viimeinen vuorokausi helsingissä oli yhtä tunteiden vuoristorataa. havahduin, kun puristin lujasti nyrkkiä matkalaukun vetokahvan ympärille pasilan asemalla, mun pitäisi hankkia jokin harrastus? jotain, mihin voin purkaa ylimääräisiä asioita, etteivät ne käänny sisäänpäin. jonin ja lassin kanssa sovittiin uusista kiipeilytreffeistä, heti kunhan palaudun täältä.
ei tällainen vetelehtiminen sovi, ei näin pitkään. en osaa rentoutua vain olemalla, eikä se väärin ole.
eilen kummipoika täytti hurjat kaksi vuotta, mutta tättä oli juhlimassa yhtä useista lauroista. kaasot olivat hieman myöhässä, auttelin kukkien kanssa ja asettelin hääkarkkeja istumajärjestyksen mukaan. otin n. kolmesataa kuvaa, ehkä niistä jokunen onnistui. lauralla oli ihan oman näköisensä vihreä puku, vihreää oli koristuksissakin. meitä oli paljon tuttuja, lukiokavereita ja muita, keitä siihen nyt kuuluukin. kauhean moni on jo vakiintunut, kihloissa tai naimisissa, ja vauvauutisia satelee näemmä hyvällä tahdilla.
kuten ennustin, äiti teki brita-kakkua, tämä oli mansikkaversio. esa, veera ja peppi tulivat kahville, peppi oli kasvanut ihan valtavasti. muksulla oli mielettömät, kirkkaan siniset silmät ja hyvin vähän hiuksia. onkohan sekin jokin biologinen juttu, kun pitää vauvaa sylissä ja jotenkin joka kerta on pakko nuuhkaista päätä. vauvat tuoksuvat niin, vauvalta. en silti halua omaa. tavallaan myös hyvä, ettei näissä suhteissa ole mahdollisuutta vahinkolapsiin.
äidin luona tulee väkisin katsottua televisiota, kotona ei ole omaa. tykkään puutarhaohjelmista, vielä joku päivä haluan sellaisen puutarhapalstan, tai tiedä tuota, ehkä mulla on joskus piha kasviystäville. keväällä en kylvänyt edes kausikasveja, ikkunalaudalle ei mahdu yhtään enempiä.
kaiken tämän säätämisen keskellä olin sylissä ja sanoin ääneen oon aika onnellinen. tai tyytyväinen?
sunnuntai 7. elokuuta 2011
torstai 4. elokuuta 2011
minulla on keksejä, jotka maistuvat mustaherukkateeltä, ja kirja, jonka pelkään loppuvan kesken ennen kuin se on ehtinyt täyttyä edes puolilleen.
eilen istuttiin tekniikan museon takana pienellä nurmikkoalueella, jota valkoposkihanhet piirittivät. peippo sanoi asuneensa ennen pukinmäellä, se kuulosti hassulta, mutta peippo onkin suomenruotsalainen. olen miettinyt kauheasti, onko olemassa muita muttia kuin negatiivisia. tavallaan, jos sanoo mutta peippo onkin suomenruotsalainen, sehän on aika neutraali mutta? en tiedä. tällaisina hetkinä kaipaan kauheasti yliopistolle ja haluaisin tutkia, vertailla, tehdä päätelmiä. keväällä sitten!
olin kesän ensimmäistä kertaa suokissa, minulla oli huonot vaatteet ja haikea mieli, vaan on siellä aina yhtä nättiä. menisin vielä toisenkin kerran, se on muka aina niin suuri vaiva, vaikka eihän lauttamatka kovin kauaa kestä.
olen angstannut jo viikkotolkulla sitä, kun pitää mennä kokkolaan ja olla siellä ainakin monta päivää, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa kahdeksaa. nyt olen alkanut saavuttaa tiettyä seesteisyyttä, olen oikeastaan jopa hieman innoissani. laura menee lauantaina naimisiin, löysin kengät joita en muistanut omistavani, ja kaksi vuotta sitten suomenlinna-häihin ostettu mekko mahtuu yhä päälle. ja näytti törkeän hyvältä.
