olen henkisesti vielä saksassa.
järjetöntä, että jossakin paikassa on käynyt vain kaksi kertaa elämänsä aikana, ja silti se tuntuu niin oikealta ja sopivalta. ihan kuin ei olisi koskaan ollut muualla. en ymmärrä, että olen helsingissä taas, miten osaan olla täällä?
kaiken ihastelun takana on myös hyvin raskas viikko. kun lähtee pois, näkee asioita, joita ei huomaa kahlatessaan ilmeettömänä vuorokaudesta toiseen.
oman mausteensa tähän soppaan toi myös äkillinen ilmastonmuutos, mikä lumi ja pakkanen, tammi- tai helmikuinen.
mieli on täynnä kysymyksiä
entä jos lähtisin pois
jos lähtisin saksaan
entä jos en menisikään sovitulle lennolle
entä jos lopettaisin kaiken ja katsoisin
eikö kaikki aina jotenkin selviä,
vaikka ei olisi sitä mieletöntä työpaikkaa,
jonka tuloilla maksaa omistusasunnon lainaa
mikä on tuo maa, jonka lähihistoria on täynnä uskomattomia tekoja, jonka kulttuuri on niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana?
viimeisenä iltana kävelimme pitkin warschauer strassea, hentoinen tihkusade muuttui lumirakeiksi, joita keräsimme lapasiin. näyttääkö tyhmältä, jos kävelee näin, kädet ojennettuina?
Lähteminen kannattaa aina.
VastaaPoistakatsotaan, minne tie vie
Poista