elämäni muistuttaa sellaista melko paksua puuroa, jossa on aina välillä joitakin klimppejä tenttejä, raportteja, referaatteja, analyysejä. tämä ilmaus on ristiriidassa todellisuuden kanssa, en pidä paksusta, paikoitellen klimppisestä puurosta, mutta tavallaan nautin tekemisestä ja oppimisesta. onko sitten merkki tyhmyydestä, että lähes joka päivä kokee sivistäviä, mieltä ja ymmärrystä avartavia hetkiä, jaa. mieluusti näin päin.
ostin lennon varsovaan, yhteinen paluulento on kiovasta. siinä on sitten reilu viikko aikaa vaihtaa maata. muutama kuukausi pitää vielä odotella, mutta on monin kerroin odottamisen aihettakin.
hesarissa oli tänään hauska juttu kartoista, niiden ulkonäöstä ja karttojen taustalla vaikuttavista aatteista. rakastan karttoja, ehkä sillä on jotain tekemistä isän suunnistusharrastuksen kanssa, olen pienen ikäni nähnyt paljon karttoja. tietysti suunnistuskartat ovat jotakin aivan muuta, yksityiskohtaisia ja melko suppealta alueelta - ainakin koko maailmaan verrattuna. mulla on isän vanha oppikoulun karttakirja, se se vasta on veikeä. nyt kun sanon näin, oletko koskaan miettinyt, mikä funktio on ensimmäisellä se-pronominilla ja jälkimmäisellä?
luennolla tänään: kansa on kieliopillistunut. kehitys menee suunnilleen näin: minun kansassa(ni) > minun kanssani > munkaa. hauskaa! joskaan tämä -kaa ei ollut kieliopillinen itsessään, ainoastaan a vihjasi omiaan, partitiivi tietysti.
mitä yhteistä on seuraavilla:
myöskin
kotoota
montaa
tällä viikolla kirjoitin elämäni ensimmäisen oikean runoanalyysin. sekin oli oikeastaan aika hauskaa, mutta myös puuduttavaa ja turhauttavaa. etteikö muka mitään parempaa voisi tehdä, kuin nyhtää yhdeksää sivua yhdestä pienestä runosta. sitten kirjoitin myös neljän sivun referaatin sellaisesta suppeahkosta aiheesta kuin suomen kielen etymologiaa uralilaisesta kantakielestä tähän päivään.
ehkä se sitten on niin, väärältä tuntunut valinta saattaa salaa olla oikea.
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
maanantai 7. lokakuuta 2013
uu än ii
en nyt oikein osaa nukahtaa yksin.
ei siinä sitten mitään hätää, jos nukahdan,
sitten nukun hyvin. mutta kun se uni ei tule.
olen koukuttunut sellaiseen pelin tapaiseen, jossa pitää kirjata kaikki maailman maat. ennätykseni on 146/196, unohdan aina muutamia tuttuja joukosta. hävettää, ettei ole edes kuullut kaikista maista. hävettää, ettei hahmota kaikkia maailman kielikuntia ja suurimpia kieliä.
luennolla sanottua: ruotsalainen o, siis å, on syntynyt siksi, että ruotsin kirjoitusjärjestelmä oli jo vakiintunut mutta vokaalisto päätti vierähtää. koko kirjoitusta ei haluttu muuttaa, joten lisättiin pieni o sellaisiin a-kirjaimiin, jotka tuli lausua o:na. tällaisen vierähtämisen seurauksena myös englannin vokaalien ääntämys vastaa vain heikohkosti kirjallista muotoa. haa?
päätin, että kunhan pääsen sijoitukseen 166/196, opettelen jonkin faktan lopuista 30/196 maasta.
huomenna on välitentti, siksi pitäisi saada unta. kun jotain pitäisi saada, se siirtyy auttamattomasti hieman etäämmäs.
sitten on näitä asioita, kun potentiaalinen kandin aihe tuosta vain tupsahtaa eteen, aivan odottamatta. ehkä se halusi kompensoida toisen koulun opinnäytetyöaiheen olematonta oloa. universumissa vallitsee tasapaino.