äiti odottaa kovin, että tulen. kuulemma veerakin on jo päättänyt, että mennään torstaina museokierrokselle. museot ovat torstaisin ilmaisia. veera on ikäiseni, äidin jonkinlaisen määrittelemättömän miesystävän tytär, ja veeran tytär on jo neljä kuukautta vanha. olen ihan kiitollinen, että äidillä on joku paapottava. tältä suunnalta ei ole vielä hetkeen tulossa.
eilen ikea-reissulla totesin, ettei minulla ole mitään auktoriteettia kaksivuotiaaseen kummipoikaan. en mä mitään lapsia osaa käsitellä. mitä niille pitäisi tehdä, kun ne paiskovat asioita ja huutavat heti jos joku ei ole hyvin (tai niinkuin tahtoisivat) ja juoksentelevat päättömästi paikasta toiseen? ja kuitenkin muksu on rakas, ollut osa elämääni jo ennen kuin syntyi.
hei, suokissa päälleni leijaili rapistuneita vaahteranlehtiä. tänään tipahti postiluukusta hsl:n uusi aikataulukirja. se tarkoittaa väistämättä syksyä, vaikka kai kesä vielä jatkuukin. jatkuuhan.
muutettiin laura ja kummipoika meri-rastilaan, tuntui kuin olisi kotiinsa tullut. meri-rastilan ajoista on jo kolme vuotta, enemmänkin?
eilen istuttiin tekniikan museon takana pienellä nurmikkoalueella, jota valkoposkihanhet piirittivät. peippo sanoi asuneensa ennen pukinmäellä, se kuulosti hassulta, mutta peippo onkin suomenruotsalainen. olen miettinyt kauheasti, onko olemassa muita muttia kuin negatiivisia. tavallaan, jos sanoo mutta peippo onkin suomenruotsalainen, sehän on aika neutraali mutta? en tiedä. tällaisina hetkinä kaipaan kauheasti yliopistolle ja haluaisin tutkia, vertailla, tehdä päätelmiä. keväällä sitten!
olin kesän ensimmäistä kertaa suokissa, minulla oli huonot vaatteet ja haikea mieli, vaan on siellä aina yhtä nättiä. menisin vielä toisenkin kerran, se on muka aina niin suuri vaiva, vaikka eihän lauttamatka kovin kauaa kestä.
olen angstannut jo viikkotolkulla sitä, kun pitää mennä kokkolaan ja olla siellä ainakin monta päivää, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa kahdeksaa. nyt olen alkanut saavuttaa tiettyä seesteisyyttä, olen oikeastaan jopa hieman innoissani. laura menee lauantaina naimisiin, löysin kengät joita en muistanut omistavani, ja kaksi vuotta sitten suomenlinna-häihin ostettu mekko mahtuu yhä päälle. ja näytti törkeän hyvältä.
äiti odottaa kovin, että tulen. kuulemma veerakin on jo päättänyt, että mennään torstaina museokierrokselle. museot ovat torstaisin ilmaisia. veera on ikäiseni, äidin jonkinlaisen määrittelemättömän miesystävän tytär, ja veeran tytär on jo neljä kuukautta vanha. olen ihan kiitollinen, että äidillä on joku paapottava. tältä suunnalta ei ole vielä hetkeen tulossa.
eilen ikea-reissulla totesin, ettei minulla ole mitään auktoriteettia kaksivuotiaaseen kummipoikaan. en mä mitään lapsia osaa käsitellä. mitä niille pitäisi tehdä, kun ne paiskovat asioita ja huutavat heti jos joku ei ole hyvin (tai niinkuin tahtoisivat) ja juoksentelevat päättömästi paikasta toiseen? ja kuitenkin muksu on rakas, ollut osa elämääni jo ennen kuin syntyi.
hei, suokissa päälleni leijaili rapistuneita vaahteranlehtiä. tänään tipahti postiluukusta hsl:n uusi aikataulukirja. se tarkoittaa väistämättä syksyä, vaikka kai kesä vielä jatkuukin. jatkuuhan.
muutettiin laura ja kummipoika meri-rastilaan, tuntui kuin olisi kotiinsa tullut. meri-rastilan ajoista on jo kolme vuotta, enemmänkin?
| vuotien tappotolpat. |
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
elämäasioita.
