perjantai 19. huhtikuuta 2013

oli tarkoitus tehdä arabialainen maustekakku, mutta maustepulassa ajatus muuttui tiikerikakuksi, joka taas jalostui tiikerimuffinsseiksi, koska en löytänyt tästä taloudesta kuivakakkuvuokaa. omani on kellarissa sen seitsemännen laatikkopinon alla, ehkäpä.

nyt mennään taas sillä mitä on.

alakuloisuus vaivaa tuttuun keväiseen tapaansa. olenko minäkin sellainen, joka rakastaa yli kaiken hetkiä ennen kesää, mutta tulee vuosi vuoden jälkeen salakavalasti yllätetyksi. liikaa, yksinkertaisesti liikaa, ja taas huomaan miettiväni enemmän kuin olisi tarpeen. joskus kieltämättä käy mielessä, että voisi sopia paremmin sellainen ilmasto, joka ei elä jatkuvassa muutoksessa. olisiko se tälle mielenlaadulleni oivallisempi vaihtoehto? kuitenkin, kaikki on hyvin, joten miksi valvoa yömyöhään ja kuunnella sydämen hiljaista lyöntiä.

jossain ikkunassa näin joutsenia ja suudelmin kuvitetut verhot. irtokarkkipussi ratkesi, onnekkaasti vain yksi oranssi amerikanpastilli putosi märälle asfaltille. ei luoja, nyt voi käyttää taas tennareita, jalka protestoi pitkän tauon jälkeen ja kantapäätä kolottaa.

kävin luovuttamassa verta, se oli hauskaa. jos nyt jotakin, niin ainakin vereni on niin kovin esimerkillistä, virtasi oikein kauniisti ja ripeästi, hyvät on suonet. goethe-instituutissa oli kirjallisuutta ja elokuvia, ikävöin berliiniä. tekisi mieli pistää koulut pakettiin ja lähteä pois, minuutin päästä haluan oman puutarhan ja retkiä itä-suomeen. haluan seistä pellolla viljan seassa ja tuntea tuulen.

kaikki on hyvin.







maanantai 8. huhtikuuta 2013

on aina paikoitellen mielessä yhtä sun toista,
vaan kun vihdoin istahdan koneen ääreen,
olen jo kaiken unohtanut. mitä piti sanoa?

kannoin tuntemattoman kanssa turkoosin sohvan neljänteen kerrokseen - h&j muuttivat hennan entiseen kotitaloon, sentään eri rappuun. eräs elämän ympyrä sulkeutui, sen talon monennen kerroksen yksiössä vietin usein aikaa ensimmäisinä helsingin vuosina. siellä oli totoro-juliste, siniharmaat lautalaattiat ja kissapipo, olematon kylpyhuone ja kellastuneen puun sävyinen tv-taso, joka on nykyään omani ja joka jonain päivänä toivottavasti saa vaaleanharmaan maalipinnan.

on kauhean suuri onni, kun on sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi jatkaa aina siitä, mihin viimeksi jäi.

keittiössä on vielä pääsiäinen, kuivettuneissa risuissa roikkuu puisia koristeita: värikkäitä munia ja jäniksiä. ostettiin alennuksesta suklaamuniakin aika monta kertaa, punafolioisissa rölli-munissa on mansikkaesanssinen maku ja vaaleanpunaista ainaisen maitosuklaan sijaan.

katsottiin orionin parvella siellä taas lumikaunokki, venäläiset satuanimaatiot vetoavat. se on ihan kuin sinä, neuloo, laulaa, sillä on pupu ja lintuja ja paljon kukkia. en mä mitään laula.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

pidän elokuva-arkiston parvesta,
penkkejä täytyy korottaa erillisillä tyynyillä,
että varmasti näkee kaiken.
shanghain pikajunan tekstit olivat ruotsiksi,
puhaltelin saippuakuplia eerikinkadun kulmassa.

otsaryppyni hajoaa hymyyn,
olen ruokakeskeinen.
on kaikkea hyvää,
vaikka välillä tekemistä ja unettomia hetkiä kertyykin.

arkiaamujen muumit ilahduttavat,
tämän ikäisenä niistä saa irti ehkä toisenlaisia asioita,
kuin silloin aikoinaan ensimmäisellä katselukerralla.
teillä on muuten tosi paljon kaikkea muumiaiheista,
lakanat, astiat, pehmolelut, kirjat... sattumaa, satumaa.






keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

puhuin skypessä lontoon suuntaan, j&a ovat asettuneet taloksi. mulla on ikävä, ei mistään yksittäisestä, vaan sellainen kaipausten summa. olen yleensä keväisin käynyt jossakin, mutta tällä väliviikolla istuskelen kotona ja neulon lapasia, yritän pitää kotia järjestyksessä, lenkitän koiraa. ei sillä, mukavia asioita kaikki.

on ikävä sitä tunnetta, kun istuu lentokenttäbussissa matkalla kohti jotakin, kun astuu koneeseen, kun tuntee kuinka noustaan korkeammalle. ikävä sitä, kun hetken kuluttua on muualla, vaikka ihan äsken oli tässä. aurinko tuntuu eri maissa erilaiselta, vaikka onkin sama. muiden maiden äänet, korostukset, croissantit ja kahvit, julkinen liikenne.

lontooseen saisi nyt mennä, siellä olisi yöpaikka.

vallilan siirtolapuutarhan pajuissa on kissoja, kevätlintuset visertelevät. vuodenaika ei osaa sanoa, pysyisikö talvessa vai vaihtuisiko kevääksi. ajatukset tuntuvat säntäilevän kuin tämä ilma: ensin näkyy asfalttia, seuraavaksi on kaoottinen lumisade. koiran kanssa kävellään yhtenä päivänä lumikinosten halki harmaiden pilvien alla, ohikulkija kommentoi onpa hieno valkoinen uros. tänään se ei kauaa valkoisena pysynyt, hymyilin kuitenkin, valo rakkaani sekä vetiset jalkakäytävät.

torstai 28. helmikuuta 2013

käveltiin illalla valtsikalta kaivarin kautta punavuoreen, puhuttiin avioliitosta, katsottiin rannassa tähtitaivasta otava löytyy yhä. sanoin, miten kuljen äärilaidasta toiseen. keskustelupalstan kommenteissa kiitellään, kun lakialoite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta kaatui lakivaliokunnassa. mun on niin vaikea ymmärtää, että joku iloitsee siitä. samaan aikaan fb:n feed täyttyi ystävien tykkäyksistä, tahdon2013-kampanja kerää nimiä tasa-arvoisen avioliittolain kansalaisaloitteeseen 19.3. alkaen.

puhuttiin siitä, millaisia arvoja vastustajien kommentit pitävät sisällään. ymmärtävätkö ihmiset, mitä arvoja edustavat? minkä takia toisilla on lupa sanoa, että tietyllä ryhmällä ei ole samaa oikeutta kuin itsellä on? ja suomalainen yhteiskunta käsittääkseni koettaa olla tasa-arvoinen. miksi on ok syrjiä toisia piiloutuen esimerkiksi uskonnon tai perinteen taakse? olisiko suoraselkäisempää vain todeta, että eläkäämme epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jaotelkaamme ihmiset erilaisiin luokkiin, parhaassa luokassa olevat saavat kaikki oikeudet, toisiksi parhaassa olevat hieman vähemmän. näennäinen tasa-arvo hiertää.

en osaa pukea näitä ajatuksia sanoiksi yhtä hienosti, kuin h eilen. en tunne arvoteorioita, en ole perehtynyt koko sosiaalipsykologian alaan. tekisi varmaan hyvää ihan kenelle tahansa miettiä, mistä omat mielipiteet kumpuavat. onko taustalla tietoa, uskomuksia, pelkoja? en mä aina kaikkea ymmärrä, monesti nappaan itseni kiinni kummallisesta ennakkokäsityksestä.

ehkä aihe sitten on monelle niin vieras. jos ei ole itse koskaan joutunut taistelemaan oikeuksiensa puolesta, ei välttämättä tule ajatelleeksi, miltä tuntuu olla ilman jotakin. ja vaikka on ilman jotakin, ei välttämättä tiedä, miltä tuntuu olla ilman jotakin muuta.

joskus on niin pieni ja voimaton.

loppukevennyksenä mainittakoon: löysin lehtileikkeistäni mielipidekirjoituksen vuoden 2006 hesarista (6.3.). kirjoittaja kertoo joidenkin vuosikymmenten takaisesta ajasta, kun hän ja "mummeli" veivät loukkaantuneen pulun rautatientorilta pieneläinklinikalle. pululla oli rautalankaa jaloissa, lanka oli painunut ikävästi lihaan. klinikalla lanka poistettiin ja pulu pääsi ratikalla takaisin keskustaan. operaation hintatiedustelun vastaus oli "ei se mitään maksa. se on valtion pulu."