ei siinä sitten mitään hätää, jos nukahdan,
sitten nukun hyvin. mutta kun se uni ei tule.
olen koukuttunut sellaiseen pelin tapaiseen, jossa pitää kirjata kaikki maailman maat. ennätykseni on 146/196, unohdan aina muutamia tuttuja joukosta. hävettää, ettei ole edes kuullut kaikista maista. hävettää, ettei hahmota kaikkia maailman kielikuntia ja suurimpia kieliä.
luennolla sanottua: ruotsalainen o, siis å, on syntynyt siksi, että ruotsin kirjoitusjärjestelmä oli jo vakiintunut mutta vokaalisto päätti vierähtää. koko kirjoitusta ei haluttu muuttaa, joten lisättiin pieni o sellaisiin a-kirjaimiin, jotka tuli lausua o:na. tällaisen vierähtämisen seurauksena myös englannin vokaalien ääntämys vastaa vain heikohkosti kirjallista muotoa. haa?
päätin, että kunhan pääsen sijoitukseen 166/196, opettelen jonkin faktan lopuista 30/196 maasta.
huomenna on välitentti, siksi pitäisi saada unta. kun jotain pitäisi saada, se siirtyy auttamattomasti hieman etäämmäs.
sitten on näitä asioita, kun potentiaalinen kandin aihe tuosta vain tupsahtaa eteen, aivan odottamatta. ehkä se halusi kompensoida toisen koulun opinnäytetyöaiheen olematonta oloa. universumissa vallitsee tasapaino.
maanantai 30. syyskuuta 2013
mulla on paljon sanottavaa, mutta harmittavan usein se katoaa. ehdin siirtyä seuraavaan ajatukseen, ennen kuin edellinen on loppuun saakka saatettu. oikeastaan mun piti kertoa siitä, että aloitin tänä syksynä kotimaisen kirjallisuuden opinnot, ihan vain sivuaineena ja yleissivistyksen kannalta. välillä tuntuu kuin hakkaisi päätä seinään, miten jokin niin arkipäiväinen voi olla niin tavoittamattomissa?
ensimmäisen puoliskon aikana keskitytään runouteen, siihen en olekaan koskaan kovin syventynyt. mulle on avautunut uusi maailma, sellainen tunnetila. on niin paljon, mitä en vielä tiedä! yrityksen ja erehdyksen kautta tässä edetään, lohdullisinta lienee, ettei kukaan oikeastaan voi kiistää toisten tulkintoja - toisen elämää kun ei voi alusta asti elää siten, että kykenisi ymmärtämään kaiken samoin.
ilahduin, kun luin hesarista ehkä viime viikolla, että hovatta julkaisee taas. tein juuri erään korvaavan tehtävän runon kuvallisuudesta aulikki oksasen runon pohjalta. saman runon hovatta on laulanut. helise taivas!
* * *
en ole koskaan asunut yksin tällaisessa tilassa. mulla on jatkuvasti olo, että pian h kävelee ovesta sisään, ihan pian. sitten keitän iltateetä.
torstai 26. syyskuuta 2013
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
hyvä semipäiväkirjani, vietimme viikonlopun h:n lapsuudenystävän luona jyväskylässä. siellä oli sellaista aikuista menoa, kuten oma pankin rintamamiestalo, mukava vahtikoira, sauna lämpiämässä sekä tietysti saksalainen punainen farkku, tosin en tiedä onko volkkari enää ehdottomasti saksalainen mutta nimestä päätellen oli ainakin joskus. sitten sai nukkua leveässä parisängyssä vieras/työhuoneessa ja joku toinen keitti aamukahvit ja -puurot, pihalla sai noin vain napattua omenan suoraan puusta ja olen ihan varma, että se ruohokin oli siellä vihreämpää. kuuluisan kivenheiton omalla kohdallani ehkä öö viiden heiton päässä oli myös järvi, sillä mikä omakotitaloalue olisi täydellinen ilman läheistä rantaa.
