keskiviikko 1. lokakuuta 2014

on ollut havaittavissa mm. väsymystä. ehkäpä siksi, että olen pidemmän aikaa vain tehnyt.

hassua miettiä, että vuosi sitten jäin asumaan yksin tähän asuntoon, kun h lähti valloittamaan belarussiaa. ylhäisessä yksinäisyydessä oli helppo keskittyä opiskeluun, ja tuo arki jatkui ja jatkui, kunnes vihdoin työharjoittelun päätteeksi aloin laamailla. tai alpakoida.

nihkeästä syyskuusta huolimatta työn alla on oppari, jonka jälkeen toivottavasti koittaa valmistuminen ja toinenkin. tekisi mieli sanoa, että tämän jälkeen en opiskele mitään, mutta mistäpä sitä tietää.

syksyn lisäiloksi otin venäjää ja kurssin 1800-luvun kotimaista kirjallisuutta. vapaa-ajan lukemistoa ei tarvitse murehtia, kun listalla on vänrikki stoolin tarinat (luettu), hirvenhiihtäjät (luettu), kalevala (vaiheessa), seitsemän veljestä (vaiheessa), nummisuutarit (joo jos ehtisi)... tiedossa myös canthia ja ahoa. sitten perään 1900-luku, lallatilaa.

aloitin myös uuden harrastuksen, aikuisbaletin. se on ihan mahtavaa, miksi en ole tajunnut ennen?! ostin ensimmäiset balettitossutkin, mustat tietysti. ne luistavat tanssisalin lattiaa vasten vähän turhankin liukkaasti, kun on tottunut tavallisiin sukkasiin, mutta ovatpa kauniit ja muuten mukavat.

ihmisellä on hyvä olla sellaisia asioita, kuten haave pianonsoiton opettelusta (ja viulun kans), tai vaikka salaiset kansiot. baletti kuuluisi myös tähän listaan, kuten neulomisetkin. vesa on kamalan hyvä, ja avaruus. se kun voi odottaa ystävän häitä. jefuvaimous on tuore hyvä. erityisen hyvä on h.

jyväskylässä

lauantai 16. elokuuta 2014

unohdin viikoksi kaiken. kierrettiin belgradista sarajevon kautta dubrovnikiin, joista jälkimmäisestä en kauheasti pitänyt. haluan uudelleen bosniaan ja serbiaan. kiitos on kuin valas hvala, ja kippiksen muistaa siveltimestä shiveli. h:n työleirikaveri muisti, että suomeksi kippis on oppalaa!

taavi jätti meidät matkan aikana. se olisi täyttänyt 16 tulevana syksynä. me elettiin yhdessä yli puolet mun elämästä, joten on erikoista olla ilman sitä. on outoa, ettei kukaan vihellä, kun tulen kotiin. on outoa, että voi jättää tavaroita pöydälle, eikä kukaan käy jyrsimässä sanomalehden reunaa tai kirjojen kansia, eikä kukaan lennä kerjäämään ruokaa, kun yrittää rauhassa tehdä iltapalaleipiä.

<3 tapsu 1998-2014 <3

lauantai 19. heinäkuuta 2014

meille tuli vuosi täyteen tässä kodissa. toisinaan huomaan haaveilevani muuttamisesta - olenhan siihen tottunut. harva asia on yhtä rentouttavaa kuin pakkaaminen ja purkaminen, uuden tilan ihastelu. kuitenkin pidän tästä nykyisestä, tämä on oikein hyvä. pidän myös joesta ja viljapelloista.

työharjoittelua on jäljellä enää puolisentoista kuukautta, vaikka olen varma, että aloitin ihan vasta äsken. jossain välissä se kandikin valmistui. tavallaan on mukava palata opiskelijan arkeen, kun voi ottaa vapauksia, jotka eivät työelämään kuulu. tänään ei huvita koulu, en siis mene. samalla kuitenkin odotan sitä aikaa, kun työ on työtä ja vapaa-aika on vapaata. haluaisin lukea monta kirjaa ihan omaksi iloksi, neuloa ja ommella enemmän. haluaisin kokeilla aikuisbalettia ja tehdä enemmän ruokaa ja maalata. nyt teen virka-ajan töitä ja vapaa-ajalla olen harvinaisen tietoinen artikkelin kirjoittamisesta ja kirjatenteistä, sekä tietysti siitä tulevasta syksystä.

