keskiviikko 26. syyskuuta 2012

eilen nousi kuume, tärisin koko matkan, kun kävelin flemarilta vallilaan. nukuin yli puoli vuorokautta, ei ole aikaa sairastaa, hei. onneksi tänään ei ole opetusta, saan edetä omassa tahdissa, ehkä hieman hitaasti.

kävin paijailemassa riksun kissoja. samalla vierailulla kaksi orastavaa kielitieteilijää kohtasivat, aihealueena onko "ilman" prepositio vai ei? ei luoja mä rakastan kieltä, omaa tietysti enemmän kuin muita. lähinnä siksi, että omasta tietää intuitiivisesti hyvin paljon, ja toisaalta omalle on eniten sokea. erityisesti kiinnostaa käytetty kieli, ei pilkunnussiminen. syntaksin luennoitsija on ihana, "jos susta tuntuu, että niin voi sanoa, niin sitten niin voi sanoa".

joskus, kun pitää vaihtaa bussia, jään edellisestä tarkoituksella pois yhden pysäkin liian aikaisin. sitten kipittelen tiedän, että h vihaa tuota verbiä, itse pidän siitä seuraavalle pysäkille, yritän minimoida turhaan seisoskeluun käytetyn ajan. on paljon miellyttävämpää olla liikkeessä. vaikka illalla oli jo hyvin viileä, kaikki viima tuntui sen arvoiselta, kun näin kolmen joutsenen lipuvan sillan alle. kahdella niistä oli vielä rusehtava sävy, taisivat olla nuoria.

aina, kun muutan suunnitelmaa ja muutoksen jälkeen näen jotakin erityistä, mietin jos olisin jäänyt bussiin, jäänyt pysäkille, en olisi nähnyt tätäkään -tyylisesti. toisaalta, mistä sitä tietää, vaikka bussissa tai pysäkillä olisi tapahtunut jotain aivan ihmeellistä. mutta jos ei ylianalysoisi, niin tarkoitin tältäkö tuntuu, kun on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti