vuorokauden junassa krakovasta lvivin kautta kiovaan,
enkä osannut puolaa enkä kovin hyvin venäjääkään.

ja njee panimaiju. ja turist.





sunnuntai 15. joulukuuta 2013

pimeys väsyttää, kiire väsyttää. tykkään katsella tähtiä kävellessäni bussipysäkiltä kotiin, huonoina iltoina taivaan peittää punertavaksi värjäytyvä pilvisaaste. samalla tavalla kuin liian kireä vaate estää hengittämästä.

kotona on hoidossa toisten jänis, se on vähän liikaa. meillä asuu jo jänis, ihan oma jänis, joka on oikein sopiva meille, ja luulisin, että mekin ollaan oikein sopivia sille. sitä ei aina muistakaan kaikkea tarpeeksi arvostaa, vaan vasta sitten, kun vieras jänis tulee ja pistää koko kodin sekaisin. ovia täytyy pitää kiinni, ettei vieras tee tuhoja. oma jänis joutuu kököttämään omassa huoneessansa, ettei vieraan jäniksen kanssa tehdä vahingossa pikkujäniksiä. vieras jänis seuraa joka puolelle eikä anna edes vessalaatikkoa siivota. vieras jänis myös puree, ehkä se aistii hermostuneisuuteni. 

odotan sitä hetkeä, kun koti on taas meidän koti ja ollaan täällä kaikki. todettiin, että meille ei enää vieraita jäniksiä tule.

arjen pyörittäminen on välillä ihan naurettavaa, kun on aamulla koulussa ja illalla töissä ja työmatkoihin kuluu pari tuntia. sitten on väsynyt ja kaupat ehtivät mennä kiinni ja on liian myöhä pestä pyykkiä tai siivota muutenkaan. omatunto on huono, kun ei ehdi olla oman jäniksen ja oman linnun kanssa tarpeeksi, eikä oikeastaan kenenkään muunkaan kanssa. sitä vain mekaanisesti tekee asioita, miettii, mitä on seuraavaksi listalla.

onneksi tämä loppuu pian, tällainen sähläys. se on vain väliaikaista. 

koulu on kyllä mennyt hyvin tältä syksyltä, siitä voi olla iloinen. työpaikkakin on mukava ja töihin menee mieluusti. koti on hyvä, siitä on tullut osa elämää. sellainen osa, kun kävelee kodin suuntaan aivan miettimättä, ja yhtäkkiä on jo sisällä. on ihanaa havaita tekevänsä asioita huomaamattaan, jotenkin saumattomasti ja sujuvasti. 

ja on ihanaa saada h takaisin helsinkiin.

lauantai 9. marraskuuta 2013

auringottomuus ja harmaus. aurinko on näyttäytynyt, mutta unohdan sen helposti. näin videopätkän suomen kesästä, auringonlaskun väreistä veden pinnalla, ja melkein saatoin kuulla tuulen kahinan lehtipuissa. nyt ei ole enää lehtiä, korkeintaan muutamia satunnaisia lakastuneita. vihreinä jaksavat sinnitellä enää polttaraiset, siis nokkoset, kuten h sanoisi. polttarainen kuulostaa kottaraiselta.

päiväni täyttyvät opiskelusta, kaisakirjaston kierreportaista ja viidennen kerroksen suomen kielen hyllyistä, neulomisesta, bussimatkoista. olen usein päivisin väsynyt, mutta illalla on vaikea nukahtaa. mielelläni siirtäisin iltaenergian päiviin.

kävin katsomassa viikon ikäistä tyyppiä, se oli kovin pieni ja keveä. viimeksi olen nähnyt yhtä pienen ehkä silloin, kun pulla oli vauva, siis yli neljä vuotta sitten. uusi vauva on pullan pieni sisarus, niin asiat muuttuvat. toisinaan muistelen sitä aikaa, kun pullan äidin kanssa asuimme meri-rastilassa, joku naapuri toi meille rasian geisha-suklaata, koska ovikylttimme oli niin hieno. yläkerrassa asuvan lapsen nimi oli senja, se raivosi kuten kuka tahansa parivuotias uhmassaan, kerran se heitti kameran akvaarioon, isänsä oli vihainen. mua hieman surettaa, jos ne nyt meinaavat lahdata sitä ulkoilualuetta kalliiden asuntojen tieltä.

odotan matkaa ja erityisesti sitä, että näen h:n taas. olisi niin kauhean paljon nähtävää, jospa ehdittäisiin krakovaan ja auschwitziin, h haluaa lvivin kaupunkiin ja kiovasta ei olisi pitkä matka prypjatiin, mutta aikamme on liian lyhyt täyttämään kaikki haaveet.

luin juuri kyrön liiton, se oli pitkästä aikaa sellainen kirja, jota en olisi malttanut jättää kesken. nyt on huvilukemisena naisten decamerone, joka ostettiin joskus yhdessä kierrätyskeskuksesta. kirja ei ole ehkä kielellisesti etevin, mutta tiettyä kulttuurikuvaa siitä voi ammentaa. ruotsin kurssille täytyy lukea myös, valitsin tietysti tovea.






keskiviikko 16. lokakuuta 2013

elämäni muistuttaa sellaista melko paksua puuroa, jossa on aina välillä joitakin klimppejä tenttejä, raportteja, referaatteja, analyysejä. tämä ilmaus on ristiriidassa todellisuuden kanssa, en pidä paksusta, paikoitellen klimppisestä puurosta, mutta tavallaan nautin tekemisestä ja oppimisesta. onko sitten merkki tyhmyydestä, että lähes joka päivä kokee sivistäviä, mieltä ja ymmärrystä avartavia hetkiä, jaa. mieluusti näin päin.

ostin lennon varsovaan, yhteinen paluulento on kiovasta. siinä on sitten reilu viikko aikaa vaihtaa maata. muutama kuukausi pitää vielä odotella, mutta on monin kerroin odottamisen aihettakin.

hesarissa oli tänään hauska juttu kartoista, niiden ulkonäöstä ja karttojen taustalla vaikuttavista aatteista. rakastan karttoja, ehkä sillä on jotain tekemistä isän suunnistusharrastuksen kanssa, olen pienen ikäni nähnyt paljon karttoja. tietysti suunnistuskartat ovat jotakin aivan muuta, yksityiskohtaisia ja melko suppealta alueelta - ainakin koko maailmaan verrattuna. mulla on isän vanha oppikoulun karttakirja, se se vasta on veikeä. nyt kun sanon näin, oletko koskaan miettinyt, mikä funktio on ensimmäisellä se-pronominilla ja jälkimmäisellä?

luennolla tänään: kansa on kieliopillistunut. kehitys menee suunnilleen näin: minun kansassa(ni) > minun kanssani > munkaa. hauskaa! joskaan tämä -kaa ei ollut kieliopillinen itsessään, ainoastaan a vihjasi omiaan, partitiivi tietysti.

mitä yhteistä on seuraavilla:
myöskin
kotoota
montaa

tällä viikolla kirjoitin elämäni ensimmäisen oikean runoanalyysin. sekin oli oikeastaan aika hauskaa, mutta myös puuduttavaa ja turhauttavaa. etteikö muka mitään parempaa voisi tehdä, kuin nyhtää yhdeksää sivua yhdestä pienestä runosta. sitten kirjoitin myös neljän sivun referaatin sellaisesta suppeahkosta aiheesta kuin suomen kielen etymologiaa uralilaisesta kantakielestä tähän päivään.

ehkä se sitten on niin, väärältä tuntunut valinta saattaa salaa olla oikea.

maanantai 7. lokakuuta 2013

uu än ii

en nyt oikein osaa nukahtaa yksin.
ei siinä sitten mitään hätää, jos nukahdan,
sitten nukun hyvin. mutta kun se uni ei tule.

olen koukuttunut sellaiseen pelin tapaiseen, jossa pitää kirjata kaikki maailman maat. ennätykseni on 146/196, unohdan aina muutamia tuttuja joukosta. hävettää, ettei ole edes kuullut kaikista maista. hävettää, ettei hahmota kaikkia maailman kielikuntia ja suurimpia kieliä.

luennolla sanottua: ruotsalainen o, siis å, on syntynyt siksi, että ruotsin kirjoitusjärjestelmä oli jo vakiintunut mutta vokaalisto päätti vierähtää. koko kirjoitusta ei haluttu muuttaa, joten lisättiin pieni o sellaisiin a-kirjaimiin, jotka tuli lausua o:na. tällaisen vierähtämisen seurauksena myös englannin vokaalien ääntämys vastaa vain heikohkosti kirjallista muotoa. haa?

päätin, että kunhan pääsen sijoitukseen 166/196, opettelen jonkin faktan lopuista 30/196 maasta.

huomenna on välitentti, siksi pitäisi saada unta. kun jotain pitäisi saada, se siirtyy auttamattomasti hieman etäämmäs.

sitten on näitä asioita, kun potentiaalinen kandin aihe tuosta vain tupsahtaa eteen, aivan odottamatta. ehkä se halusi kompensoida toisen koulun opinnäytetyöaiheen olematonta oloa. universumissa vallitsee tasapaino.

maanantai 30. syyskuuta 2013

mulla on paljon sanottavaa, mutta harmittavan usein se katoaa. ehdin siirtyä seuraavaan ajatukseen, ennen kuin edellinen on loppuun saakka saatettu. oikeastaan mun piti kertoa siitä, että aloitin tänä syksynä kotimaisen kirjallisuuden opinnot, ihan vain sivuaineena ja yleissivistyksen kannalta. välillä tuntuu kuin hakkaisi päätä seinään, miten jokin niin arkipäiväinen voi olla niin tavoittamattomissa?

ensimmäisen puoliskon aikana keskitytään runouteen, siihen en olekaan koskaan kovin syventynyt. mulle on avautunut uusi maailma, sellainen tunnetila. on niin paljon, mitä en vielä tiedä! yrityksen ja erehdyksen kautta tässä edetään, lohdullisinta lienee, ettei kukaan oikeastaan voi kiistää toisten tulkintoja - toisen elämää kun ei voi alusta asti elää siten, että kykenisi ymmärtämään kaiken samoin.

ilahduin, kun luin hesarista ehkä viime viikolla, että hovatta julkaisee taas. tein juuri erään korvaavan tehtävän runon kuvallisuudesta aulikki oksasen runon pohjalta. saman runon hovatta on laulanut. helise taivas!

* * *

en ole koskaan asunut yksin tällaisessa tilassa. mulla on jatkuvasti olo, että pian h kävelee ovesta sisään, ihan pian. sitten keitän iltateetä.

torstai 26. syyskuuta 2013

kun makoilin aamulla vieressä, mietin lähtispä se jo. odottaminen on pahinta.

otan puolisokseni ystävän, jonka kanssa nauran, jonka keralla uneksin, jonka vuoksi elän. miten voi olla jo nyt ikävä, kai se pian laimenee?