onneton ratikka oli muutaman minuutin etuajassa, melkein kävelin sonjan luo töölöön. en osaa pysyä paikoillani, en voi odottaa, täytyy saada kulkea. pasilan asemalla aikataulumme menivät yksiin, sokos hotellin pysäkillä turistiryhmä yritti änkeä ylisuurten rattaiden kanssa sisään, ovet eivät enää toimineet. mietin silloinkin, jos vain jäisin pois kyydistä.
raahasin kameraa mukana koko viikonlopun, mutta en ottanut yhtään kuvaa. söin hyvää salaattia ja kuuntelin suomen ja ruotsin sekaista keskustelua. joku kommentoi, kun kieli vaihtui lennossa, en enää edes huomannut.
katsoin forrest gumpin pitkästä aikaa. muistan vieläkin, kun joskus pienenä näin trailerin, se oli vhs-kasetin alussa beethovenin toinen ehkäpä. mietin, että ei näytä kiinnostavalta, toisaalta vuonna 1994 olin 9-vuotias.
ympärillä aika moni vauhkoaa siitä, kuinka on itkenyt titanicia katsoessaan. no, mä en ole, mutta forrest gump vetoaa kyllä. siinä on tunnelmia, aurinkoa ja vesisadetta, luontoa, rehellisyyttä, raakuutta. ja robin wright. toisinaan kauhistuttaa ajan kuluminen, en ensin edes tajunnut, että robin oli the girl with the dragon tattoon erika berger.
kuulin tuossa, että asetan ihan liian suuria vaatimuksia mahdollisia suhteita ajatellen. no, vaadin molemminpuolista tunnetta. jos se on liikaa, olkoot. ei se tarkoita mitään ääretöntä tajunnanräjäyttävää ikiaikaista kuohua. se tarkoittaa sitä, kun toinen laittaa ruokaa ja tekee mieli mennä halaamaan. ettei toisen läsnäolo ole vastenmielistä.
lueskelin eilen artikkelia syömishäiriöstä, yhdestä yksittäisestä. kai jokaisen tarina on erilainen, ongelmat omia. hassua, miten pienestä ja ehjästä voi kasvaa jotakin niin rikkinäistä, sitten käytetään valtavasti energiaa tai ainakin väitetään käytettävän että saadaan virheet korjattua.
en osaisi auttaa ketään. muut voivat kannatella, mutta jotta pääsee eteenpäin, sen täytyy lähteä itsestä.
* * *
saksassa kuulin joka ilta hyvää yötä, en ole toivottanut sitten kaarlenkujan, säännöllisesti ainakaan. löysin kalevalan lintukorun korurasiasta, kun yritin etsiä avaimia. mietin mikä olisi sopivin aika käydä katkaisemassa vaijerilukot omasta pyörästä, vielä on iltaisin pimeää. tällä viikolla on vain kolme koulupäivää, tehtävälista kyllä sitäkin pidempi.
lunta tuli lisää. mä haluan sen pehmoisen kesän tuulen, jonka tunsin berliinissä, istuin ruohikon reunalla lyhythihaisessa ja hameessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti