luin iltapäivällä sängyssä edellisvuoden viimeistä tulvaa ja stieg larssonin ensimmäistä joka on ihan kohta kahlattu läpi, havahduin kun m tuli kotiin. en ymmärrä mikä nyt on, väsyttää. huomenna olisi ryhdistäydyttävä, pikku huopalahti on vielä siivoamatta ja sata kouluasiaa tekemättä.
käveltiin eilen saaran kanssa kumpulaan syömään, unicafen nimi oli neutroni tai protoni, en ole varma kummassa kävimme. kesken kahvien kuultiin naisesta, joka kuoli katolta tippuneen lumen ja jään alle. vielä pari tuntia sitten joku huuteli facessa, miksei sitä verilammikkoa siivota pois. pelotti kävellä takaisin kotiin, vallilan katot notkuivat yhtä lailla. jäätiin myös yhden lumimassan alle, mutta onneksi siinä välissä oli ensimmäinen kerros juuri kasattua rakennustelinettä niitä mitä on talojen ympärillä julkisivu- tai kattokorjausten aikana, mitä ne ovat? säikähdin.
on melko apaattinen olo, jotenkin surullinen, mutta en tiedä miksi. katsoin tumblrin kuvia, hymyilin. otin esille omat kuvani, seinät ovat vielä valkoisina. hymyilin niillekin, muistoille ja tutuille kasvoille. olen katsonut ylpeyttä ja ennakkoluuloa, siitä tulee yleensä hyvä mieli, mutta jotenkin tämä tunne ei nyt häviä. olen myös hieman kärsimätön.
lisäksi on koko ajan nälkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti