maanantai 7. tammikuuta 2013

koulu 1 alkoi kai tänään, en ole tarkistanut. päätin jo kauan sitten, että olen kevään poissa. koulu 2 alkaa ensi viikolla, ilmoittauduin lähinnä pakollisille kursseille. välillä näin kirkkaana mielessäni, miten minusta tulee sitä ja tätä. nyt olen taas 27-vuotias nuori, joka on aivan onnettoman hukassa, olematta siltikään erityisen onneton.

h sanoi hymyilet paljon.

kierrettiin luxin valoja, baanan oli aika hieno. mun mielestä siinä oli saalistavia kissaeläimiä. joku oli hieman innoissaan irtokarkki_purkista_, ei paperipussia vaan purkki! pusseihin ne karkit kuitenkin päätyivät. tein myöhäistä aamupalaa syntymäpäivätytölle, ei ehditty nähdä vaaleaa taivasta, aika harmaa se kai olikin. punavuorelaisen kerrostalon alakerrassa on jonkinlainen suunnittelutoimisto, jossa on joka jumalan kellonaikaan joku töissä. se on projektiluontoista. yhden kaupan ikkunasta kurkimme täytettyjä eläimiä, siellä on kuulemma myynnissä myös ihmisen nikama. minun nikamani tuntuvat ja näkyvät, h:n eivät kovin hyvin.

toverit soittivat, lähdetkö tukholmaan tällä viikolla! mutta me mennään laivalla tallinnaan, yö hostellissa ja asialistalla ainakin museo.

mä tuun onnelliseksi ikeasta, kun kierrellään ja haaveillaan ja käydään kahvilla. sitten unelmoidaan lisää, eikä ole väliä sillä, vaikka sadalla muulla ihmisellä, ei lehmällä on samanlainen lintutarjotin. neulominen tekee hyvää, tai virkkaaminen; h sai possulapaset. lueskelen sillanpään miehen tietä, viikonloppuna katsoin kokonaisen kauden csi:ta.

terveisiä lomalta, ensi viikolla jatkuu arki.

maanantai 31. joulukuuta 2012

kävin leikkimässä kummipojan kanssa, eteisestä kaikui vaativa "missä lahjat?" jota seurasi vaativampi "onko enempää lahjoja?", valitettavasti ei ollut. dinosaurukset olivat ensin vähän tylsiä, kun niistä ei kuulunut mitään ääntä eikä vilkkunut valoja, mutta koko vierailu meni lopulta kahvihetkeä lukuun ottamatta dinosaurusmaassa.

hei, tuletko meille kylään, meidän luola on täällä. no mutta tulen, saako teillä kahvia? saa kahvia. mennään nukkumaan. UUDESTAAN. hei, tuletko meille kylään, meillä on luola tässä. missä sinä asut? kaukana kaukana. saako teillä kahvia? EI. saanko tulla kylään? EI SAA. nyt linnu-täti, nyt sun pitää sanoa "äiti, mennäänkö kauppaan?". äiti, mennäänkö kauppaan? joo! leipää, kurkkua, juustoa. tuu mennään luolaan.

puoli omaisuutta on muuttolaatikoissa, vaikka asunnonvaihtoon on vielä melkein kuukausi. tämä on toisaalta testi, olen pakannut vain sen, mitä en varmasti tarvitse. muuton jälkeen voisi arvioida taas hieman, mitä järkeä on pitää näin valtavaa määrää materiaa, jos sille ei ole edes akuuttia käyttöä.

ulkona on kamalan liukasta, yksinäinen lintu viserteli mäkelänkadun reunuspuussa, musta tuntui aivan keväältä. mietittiin, että voisi kyllä hypätä huhtikuuhun vaikka suoraan, toisaalta jokaisessa kuukaudessa on omat tähtihetkensä.

teen perunasalaattia, h halusi että leivotaan jotakin illaksi, siis kääretorttua. en osaa oikein hahmottaa tätä vuotta, paikoitellen vähän turhan raskas, erityisesti syksyllä. eipä sillä, synkillä muistoilla on tapana haaleta, aika kuluu kuitenkin. yksi on usein mielessä, bunny ei kulje mukana uuteen kotiin.

torstai 27. joulukuuta 2012

joulu joulu,
tänä vuonna olit hyvin valkea ja kylmä, tyyni. lumi kerääntyi puiden oksille eikä varissut tuulen mukana pois. marian hautausmaalla hautuumaalla, kuten äiti sanoo melkein jokaisella haudalla paloi kynttilä, taivas oli saman värinen kuin se yksi imelä talo vallilassa, marjapuuroinen.