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

arkiaamu

yritän parhaillaan raahautua koululle, sitten toiselle koululle, ja illalla itään kummipojalle. 

viime kesän pellavat ja unikon siemenkota

neuloin kuviolapaset, pääsevät käyttöön tänään. vuosien jälkeen valmistui myös maisan ampiaisraidoitettu pipo, seuraavaksi olisi sen oman pipon vuoro? ja pitäisi tikata sukatkin, kun ilmeisesti muutossa onnistuin hukkaamaan mummon tekemät puolipitkävartiset, joista kovin pidin. 

pöytä on olemassa vain kerätäkseen tavaraa

yhtenä päivänä sain olla ihan yksin, joten imuroin ja järjestelin reseptejä, katsoin kolme jaksoa greyn anatomiaa ja virkkasin raskausmekkoani. mekko on saanut nimensä, kun on niin suunnaton. se on enemmänkin virkkausta virkkauksen ilosta.


eilen tuli viestiä tuplavuoro, herra koira on yksin, joten kipaisin töölöstä avaimet ja kävelimme herra koiran kanssa meille. meinasi olla vähän vilu matkalla, mutta mikään ei sulata mun sydäntä samalla tavoin, kuin mion ilme, kun sille kuiskii kuka on söpöin koira, kuka? juostiin puolet arabian sillasta, katsoin taakseni ja taivas oli auringosta persikkainen.

herra koiran hymy

oikeasti pitäisi suorittaa velvollisuuksia nyt, oikeasti mun pitäisi jo olla matkalla. haaveilen matkasta ukrainaan ja päässä soi smg, vaikka en edes kuuntele mitään. tekisi mieli kuivattaa sitrushedelmien viipaleita ja istuttaa ne herneet, kun nyt muistaisi sitä multaakin joskus ostaa.

kts. edellinen pöytään liittyvä kuvateksti

kai tässä sopisi käynnistyä.


vanha reppuni!

perjantai 15. helmikuuta 2013

kuluneita päiviä voisi kuvailla seuraavasti:

agit prop, juno, iltatyö, kahvi, neulonta, kipeys, askartelu, väsymys, ikävä, onni.

aku ankan agricola-erikoisnumero (kevät 2007) aiheutti hilpeyttä. augustus: "kili kili. tahdotcos maistaa hercullista heinää? mahdat sitten candaa minun cuormani siitä palcaxi. sillä muotoo." wuohi: "luuletcos minua tompelixi, sorsa?"

kyynikko sai unicafen lounaalla lintukortin ja vaaleanpunaisiin folioihin käärittyjä sydänsuklaita. paljolti myös siksi, että olimme keskustelleet ystävänpäivän typeryydestä. jatkoimme luokseni iltapäiväkahveille, keitin oikeasti kahvia. 

näytän lapsuuskuvissa kuulemma pojalta.

erityisesti tämä on soinut mielessäni "and in the sea there is a fish, a fish that has a secret wish, a wish to be a big cactus with a pink flower on it" tree hugger - juno soundtrack.

musta on viime aikoina tuntunut, että ympärillä tapahtuu vain ikäviä asioita. ei niinkään lähipiirissä, vaan maailmassa yleisesti. on apaattinen olo ja yritän kadota jonnekin kirjoneuleiden ja ruokaohjeiden taakse, hymyilen kalalle, jolla on salainen toive. mietin matkaa itä-eurooppaan, ehkä viikonloppuna ehtisi taas vähän ommella. kynsilakan rippeet jatkavat eloansa, en muista koskaan kaupassa kynsilakanpoistoainetta. 

sanoin jokin aika sitten äidille, että mulla on tyttöystävä. "tulkaa käymään täällä!" taidan olla aika onnekas.