lauantai 4. elokuuta 2012

virallisia työpäiviä on enää tasan seitsemän, siis seitsemän tulevien kahden viikon aikana. sain myös vuorot muutamalle lauantaille, vaikka varsinainen määräaikaisuus päättyykin.

eilinen arabia-pikniköinti vaihtui sisäversioon sateiden takia, istuimme parvekkeella ja väkimäärän moninkertaistuttua siirryimme viltille olohuoneeseen. kaupassa myyjä kysyi paperit, yhdeksän vuoden ajan olen saanut ostaa yhtä sun toista. kengät kastuivat kuuron yllättäessä, harkitsin yöllä avoin jaloin kävelyä, ehkä se ei ole järkevintä näillä alueilla.


mummon kuolemasta on suunnilleen vuosi. muistin, kun puin päälleni sinikukallisen mekon 60-luvulta, mummon vanha. näytin melkein sairaalloisen kapealta, olen tainnut hieman laihtua. 


istuimme anikón kanssa vallilan kallioilla, oli ihanan hiljaista; kaikki ovat naapurikaupunginosassa block partyissa. ei innosta väenpaljous, kotona on kerrankin seesteistä ja mulla on vapaa viikonloppu, ihan täysin vapaa. kirjoitin dymolla kasvien latinankielisiä nimiä, liimailin niitä kylpyhuoneen kaakeleihin. 


katsoin pätkissä the tree of lifen, pidän sen tunnelmasta. ikävöin uuden vuoden tähtisädetikkuja malmilla ja aikoja, joita ei ole koskaan saanut elää. niitä kun ei takaisin saa, ei enää. en kai ole kovin vanha vielä kuitenkaan, silti mun lapsuus oli niin kovin erilainen, vailla tämän ajan pelkoja.


otettiin tapsun kanssa pienet päivätorkut, parhain lintunen. se nukkui rinnallani, kun makasin selälläni. unisena töytäisin sen vahingossa nurin, kun yritin sammuttaa torkkua. tapsu on onneksi kestävä ystävä.


haluaisin kerran elämässäni nähdä unikkopellon.







keskiviikko 1. elokuuta 2012

e-e-elokuu

syntymäpäivän aamuna pesin pyykkiä, taimi oli jättänyt pariisi-kortin pöydälle "sä saat aina niin paljon kortteja ulkomailta". jääkaapissa oli kirsikkapiirakan palanen, kirsi keitti kahvia. lähdin junalla kannelmäkeen, ilma väreili ja töölö näytti lahden takaa aavistuksen seepian sävyiseltä.

lehtipuut ovat jo raskaita, nuokkuvat kuin pitkän elon jäljiltä.

m on ajanut paljon, sen huomaa. sääksillä ei ollut juuri ketään, saimme rauhassa valita paikan. syntymäpäivätoive oli päästä uimaan kirkkaaseen veteen, kirkkaudessa uskaltaa myös koskettaa pohjaa. pidän ikeasta, joten kävimme sielläkin, arvostelimme, söimme, lintutyyny kulkeutui ehkä mukana kotiin.

illalla join kuohuviiniä suvisaaristossa, pidän siitä kodista hyvin paljon. a oli tehnyt mustikkarahkaa, pieni jack russel vei sydämeni. matkasin takaisin kotiin illan viimeisellä bussilla, salaa haaveilin espoon lähiöelämästä.

on ollut aavistuksen raskasta, liian lyhyitä yöunia, liian aikaisia työaamuja. tällä viikolla alkoi myös iltakurssi koulussa, seuraavaksi päiväksi täytyy aina tehdä tehtävä, huomisen versiota en ole edes aloittanut. onneksi en ole yksin, on lohduttavaa, kun voi hajoilla jonkun muun kanssa. tänään taisimme olla melko levottomia, tunsin oloni ehkä kymmenen vuotta nuoremmaksi miinus väsymystila.

eilen arabiassa piti etsiä valkoinen häntä. häntä pilkotti päiväpeiton alta, sen toisesta päästä paljastui aivan uusi hello kittyillä ja glittertähdillä koristeltu skeitti, haha. tarkoittaa myös, että pitäisi hieman tsempata skeittauksen kanssa. syötiin mustikkapiirakkaa, se oli jotenkin niin perinteistä; prinsessan piirakkaa ei erottanut jäätelön alta, mä rohmusin lisää ennen kuin olin syönyt ensimmäistäkään palaa. syökää pois, en jaksa enää, silti lusikka hakeutui nappaamaan viimeisen maistiaisen.

kotimatkalla tuuli leikki helmalla, kuulokkeissa soi jvg kiitos suvi. ilta-aurinko häikäisi niin suloisesti, että unohdin taas auenneen kantapään.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

en oikein tiedä miten päin olla, olen yhtä aikaa hämmentynyt, innokas, epävarma, huoleton.


töissä huomaan, olen saavuttamattomissa. muhun on vaikea saada yhteyttä, toisaalta myös mun on ollut osittain vaikeaa tulla väliaikaisesti osaksi vakiintunutta ryhmää. jotkut ovat olleet pitkään poissa, lomalla, eikä ole ehtinyt muodostua yhteisiä tapoja. miten huomenenkin toivottaminen vaatii joskus uskomattomia ponnisteluja.


koin tänään lyhyen hetken, kun sattumien kautta naurahdimme yhteiselle asialle etäisen työkaverin kanssa. sitten sitä taas jaksaa; pieni askel ihmiskunnalle, suunnaton minulle.


j seisoi samaan aikaan bussipysäkillä, mentiin yhtä matkaa keskustaan. istuin mummon viereen, mummo luki aina varsapuistikkoon asti. sen jälkeen hän oli valmis.

sais tulla ne lämpimät tänne ja sateet mennä afrikkaan, sinne missä kuivaa. huomaatko, on palloja molemmilla mekoissa. tässä minun nämä ovat kyllä tällaisia kauhtuneita, sinulla ihan valkoiset. tänään se soitti minulle, että puku oli hyvä, ei ehtinyt loppusovitukseen, mutta puku oli hyvä. just sain sen valmiiksi, ja se sopi.

sillon lapsena rikoin piikkilankaan yhden mekon, uutta ei saanut. piti korjata se, viikon tappelin, ulos ei sopinut mennä ilman mekkoa. siitä asti, 10-vuotiaasta, minä oon ommellut omat vaatteeni, 75 vuotta. laske siitä kuinka vanha minä oon! ensin oli se sellainen kone, mitä piti polkea ja siinä oli vain suoraa ommelta, mutta myöhemmin kun tuli niitä kaikenlaisia muita. aluksi se oli niin hankalaa, mutta nykyään ompelen ilolla. 


käveltiin yhtä matkaa vielä bussistakin, en edes muista sanoinko j:lle hei, mummo vei minut mukanansa. mun piti jatkaa elieliltä espooseen, toivotettiin toisillemme hyviä päivänjatkoja. 


kyyhkysmäellä oli jo syksy, tein apilaseppeleen ja keräsin kouralliset mustikoita ja vadelmia, h sienesti keltaisia. myöhemmin selitin niin oli paljon vadelmia espoossa puskassa. mutta oli!


syötiin lauttasaaressa vesimelonia ja valkosuklaa-kuningatar-jäätelöä. sain dymon lainaksi, ostin siihen jo mustan, sinisen ja punaisen tarranauhan. kylpyhuoneessa lukee taas nimiä.


musiikki on hassua, yleensä siihen liittyy voimakkaasti muistoja kuuntelin tätä silloin kun. pari päivää sitten metsästin kirjallista muotoa musiikille, joka oli yhtä kuin pyynikki, punainen kaakaomuki, kirsikkaesanssi, irc-gallerian violetit yksityisviestit, värivalot, kirkkaat värit vasten mustaa taustaa. a perfect circle. olen maannut kaksi iltaa lattialla ja kuunnellut.


mutta en muista, milloin oli hannah fury? j:n asunto turussa, sisko asui vielä suomessa. vuosia sitten kuitenkin. 