äidin tekemä porkkanalaatikko oli niin hyvää, että tahdon tehdä sitä itsekin, aivan sama onko joulu vai ei. kummityttö oli kasvanut, toisinaan surettaa etäisyys ja se, että olemme niin vieraita. ostin hienoja postimerkkejä, että voin lähettää kolmevuotiaalle keijumuisteja. tädin perhe muuttaa pois turusta naapurikuntaan ja omakotitaloon, a saa oman huoneen ja yhdelle seinälle hello kitty -tapettia.

joulupäivän perinteiselle ystävätapaamiselle kerääntyi jälleen oivallisen kokoinen porukka, edes kerran vuodessa on mahdollisuus. meitä on paljon helsingissä, mutta vähintään yhtä paljon myös muualla, oulussa, jyväskylässä, tampereella, kokkolassakin. joskus on vaikea käsittää, millaista olisi ollut kasvaa suuressa kaupungissa, jossa on korkeakoulumahdollisuuksia kaikennäköisille aloille. kerran ystäviä - aina ystäviä, mutta pieni lähtökaupunki on ajanut meidät vähän sinne sun tänne.

viiden tunnin junamatkalla luin ruohometsän kansaa, kotona odottivat iloisesti vislaileva kakadu ja sylinkaipuinen kani. ostin alennushyasintin, joka asusti niin somassa pinkissä muovipurkissa, että jäivät ajatukset lasipurkkiin siirrosta. ratikassa vieressäni istui nana-koira, se oli melkoisen pieni ja meinasi kellahtaa kumoon tiukoissa kaarteissa. ruokakaupassa neuvoin englantia puhuneelle naiselle, kuinka banaani punnitaan. nainen tuli vastaan vielä kaupan ulkopuolella ja hymyilimme. ah, ihana olla kotona <3.

kohta olisi syytä aloittaa muuttopakkailun organisointi. tai ehkä se organisoinnin tulos kannattaisi kirjoittaa auki paperille, mietteissä kaikki on jo ratkaistu.

tiistai 18. joulukuuta 2012

kaikki on oikeastaan aika hyvin,
seesteisyys laskeutuu.
söin ehkä kymmenen piparia,
kuorrutetut jätin jäljelle,
haluan näyttää mitä me tehtiin.
ihan kuin joku pieni lapsi,
katso miten hienoja niistä tuli,
kuusia, ankkoja, tähtisotkuja.

koulun työharjoitteluohjeissa kerrottiin,
että haehan kolmeen paikkaan vain,
prosessissa kestää kuitenkin kauan.
tänään oli kolmannen paikan haastattelu,
luku tietysti täysin sattumaa ohjeistusten kanssa,
mutta josko se vanha sananlasku voisi pitää paikkansa.
pettyminen on myös varsin realistinen vaihtoehto,
en jotenkin silloin nuorempana ymmärtänyt,
että harjoittelupaikkoihinkin on hakijoita toisensa perään.

en siis vieläkään tiedä suuntaani,
paitsi että neljänä iltana on töitä.
muuna aikana näen ystäviä
ja olen.

tänään tuli joulukortteja päivän luvun verran,
molemmilta kummilapsilta sekä yhdeltä epäsellaiseltakin.
päätin antaa neulomani sukat äidille,
löysin laulun joka soi avalonissa.
unohdin, että meri on talvella lähes vihollinen,
niin kylmän viiman se tuo mukanansa,
mutta päivittäiset terveiset istanbulista muistuttelevat leudommasta.

tapsu lauleskelee aina iltaisin, kun muu talo nukkuu. taavi, taavi, ei nyt enää, päivällä saisi laulaa, vaan silloin ei kuulu pihahdustakaan. mutta odotas kun olisi hiljaisuuden aika. vesa hyppii perässäni keittiöön, kylpyhuoneeseen, omaan huoneeseen. keittiöstä se nappaa mukaansa pahvinkeräystavaraa ja loikkii pakoon. voi niitä ihmisiä, jotka eivät tunne yhtään jänistä. jänis on uusi koira. 

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

nyt, ihan tässä näkymättömissä
on raja. en ole lainkaan varma,
mitä toisella puolella on,
mutta on hetken aikaa hauska leikkiä ajatuksilla;
mihin valintani minua vievät.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

lykke li muistuttaa mustasta minihameesta, viininpunaisesta paidasta, tummista pitkistä hiuksista, tyttöjen klubista ja korkokengistä.

piparitaikinaostoksilla kerkesin alleviivata, että sokerikuorrutetta ostetaan vaaleanpunaista tai valkoista, EI vihreää. mutta kappas, vain vihreää oli jäljellä. teimme kuorrutteet itse, tytön kanssa-asujalla oli miellyttävä elintarvikevärikokoelma. koristelimme esimerkiksi sinisiä, keltaisia ja punaisia kärpässieniä sekä nurinkurisen äitimaan lipun.

mulla on nykyään sellainen kurpitsa, jolle halusin antaa nimeksi toveri, mutta se oli kuulemma liian jotakin, venäläistä veljeilyä, herroja, sen sellaista. nyt ehkä hieman väritin tuota edellä mainittua. kurpitsan nimeksi tuli lopulta tuhatkauno, kasvilla on kaunis tarina ja kaunokaista oli myös eräässä rooibosteessä. tuhatkauno asuu viiskulman lähellä, se saisi muuttaa tännekin, mutta minusta sen on oikein hyvä.

itsenäisyyspäivän vastaanoton sijaan katsoimme imperiumin vastaiskun. edellisillan uuden toivon kohdalla nukahdin kesken kaiken, onneksi olen nähnyt sen lukemattomia kertoja. punavuorelaisessa rautakaupassa on myynnissä mm. pinkki pulkka, se löytänee tiensä oikeaan osoitteeseen. aamulla tökin hädissäni vesaa, näytti onneton aivan kuolleelta eikä reagoinut ensimmäisiin silityksiin. googlen kääntäjällä voi kuunnella oman nimensä eri kielten aksenteilla lausuttuna. tällaista on elämäni nyt. lisäksi se on villasukkien neulontaa, ylenmääräistä opiskelustressiä sekä alkavia iltatöitä.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

b

olen henkisesti vielä saksassa.

järjetöntä, että jossakin paikassa on käynyt vain kaksi kertaa elämänsä aikana, ja silti se tuntuu niin oikealta ja sopivalta. ihan kuin ei olisi koskaan ollut muualla. en ymmärrä, että olen helsingissä taas, miten osaan olla täällä?

kaiken ihastelun takana on myös hyvin raskas viikko. kun lähtee pois, näkee asioita, joita ei huomaa kahlatessaan ilmeettömänä vuorokaudesta toiseen.

oman mausteensa tähän soppaan toi myös äkillinen ilmastonmuutos, mikä lumi ja pakkanen, tammi- tai helmikuinen.

mieli on täynnä kysymyksiä

entä jos lähtisin pois
jos lähtisin saksaan
entä jos en menisikään sovitulle lennolle
entä jos lopettaisin kaiken ja katsoisin

eikö kaikki aina jotenkin selviä,
vaikka ei olisi sitä mieletöntä työpaikkaa,
jonka tuloilla maksaa omistusasunnon lainaa

mikä on tuo maa, jonka lähihistoria on täynnä uskomattomia tekoja, jonka kulttuuri on niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana?

viimeisenä iltana kävelimme pitkin warschauer strassea, hentoinen tihkusade muuttui lumirakeiksi, joita keräsimme lapasiin. näyttääkö tyhmältä, jos kävelee näin, kädet ojennettuina?