virallisia työpäiviä on enää tasan seitsemän, siis seitsemän tulevien kahden viikon aikana. sain myös vuorot muutamalle lauantaille, vaikka varsinainen määräaikaisuus päättyykin.
eilinen arabia-pikniköinti vaihtui sisäversioon sateiden takia, istuimme parvekkeella ja väkimäärän moninkertaistuttua siirryimme viltille olohuoneeseen. kaupassa myyjä kysyi paperit, yhdeksän vuoden ajan olen saanut ostaa yhtä sun toista. kengät kastuivat kuuron yllättäessä, harkitsin yöllä avoin jaloin kävelyä, ehkä se ei ole järkevintä näillä alueilla.
mummon kuolemasta on suunnilleen vuosi. muistin, kun puin päälleni sinikukallisen mekon 60-luvulta, mummon vanha. näytin melkein sairaalloisen kapealta, olen tainnut hieman laihtua.
istuimme anikón kanssa vallilan kallioilla, oli ihanan hiljaista; kaikki ovat naapurikaupunginosassa block partyissa. ei innosta väenpaljous, kotona on kerrankin seesteistä ja mulla on vapaa viikonloppu, ihan täysin vapaa. kirjoitin dymolla kasvien latinankielisiä nimiä, liimailin niitä kylpyhuoneen kaakeleihin.
katsoin pätkissä the tree of lifen, pidän sen tunnelmasta. ikävöin uuden vuoden tähtisädetikkuja malmilla ja aikoja, joita ei ole koskaan saanut elää. niitä kun ei takaisin saa, ei enää. en kai ole kovin vanha vielä kuitenkaan, silti mun lapsuus oli niin kovin erilainen, vailla tämän ajan pelkoja.
otettiin tapsun kanssa pienet päivätorkut, parhain lintunen. se nukkui rinnallani, kun makasin selälläni. unisena töytäisin sen vahingossa nurin, kun yritin sammuttaa torkkua. tapsu on onneksi kestävä ystävä.
haluaisin kerran elämässäni nähdä unikkopellon.