viikko sitten sisko kävi helsingissä, ehdittiin nähdä jäätelön verran. se oli kesän ensimmäinen irtojäätelö, maistoin pistaasia, hyvin jännittävän väristä ja makuista. oli lämmin päivä ja täydellisiä, kutsuvia, hattaraisia pilviä.
juotiin ennakkoon syntymäpäivän kunniaksi ruttopuistossa helmeilevää omenaviiniä ja karpalomehua, nuoruusvuosia huokuva halpa yhdistelmä. ennen sai myös helmeilevää mansikkaviiniä, mutta siitä on jo aikaa. omenaversion lasipullo oli vaihtunut muoviseen.
käytiin superpäivillä elinan ja hennan kanssa katsomassa lars von trierin melancholia. en ollut selvittänyt elokuvasta sen pahemmin mitään, muistin vain että loppuratkaisu selviää heti alussa. ihminen on voimaton luonnon edessä, rakastan sitä. nautin tietystä ylitsepursuilevasta kauneudesta ja rauhasta. ennen melancholiaa näin the tree of lifen trailerin, toistamiseen. ja tähän tunnelmaan kiteytyy, no, kaikkeus! mun tulee sellainen tunne, että voisin kuolla onnellisena, ja tahtoisin kuvata koko maailman.
syntymäpäivän aattona oli äkäinen päivä. ajettiin nurmijärvelle, vaikka pilvistä näki että kohta tulee vettä. juotiin kahvia sääksjärven rannalla ja oltiin melko hiljaa. kävin kahlaamassa vedessä, tuuli meinasi viedä hameen helman mennessään. vesirajan kohdalla hiekassa oli pienen, kuovin näköisen lintusen jälkiä, mutta en ehtinyt enää kuvata niitä.
paluumatkalla sai ajaa hyvin hiljaa. moni auto oli pysähtynyt moottoritien varteen, tie lainehti vedestä eikä eteensä nähnyt. mutta autossa en pelkää ukkosta. keiju kyllä väitti että jännitin, ehkä mä vähän, vaikka luotankin ajotaitoon. voi kesä, lämpö ja kesäsateet.
syntymäpäivänä nukuttiin pitkään. sain aamupalan sänkyyn, tosin ehkä joskus iltapäivästä vasta. leivoin kakun, tein marenkiin sudenkorennon kuvan, vaikkei sitä enää myöhemmin erottanut. marenki elää uunissa. illalla oltiin kalliossa, b12:ssa ice agen laiskiaisen näköinen mies kertoi meille, kuinka kauniita naisia olemme. ulla sanoi sille ymmärrätkö että noi on yhdessä, mies innostui siitä vähän. mietin taas, että ihmisillä on kauhea tarve määritellä juttuja, ennen kuin itse edes tietää missä mennään. paettiin vaasankadun yöhön.
en oikeastaan ole tehnyt mitään, torkkunut ja kuunnellut musiikkia. vietän itsenäistä päivää, laura on yhä kotkassa. juon nykyään enemmän kahvia, vaikka on lämminkin. jalkaa särkee edelleen, syksymmällä on pakko yrittää varata aika jonnekin. tänään olisi homotekno open air kalasatamassa jossakin, voisin ulkoiluttaa nikonia. nyt sopii taas vähän liikkua, kun eläimet ovat antaneet anteeksi viime aikojen menemiseni.
| papukaijoja löytyy tokoinrannan ja linnunlaulun yhdistävän sillan läheltä. |
| hesari |
käytiin superpäivillä elinan ja hennan kanssa katsomassa lars von trierin melancholia. en ollut selvittänyt elokuvasta sen pahemmin mitään, muistin vain että loppuratkaisu selviää heti alussa. ihminen on voimaton luonnon edessä, rakastan sitä. nautin tietystä ylitsepursuilevasta kauneudesta ja rauhasta. ennen melancholiaa näin the tree of lifen trailerin, toistamiseen. ja tähän tunnelmaan kiteytyy, no, kaikkeus! mun tulee sellainen tunne, että voisin kuolla onnellisena, ja tahtoisin kuvata koko maailman.
syntymäpäivän aattona oli äkäinen päivä. ajettiin nurmijärvelle, vaikka pilvistä näki että kohta tulee vettä. juotiin kahvia sääksjärven rannalla ja oltiin melko hiljaa. kävin kahlaamassa vedessä, tuuli meinasi viedä hameen helman mennessään. vesirajan kohdalla hiekassa oli pienen, kuovin näköisen lintusen jälkiä, mutta en ehtinyt enää kuvata niitä.