joskus olin varma, etten näe tällaista päivää. tällaistako se on, kun on tyytyväinen tänään ja on sitä yhä huomennakin.



lauantai 8. helmikuuta 2014

aika kuluu nopeasti.

lopetin työt ennen joulua ja nyt olen siellä taas,
välissä kerkesin käydä puolassa ja ukrainassa
ja lomailla ihan hetken kotona.
sitten saapui arki.

söin valkovenäläisiä suklaakonvehteja puolalaisessa hostellissa jouluaattona,
nousin vanhan linnan kukkulalle aurinkoisena välipäivänä,
näin auschwitzin ja birkenaun leirit sekä kaksi hylättyä tehdasrakennusta niiden välissä,
matkustin lähes vuorokauden junassa krakovasta lvivin kautta kiovaan,
enkä osannut puolaa enkä kovin hyvin venäjääkään.

ja njee panimaiju. ja turist.





sunnuntai 15. joulukuuta 2013

pimeys väsyttää, kiire väsyttää. tykkään katsella tähtiä kävellessäni bussipysäkiltä kotiin, huonoina iltoina taivaan peittää punertavaksi värjäytyvä pilvisaaste. samalla tavalla kuin liian kireä vaate estää hengittämästä.

kotona on hoidossa toisten jänis, se on vähän liikaa. meillä asuu jo jänis, ihan oma jänis, joka on oikein sopiva meille, ja luulisin, että mekin ollaan oikein sopivia sille. sitä ei aina muistakaan kaikkea tarpeeksi arvostaa, vaan vasta sitten, kun vieras jänis tulee ja pistää koko kodin sekaisin. ovia täytyy pitää kiinni, ettei vieras tee tuhoja. oma jänis joutuu kököttämään omassa huoneessansa, ettei vieraan jäniksen kanssa tehdä vahingossa pikkujäniksiä. vieras jänis seuraa joka puolelle eikä anna edes vessalaatikkoa siivota. vieras jänis myös puree, ehkä se aistii hermostuneisuuteni. 

odotan sitä hetkeä, kun koti on taas meidän koti ja ollaan täällä kaikki. todettiin, että meille ei enää vieraita jäniksiä tule.

arjen pyörittäminen on välillä ihan naurettavaa, kun on aamulla koulussa ja illalla töissä ja työmatkoihin kuluu pari tuntia. sitten on väsynyt ja kaupat ehtivät mennä kiinni ja on liian myöhä pestä pyykkiä tai siivota muutenkaan. omatunto on huono, kun ei ehdi olla oman jäniksen ja oman linnun kanssa tarpeeksi, eikä oikeastaan kenenkään muunkaan kanssa. sitä vain mekaanisesti tekee asioita, miettii, mitä on seuraavaksi listalla.

onneksi tämä loppuu pian, tällainen sähläys. se on vain väliaikaista. 

koulu on kyllä mennyt hyvin tältä syksyltä, siitä voi olla iloinen. työpaikkakin on mukava ja töihin menee mieluusti. koti on hyvä, siitä on tullut osa elämää. sellainen osa, kun kävelee kodin suuntaan aivan miettimättä, ja yhtäkkiä on jo sisällä. on ihanaa havaita tekevänsä asioita huomaamattaan, jotenkin saumattomasti ja sujuvasti. 

ja on ihanaa saada h takaisin helsinkiin.

lauantai 9. marraskuuta 2013

auringottomuus ja harmaus. aurinko on näyttäytynyt, mutta unohdan sen helposti. näin videopätkän suomen kesästä, auringonlaskun väreistä veden pinnalla, ja melkein saatoin kuulla tuulen kahinan lehtipuissa. nyt ei ole enää lehtiä, korkeintaan muutamia satunnaisia lakastuneita. vihreinä jaksavat sinnitellä enää polttaraiset, siis nokkoset, kuten h sanoisi. polttarainen kuulostaa kottaraiselta.

päiväni täyttyvät opiskelusta, kaisakirjaston kierreportaista ja viidennen kerroksen suomen kielen hyllyistä, neulomisesta, bussimatkoista. olen usein päivisin väsynyt, mutta illalla on vaikea nukahtaa. mielelläni siirtäisin iltaenergian päiviin.

