oon ihan pihalla elämästäni. menin tänään kahdeksitoista yliopistolle, vaikka näemmä luennot alkavat syntaksin osalta vasta ensi viikolla. olin myös merkinnyt itselleni lukujärjestykseen väärän salin, siitä aiheutui lisähämmennystä. mielessä pyörii kauheasti asioita, joita pitäisi järjestellä ja selvitellä, mutta en oikein osaa tarttua mihinkään. sitten kuitenkin pääaineen tunnilla, vastoin kaikkia munluonnonlakeja, mä olin se, joka selitti meidän ryhmän ajatuksia yt-menettelystä tilanteessa x.

hassua kuvitella sua ilman bunnya. se on ollut osa tätä kaikkea, minuakin. profiloidun monella tavalla. sen lisäksi, että olen minä, olen olin tyttö, jolla on suuri pupu. b on ollut vankka tukijoukkoni yhdessä tapsun kanssa koko nykyisen koulun ajan.

on vähän raadollista lukea eläinlääkärilaskuja: näin monta euroa maksaa kuolleen eläimen säilytys, välitys tuhkaukseen, eutanasia, tarvikkeet, toimistomaksu. suhtaudun kylmästi tähän kaikkeen ja yhtä aikaa odotan, että bunny tulisi pian takaisin kotiin. meinaan puhua sille, käännyn katsomaan, missä se on. miksei se hypi viereen?

mun ei enää tarvisi istua lattialla? voisin laittaa pöydän takaisin, tietokoneen pöydälle ja istua kuin oikeat ihmiset? tosin istun kuitenkin aina lattialla, lattiataso on hyvä tarkkailumaasto.

ensin vannotin, että myyn häkin pois. sitten taittelin sen kasaan ja säilöin ullakolle. pakkasin vesipullot, ruokakupit, harjat, kynsisakset, valjaat... ranskanluppa on ihan kauhean hyvä ystävä.

ihmiset, joilta olisi odottanut jonkinlaista tukea, vetäytyvät kauemmas. lähes vieraat osoittavat suunnatonta ymmärrystä. tässä on nyt jonkinlaisen henkisen kasvun mahdollisuuden hetki. laa laa laa.

itseasiassa elämä noin muutoin on melko lailla kunnossa. ärsyttää joskus, miten raivostuttavan järkevä oon, ja miten onnistun aina pitämään pelivaraa vaikeamman varalta. oikealla tiellä tässä varmasti ollaan, siltä tuntuu, ja kai se tunne tähän hetkeen riittääkin.

syksy tuoksuu miellyttävältä.