kävimme samalla reissulla katsomassa lauraa ja ok-vauvvaa, joka on nykyisin ok-taapero. tultiin ihan ok toimeen, vaikka edellisvierailusta oli vierähtänyt jo n. 1,5 vuotta. en nyt tiedä onko tämä sitä biologiaa vai mitä, mutta jotenkin näitä lapsia alkaa olla ympärillä kuin sieniä sateella / muurahaisia keossa / lintuja parvessa / valitse oma, ja mun mielestä sekin on aika ok. en vieläkään tiedä tuleeko omia, älä edes kysy.
sunnuntai-iltana palasimme takaisin kliiniseen opiskelija-asuntoomme, josta edelleen pidän, koska se on yhteinen, täynnä omia ja toisen asioita. muutaman viikon kuluttua h lähtee, kukaan ei enää herää ennen minua paitsi vesa, joka on melkein aina hereillä? vielä ei välttämättä edes jännitä, mutta jossakin tuolla on etäisiä ajatuksia miltä musta sitten tuntuu, kun tulen ensimmäistä kertaa tyhjään kotiin.
kolme kuukautta on vähän.
syksyn opintopistetavoite on 38, mahdollisesti 41.
olen kuitenkin kaiken keskellä oppinut kaksi hyvin tärkeää asiaa:
1. pelkään lattiakaivoja
2. tulen onnelliseksi yhteisistä ruokaostoksista.
kävimme samalla reissulla katsomassa lauraa ja ok-vauvvaa, joka on nykyisin ok-taapero. tultiin ihan ok toimeen, vaikka edellisvierailusta oli vierähtänyt jo n. 1,5 vuotta. en nyt tiedä onko tämä sitä biologiaa vai mitä, mutta jotenkin näitä lapsia alkaa olla ympärillä kuin sieniä sateella / muurahaisia keossa / lintuja parvessa / valitse oma, ja mun mielestä sekin on aika ok. en vieläkään tiedä tuleeko omia, älä edes kysy.
sunnuntai-iltana palasimme takaisin kliiniseen opiskelija-asuntoomme, josta edelleen pidän, koska se on yhteinen, täynnä omia ja toisen asioita. muutaman viikon kuluttua h lähtee, kukaan ei enää herää ennen minua paitsi vesa, joka on melkein aina hereillä? vielä ei välttämättä edes jännitä, mutta jossakin tuolla on etäisiä ajatuksia miltä musta sitten tuntuu, kun tulen ensimmäistä kertaa tyhjään kotiin.
kolme kuukautta on vähän.
syksyn opintopistetavoite on 38, mahdollisesti 41.
olen kuitenkin kaiken keskellä oppinut kaksi hyvin tärkeää asiaa:
1. pelkään lattiakaivoja
2. tulen onnelliseksi yhteisistä ruokaostoksista.
torstai 29. elokuuta 2013
aika häviää.
työn alla on kirja naisten sotakokemuksista.
pääsin kaikille haluamilleni tai pakollisille kursseille,
saksa tuntuu tauon jälkeen vaikealta,
miten osaisin sanoa tämän edes suomeksi.
neulon syvänsinistä villatakkia,
ostin hempeän harmaat langat johonkin,
ehkä toinen kietaistava uudelle vauvalle.
serkusta oli tullut äiti, enkä edes tiennyt,
mietin vain niitä hyvä ruotsalaisia suolakurkkuja,
joita aina arjan ja paulin luona oli.
se lintukotoinen omakotitalojen alue,
tunne, ettei ole koskaan lähtenyt pois.
paulia ei ole enää,
hetkeksi havahtuu omasta pienestä kuplasta,
vanhemmatkin ovat jo vanhoja?
en ole edes valmistunut, en ole mennyt naimisiin,
en ole tehnyt lapsia, joiden tekemiselle vaadin muitakin perusteluja
kuin puhtaan halun. mitä se halu edes on?
onko potentiaalisilla jälkeläisilläni enää isovanhempia.
täti sanoi, että mummu on ollut huonona.
päässä soi jo toista viikkoa
katsotaan näkeekö mummu joulua.
mummun opettama värssy saa uusia merkityksiä
on tyyni nyt, ei tuule nyt,
on tuuli nyt jo tyyntynyt.
ja hesarissa kerrotaan muutaman lauseen välein
ei näitä kokeita voi ihmisillä tehdä - eettisyyskysymys,
mutta hiirillä.
vuosia ei huomaa itsessään,
ne huomaa muissa, joiden piti olla ikuisesti äitejä
mummoja tädin miehiä.
ai kirjoitin ylioppilaaksi x vuotta sitten?
ja klassinen, me ollaan tunnettu vasta alle vuoden,
mutta tuntuu kuin olisit ollut siinä aina.
valehtelin, vuodet näkyvät kasvaneessa pelossa.
kyllä lapsenakin pelkäsi, mutta pelko oli silloin opettelua,
maailmankaikkeuden mahdottomuuden ymmärtämistä.
nyt pelko on sitä, ettei ehdi.
meillä on koti, viihdyn täällä.
työn alla on kirja naisten sotakokemuksista.
pääsin kaikille haluamilleni tai pakollisille kursseille,
saksa tuntuu tauon jälkeen vaikealta,
miten osaisin sanoa tämän edes suomeksi.
neulon syvänsinistä villatakkia,
ostin hempeän harmaat langat johonkin,
ehkä toinen kietaistava uudelle vauvalle.
serkusta oli tullut äiti, enkä edes tiennyt,
mietin vain niitä hyvä ruotsalaisia suolakurkkuja,
joita aina arjan ja paulin luona oli.
se lintukotoinen omakotitalojen alue,
tunne, ettei ole koskaan lähtenyt pois.
paulia ei ole enää,
hetkeksi havahtuu omasta pienestä kuplasta,
vanhemmatkin ovat jo vanhoja?
en ole edes valmistunut, en ole mennyt naimisiin,
en ole tehnyt lapsia, joiden tekemiselle vaadin muitakin perusteluja
kuin puhtaan halun. mitä se halu edes on?
onko potentiaalisilla jälkeläisilläni enää isovanhempia.
täti sanoi, että mummu on ollut huonona.
päässä soi jo toista viikkoa
katsotaan näkeekö mummu joulua.
mummun opettama värssy saa uusia merkityksiä
on tyyni nyt, ei tuule nyt,
on tuuli nyt jo tyyntynyt.
ja hesarissa kerrotaan muutaman lauseen välein
ei näitä kokeita voi ihmisillä tehdä - eettisyyskysymys,
mutta hiirillä.
vuosia ei huomaa itsessään,
ne huomaa muissa, joiden piti olla ikuisesti äitejä
mummoja tädin miehiä.
ai kirjoitin ylioppilaaksi x vuotta sitten?
ja klassinen, me ollaan tunnettu vasta alle vuoden,
mutta tuntuu kuin olisit ollut siinä aina.
valehtelin, vuodet näkyvät kasvaneessa pelossa.
kyllä lapsenakin pelkäsi, mutta pelko oli silloin opettelua,
maailmankaikkeuden mahdottomuuden ymmärtämistä.
nyt pelko on sitä, ettei ehdi.
* * *
meillä on koti, viihdyn täällä.
perjantai 16. elokuuta 2013
kun ennen olin pelle ja muutenkin mauton
kangaskengät märkinä vantaalla
pilkullisen sateenvarjon alla
45 minuuttia ennen ikean avautumista.
tiedän olevani yleensä ajoissa, oli tuo silti hieman kohtuutonta.
kahdeksan euron vaaterekissä roikkuu nyt kasveja, tarpeeksi korkealla, jotta innokas jäniini ei pääse niitä syömään paitsi tolkuttomasti leviäviä juoruja. syksy tekee tuloaan ja loppujenkin huonekasvien on pian aika muuttaa sisätiloihin. ihan hetki sitten ilma oli painostava, ympärilleni kietoutuva harso, en tahdo sateelta muistaa lämpöä ja aurinkoa.