kävin katsomassa viikon ikäistä tyyppiä, se oli kovin pieni ja keveä. viimeksi olen nähnyt yhtä pienen ehkä silloin, kun pulla oli vauva, siis yli neljä vuotta sitten. uusi vauva on pullan pieni sisarus, niin asiat muuttuvat. toisinaan muistelen sitä aikaa, kun pullan äidin kanssa asuimme meri-rastilassa, joku naapuri toi meille rasian geisha-suklaata, koska ovikylttimme oli niin hieno. yläkerrassa asuvan lapsen nimi oli senja, se raivosi kuten kuka tahansa parivuotias uhmassaan, kerran se heitti kameran akvaarioon, isänsä oli vihainen. mua hieman surettaa, jos ne nyt meinaavat lahdata sitä ulkoilualuetta kalliiden asuntojen tieltä.

odotan matkaa ja erityisesti sitä, että näen h:n taas. olisi niin kauhean paljon nähtävää, jospa ehdittäisiin krakovaan ja auschwitziin, h haluaa lvivin kaupunkiin ja kiovasta ei olisi pitkä matka prypjatiin, mutta aikamme on liian lyhyt täyttämään kaikki haaveet.

luin juuri kyrön liiton, se oli pitkästä aikaa sellainen kirja, jota en olisi malttanut jättää kesken. nyt on huvilukemisena naisten decamerone, joka ostettiin joskus yhdessä kierrätyskeskuksesta. kirja ei ole ehkä kielellisesti etevin, mutta tiettyä kulttuurikuvaa siitä voi ammentaa. ruotsin kurssille täytyy lukea myös, valitsin tietysti tovea.






keskiviikko 16. lokakuuta 2013

elämäni muistuttaa sellaista melko paksua puuroa, jossa on aina välillä joitakin klimppejä tenttejä, raportteja, referaatteja, analyysejä. tämä ilmaus on ristiriidassa todellisuuden kanssa, en pidä paksusta, paikoitellen klimppisestä puurosta, mutta tavallaan nautin tekemisestä ja oppimisesta. onko sitten merkki tyhmyydestä, että lähes joka päivä kokee sivistäviä, mieltä ja ymmärrystä avartavia hetkiä, jaa. mieluusti näin päin.

ostin lennon varsovaan, yhteinen paluulento on kiovasta. siinä on sitten reilu viikko aikaa vaihtaa maata. muutama kuukausi pitää vielä odotella, mutta on monin kerroin odottamisen aihettakin.

hesarissa oli tänään hauska juttu kartoista, niiden ulkonäöstä ja karttojen taustalla vaikuttavista aatteista. rakastan karttoja, ehkä sillä on jotain tekemistä isän suunnistusharrastuksen kanssa, olen pienen ikäni nähnyt paljon karttoja. tietysti suunnistuskartat ovat jotakin aivan muuta, yksityiskohtaisia ja melko suppealta alueelta - ainakin koko maailmaan verrattuna. mulla on isän vanha oppikoulun karttakirja, se se vasta on veikeä. nyt kun sanon näin, oletko koskaan miettinyt, mikä funktio on ensimmäisellä se-pronominilla ja jälkimmäisellä?

luennolla tänään: kansa on kieliopillistunut. kehitys menee suunnilleen näin: minun kansassa(ni) > minun kanssani > munkaa. hauskaa! joskaan tämä -kaa ei ollut kieliopillinen itsessään, ainoastaan a vihjasi omiaan, partitiivi tietysti.

mitä yhteistä on seuraavilla:
myöskin
kotoota
montaa

tällä viikolla kirjoitin elämäni ensimmäisen oikean runoanalyysin. sekin oli oikeastaan aika hauskaa, mutta myös puuduttavaa ja turhauttavaa. etteikö muka mitään parempaa voisi tehdä, kuin nyhtää yhdeksää sivua yhdestä pienestä runosta. sitten kirjoitin myös neljän sivun referaatin sellaisesta suppeahkosta aiheesta kuin suomen kielen etymologiaa uralilaisesta kantakielestä tähän päivään.

ehkä se sitten on niin, väärältä tuntunut valinta saattaa salaa olla oikea.