paluumatkalla sai ajaa hyvin hiljaa. moni auto oli pysähtynyt moottoritien varteen, tie lainehti vedestä eikä eteensä nähnyt. mutta autossa en pelkää ukkosta. keiju kyllä väitti että jännitin, ehkä mä vähän, vaikka luotankin ajotaitoon. voi kesä, lämpö ja kesäsateet.
syntymäpäivänä nukuttiin pitkään. sain aamupalan sänkyyn, tosin ehkä joskus iltapäivästä vasta. leivoin kakun, tein marenkiin sudenkorennon kuvan, vaikkei sitä enää myöhemmin erottanut. marenki elää uunissa. illalla oltiin kalliossa, b12:ssa ice agen laiskiaisen näköinen mies kertoi meille, kuinka kauniita naisia olemme. ulla sanoi sille ymmärrätkö että noi on yhdessä, mies innostui siitä vähän. mietin taas, että ihmisillä on kauhea tarve määritellä juttuja, ennen kuin itse edes tietää missä mennään. paettiin vaasankadun yöhön.
en oikeastaan ole tehnyt mitään, torkkunut ja kuunnellut musiikkia. vietän itsenäistä päivää, laura on yhä kotkassa. juon nykyään enemmän kahvia, vaikka on lämminkin. jalkaa särkee edelleen, syksymmällä on pakko yrittää varata aika jonnekin. tänään olisi homotekno open air kalasatamassa jossakin, voisin ulkoiluttaa nikonia. nyt sopii taas vähän liikkua, kun eläimet ovat antaneet anteeksi viime aikojen menemiseni.
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
mio lähti tänään kotkaan, ehdittiin vielä käydä reippailemassa alppipuistossa. kummallista olla ilman koiraa, kun on niin tottunut että se lojuu jossakin nurkassa tai käytävällä tai vähintäänkin hieman tiellä.
en ole oikein saanut kauheasti aikaiseksi, ehkä se toisaalta on pieni opetus ettei aina tarvitse suorittaa. kävin viikissä kävelemässä ja kärsin edelleen, monen päivän jälkeen, hyttysenpuremista. olin yötä kannelmäessä ja mietin, että sehän on oikein nätti nimi, kannel. keiju oli ostanut ruokaakin, olen niin kauhean syömisorientoitunut. hah.
syömisestä puheenollen, käytiin eilen lindan kanssa mäkikuplassa pitsalla. on ihan uskomaton tunne, että on useita pitsavaihtoehtoja, mistä valita! yleensä kun löytyy tasan yksi vegeversio. nyt oli niin monta, että tunsin olevani neljäsosa maailmasta, enkä vain häviävän pieni vähemmistö. tällaiseltako valtaväestöhenkilöstä tuntuu? valintojen vaikeus!
ensi viikolla tulee täyteen 26. huomenna juhlin lauran ja kummipojan kanssa, perjantaina keijun. aion yrittää tehdä elämäni ensimmäisen kerran brita-kakkua, koska se on parasta ja koska äiti tekee sitä aina kun pyydän, eli syntymäpäivälahjaksi. kyllä äiti tekee tänäkin vuonna. jos on hyvä ilma, mennään sääksjärvelle uimaan.
en ole oikein saanut kauheasti aikaiseksi, ehkä se toisaalta on pieni opetus ettei aina tarvitse suorittaa. kävin viikissä kävelemässä ja kärsin edelleen, monen päivän jälkeen, hyttysenpuremista. olin yötä kannelmäessä ja mietin, että sehän on oikein nätti nimi, kannel. keiju oli ostanut ruokaakin, olen niin kauhean syömisorientoitunut. hah.
syömisestä puheenollen, käytiin eilen lindan kanssa mäkikuplassa pitsalla. on ihan uskomaton tunne, että on useita pitsavaihtoehtoja, mistä valita! yleensä kun löytyy tasan yksi vegeversio. nyt oli niin monta, että tunsin olevani neljäsosa maailmasta, enkä vain häviävän pieni vähemmistö. tällaiseltako valtaväestöhenkilöstä tuntuu? valintojen vaikeus!
ensi viikolla tulee täyteen 26. huomenna juhlin lauran ja kummipojan kanssa, perjantaina keijun. aion yrittää tehdä elämäni ensimmäisen kerran brita-kakkua, koska se on parasta ja koska äiti tekee sitä aina kun pyydän, eli syntymäpäivälahjaksi. kyllä äiti tekee tänäkin vuonna. jos on hyvä ilma, mennään sääksjärvelle uimaan.
| tie lammassaareen. |
| koivukäytävä. |
| keiju, "oma versioni kirliankuvasta". |
![]() |
| keijun tykkäyskuva minusta. |
kirliankuvista piti vielä sanoa, luin hesarin kulttuurisivuilta 21.7. veli granön näyttelystä, joka on turun taidemuseossa elokuun loppupuolelle saakka. siellä on ilmeisesti paljon videotaidetta, mutta myös kirliankuvista koottu projekti muistojen aura. mua kiinnostaisi hirveästi nähdä jälkimmäinen! tämä tietyisti vain siitä mielettömästä syystä, että kirliankuva teki minuun vaikutuksen, kun lapsena näin ensimmäisen kerran leffan omen IV - riivaajan paluu. siinä deliasta otettiin pahan auran paljastava kuva.
torstai 21. heinäkuuta 2011
vasarahajhaj tahtoo uimaan.
ehkä kesän lämpimin päivä, olen järjestellyt askartelutarvikelipastoa ja työkalupakkeja. heitän pois vanhoja ohjelehtisiä: 12-vuotislahjaksi saadut stereot, ensimmäisen nettiliittymän käyttöopas vuodelta 1998, canonin laskin, milloin meillä on ollut sellainen? kotona on ihan sopiva ilmasto, ulos mennessä meinaa tukahtua.
löysin nikonin kuvankäsittelyohjelmia, mac-sopivia, täytyy ehkä kokeilla. olen pärjännyt vuosia ilman.
heräsin aamulla, kun äiti soitti mummu on kuollut, löydetty kuolleena pöydän äärestä. olen harhaillut koko päivän, en edes osaa sanoa olenko surullinen. en ollut mummun lempilapsenlapsi, olen ollut vain välttävä. tuntien jälkeen puhuin keijun kanssa, eikä oikeastaan huvita muiden.
ei saatu kaksikerroksista asuntoa pasilasta, koska se olisi pitänyt ottaa jo reilu viikon kuluttua. syyskuun alusta olisi parempi. alkaa vahvasti näyttää siltä, että aloitan tämänkin kouluvuoden muuttamalla, pientä säpinää syksyyn.
puhuttiin yhtenä päivänä siitä, onko räkättirastas sama kuin laulurastas. kuulemma ei varmaan, eikä olekaan. en kyllä tiedä laulaako se laulurastaskaan niin sievästi, etteikö sitä erehtyisi räkättämiseksi luulemaan.
en menekään viikonloppuna polttareihin, juhlat vaihdettiin häiden jälkeisiin. lupasin sen sijaan huolehtia selkävaivaisen prinsessan koirasta.
sinä olet sellainen, ihan siinä lähellä, olen reppuselässä, sinä ymmärrät minua. pmmp on välillä niin, pmmp. mä olin vedessä reppuselässä.
löysin nikonin kuvankäsittelyohjelmia, mac-sopivia, täytyy ehkä kokeilla. olen pärjännyt vuosia ilman.
heräsin aamulla, kun äiti soitti mummu on kuollut, löydetty kuolleena pöydän äärestä. olen harhaillut koko päivän, en edes osaa sanoa olenko surullinen. en ollut mummun lempilapsenlapsi, olen ollut vain välttävä. tuntien jälkeen puhuin keijun kanssa, eikä oikeastaan huvita muiden.
ei saatu kaksikerroksista asuntoa pasilasta, koska se olisi pitänyt ottaa jo reilu viikon kuluttua. syyskuun alusta olisi parempi. alkaa vahvasti näyttää siltä, että aloitan tämänkin kouluvuoden muuttamalla, pientä säpinää syksyyn.
puhuttiin yhtenä päivänä siitä, onko räkättirastas sama kuin laulurastas. kuulemma ei varmaan, eikä olekaan. en kyllä tiedä laulaako se laulurastaskaan niin sievästi, etteikö sitä erehtyisi räkättämiseksi luulemaan.
en menekään viikonloppuna polttareihin, juhlat vaihdettiin häiden jälkeisiin. lupasin sen sijaan huolehtia selkävaivaisen prinsessan koirasta.
sinä olet sellainen, ihan siinä lähellä, olen reppuselässä, sinä ymmärrät minua. pmmp on välillä niin, pmmp. mä olin vedessä reppuselässä.
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
lämpö ja muita asioita.
kesän ykköspaikaksi on ilmeisesti nousemassa jo aiemmin mainittu saarijärvi espoon ja vihdin rajalla, käytiin uiskentelemassa jälleen eilen illalla. voi kesäöitä, kun lähdetään ajamaan kalliosta vasta kymmenen jälkeen ja hämärtyvässä illassa järven vesi tuntuu pehmeämmältä ja lämpöisemmältä kuin itse ilma. näin auringon laskevan ja kuun nousevan, näin lepakon lentävävän rantaviivaa pitkin. ja näin kolme iloista tyttöä sekä vasarahain.
nukuttiin melkein koko päivä, syötiin, juotiin kahvia ja katsottiin uinnin jälkeen stand by me. mä haluaisin joskus kävellä rautateitä pitkin, tuntea sellaista rauhaa ja kesän. välillä tekisi mieli unohtaa ihan kaikki ja mennä pois, mutta aika suoraan sydämestä sanoin äidille "EIHÄN SE MITENKÄÄN ONNISTU!", kun äiti kysyi, aionko olla kokkolassa loppulomani. hyi.
mietin tässä, miksi sitä aina haaveilee joku päivä ajavansa läpi yhdysvaltain osavaltioiden, toiselta rannikolta toiselle. ja mitä kaikkea siinä voisi nähdä, miten voisi istua hiljaa tai musiikkia kuunnellen. siinä saisikin istua hetken. mutta jos joku päivä ajaisi vaikka suomen verran? etelästä pohjoiseen, rannikkoa mukaillen ja venäjän rajaa takaisin. olisi aika tuhat järveä uimiseen ja itikoita joka raajalle.
elän pysähtynyttä hetkeä parhaillaan, melkein kaikki asiat ovat tällä hetkellä auki, eikä se kovin harmita. silloin on mahdollisuuksia.
nukuttiin melkein koko päivä, syötiin, juotiin kahvia ja katsottiin uinnin jälkeen stand by me. mä haluaisin joskus kävellä rautateitä pitkin, tuntea sellaista rauhaa ja kesän. välillä tekisi mieli unohtaa ihan kaikki ja mennä pois, mutta aika suoraan sydämestä sanoin äidille "EIHÄN SE MITENKÄÄN ONNISTU!", kun äiti kysyi, aionko olla kokkolassa loppulomani. hyi.
mietin tässä, miksi sitä aina haaveilee joku päivä ajavansa läpi yhdysvaltain osavaltioiden, toiselta rannikolta toiselle. ja mitä kaikkea siinä voisi nähdä, miten voisi istua hiljaa tai musiikkia kuunnellen. siinä saisikin istua hetken. mutta jos joku päivä ajaisi vaikka suomen verran? etelästä pohjoiseen, rannikkoa mukaillen ja venäjän rajaa takaisin. olisi aika tuhat järveä uimiseen ja itikoita joka raajalle.
elän pysähtynyttä hetkeä parhaillaan, melkein kaikki asiat ovat tällä hetkellä auki, eikä se kovin harmita. silloin on mahdollisuuksia.
| mio metsästi citykaneja koirapuistossa. |
| matka saarijärvelle. |
perjantai 15. heinäkuuta 2011
seinää pitkin.
kokeilin kerrankin kiivetä muuhun kuin puuhun, sievästi seinää pitkin mekko päällä. alkuun pelotti, mutta keräsin jo useamman reitin!
![]() |
| tuumaustauko. |
![]() |
| apina. |
maanantaina olisi sitten tarkoitus yrittää uutta valloitusta, kiipeilyä valjaiden ja köysien avustuksella! odotan sitä enemmän, olin vähän epävarma kun oli pelkkä seinä ja omat voimat. puussa sentään voi hetkeksi istahtaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