näin yhden tähdenlennon ja kaksi lentokonetta. mietin niitä aikoja, kun lapsena luin pimeässä keittiössä isoveljen ufokirjoja ja pelkäsin. teemalta olisi tullut jokin new age -henkinen katsaus, mutta meillä ei näy televisio. sen sijaan löysin kirjastosta hailuodon historiaa käsittelevän kirjan, josko siellä olisi jotakin faarastiinasta.
olen kuunnellut nyt paljon leeviä, pitkästä aikaa. kompakti paketti arkea, suomalaismiesten vaimonhakumatkoja, seksuaalisuuden heräämistä, ilotyttöjä, asunnottomuutta, enemmän tai vähemmän harmittomia (osittais)alkoholisoituneita kohtaloita, toiveikkuutta ja melankoliaa.
välillä tuntuu, ettei pitäisi lukea uutisia lainkaan, kun kaikkialla vain hakataan ja sorretaan ja tapetaan.
tein listan luettavista kirjoista, toisen kiinnostavista näyttelyistä. viikonloppuna on ulkoilmaleffoja, ravintolapäivä ja öljysäiliökin valaistaan. neuloin kummitytölle pipon ja kirjoitin mummulle kortin.
onko mitään järkeä tehdä kandia nimistöstä? onko järkeä opiskella suomea? maailma sitä ja maailma tätä ja kehno talouskasvu ja dynaamisuus ja pakkoruotsi puolesta vastaan, eikä "tällaisia asioita jouda nyt miettiä kun on tärkeämpääkin". niin, toisaalta, onko missään mitään järkeä.
pilkullisen sateenvarjon alla
45 minuuttia ennen ikean avautumista.
tiedän olevani yleensä ajoissa, oli tuo silti hieman kohtuutonta.
kahdeksan euron vaaterekissä roikkuu nyt kasveja, tarpeeksi korkealla, jotta innokas jäniini ei pääse niitä syömään paitsi tolkuttomasti leviäviä juoruja. syksy tekee tuloaan ja loppujenkin huonekasvien on pian aika muuttaa sisätiloihin. ihan hetki sitten ilma oli painostava, ympärilleni kietoutuva harso, en tahdo sateelta muistaa lämpöä ja aurinkoa.
näin yhden tähdenlennon ja kaksi lentokonetta. mietin niitä aikoja, kun lapsena luin pimeässä keittiössä isoveljen ufokirjoja ja pelkäsin. teemalta olisi tullut jokin new age -henkinen katsaus, mutta meillä ei näy televisio. sen sijaan löysin kirjastosta hailuodon historiaa käsittelevän kirjan, josko siellä olisi jotakin faarastiinasta.
olen kuunnellut nyt paljon leeviä, pitkästä aikaa. kompakti paketti arkea, suomalaismiesten vaimonhakumatkoja, seksuaalisuuden heräämistä, ilotyttöjä, asunnottomuutta, enemmän tai vähemmän harmittomia (osittais)alkoholisoituneita kohtaloita, toiveikkuutta ja melankoliaa.
välillä tuntuu, ettei pitäisi lukea uutisia lainkaan, kun kaikkialla vain hakataan ja sorretaan ja tapetaan.
tein listan luettavista kirjoista, toisen kiinnostavista näyttelyistä. viikonloppuna on ulkoilmaleffoja, ravintolapäivä ja öljysäiliökin valaistaan. neuloin kummitytölle pipon ja kirjoitin mummulle kortin.
onko mitään järkeä tehdä kandia nimistöstä? onko järkeä opiskella suomea? maailma sitä ja maailma tätä ja kehno talouskasvu ja dynaamisuus ja pakkoruotsi puolesta vastaan, eikä "tällaisia asioita jouda nyt miettiä kun on tärkeämpääkin". niin, toisaalta, onko missään mitään järkeä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)