viikonloppu mietityttää, kävisin ehkä suvisaaristossa.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

mun on taas järjettömän vaikea keskittyä mihinkään, ajatus hypähtelee iloisesti puolelta toiselle ja takaisin hurjalla vauhdilla. hetken mietin, jos yrittäisin kirjata itselleni ylös kaikkia ideoitani, mutta tokkopa siitä mitään tulisi. oikeastaan ehdin aina unohtaa tuon kirjaamisvaihtoehdon, siinä vaiheessa kun olisi tarkoitus etsiä kynä ja paperia, olen jo siirtynyt uuteen ajatukseen.

olen sentään virkannut rivitolkulla, välillä pysähdyn, sitten taas pakotan jatkamaan. täytyy oppia olemaan edes hitusen pitkäjänteinen. maailman paino tuntuu välillä liian suurena lastina harteilla, en haluaisi vastata työkyselyihin tai miettiä talouden järjestämistä syksyksi. en haluaisi olla huolissani, kun asuintoveri ei opi sammuttamaan sitä kahvinkeitintä. asiasta puhuttiin, kirjoitin muistutuslapun kahvinkeittimen yläpuolisen kaapin oveen, luulin että ymmärsimme toisiamme... kunnes tänään sammutin keittimen kahdesti.

heräsin aamulla kahdeksalta, söin aprikoosipuuroa ja otin bussin vanhankaupunginkoskelle. kävelin viikkiin kesälehmien luo, seisoin aidan toisella puolella ja juttelin. hei lehmäää, mitä sulle kuuluu? kuvasin peltoja, kukkia, pilviä. pyöräilevä mies pysähtyi taakseni, kun yritin sommitella näkymiä aidannarujen välistä. tuleeko hyviä kuvia? ... sori en tiennyt että et osaa puhua. hän jatkoi matkaansa, ennen kuin ehdin edes vastata. miksi täytyy tehdä noin? sanoa tuntemattomille ääneen, purkaa jotain omia pahoja olojaan.

enää neljä viikkoa töitä, vain neljä. teen lomakamman, kunhan saan viimeisen viikon työvuorot, haluan olla tarkka työpäivien määrästä.

oli korkeasaarikin pari päivää sitten, eläimet lähinnä nukkuivat. kummipojan mielestä parasta antia olivat mönkijät sekä suunnaton hiekkalaatikko, riikinkukoista otettiin monta kuvaa. matkattiin tällä kertaa meritse, lähtö hakaniemestä ja paluu kauppatorille. l ohjasi paluumatkalla lailaa omalla pikkuruorilla, näimme sateen rajoja, merituuli puhalsi ja pidin mekonhelmasta kiinni.

tajusin, että syntymäpäivä on jo ensi viikolla, ihan yhtäkkiä havahduin. heinäkuun lopun pitäisi olla kauempana. olen ollut hämmentynyt ja ärtynyt, haluaisin paeta. iässä se ei ole mitään, vuodet kuluvat muutenkin, eikä vanheneminen muutu tiettynä päivänä sen erikoisemmaksi. enemmän inhoan sitä latautunutta tunnelmaa, kun kuuluisi juhlia, olla keskipisteenä, viettää aivan erityistä päivää. olen heinäkuun lapsi, liian tottunut siihen, että ihmisillä on menoja kesällä. ensi vuonna yritän muistaa olla matkoilla.

toivoin, että pääsen sääksjärvelle. ostin uuden muumimukin lahjaksi ja tulevalla viikolla haen stockalta napoleonin, se on suosikkileivokseni. mistä kaikki tämä haikeus?

perjantai 20. heinäkuuta 2012

seurasaari

pyyhkikäämme kesälistalta jälleen pois yksi kohde. seurasaari sinänsä ei ole kovin kummallinen, niitä samanlaisia vanhoja rakennuksia on pohjanmaa tulvillaan ja onhan saaria hienompiakin, mutta aurinko paistoi, kävelyseurani oli miellyttävää ja sain jäätelöä. parasta oli istua laiturilla ja katsella kimmeltävää merta ja hattaraisia pilviä. 

taisi olla kana



se ei tykännyt musta :---(



todistettavasti esiinnyn joskus itsekin kuvissa





tiistai 17. heinäkuuta 2012

kuvaprojektini on edennyt vuoden takaiseen aikaan, asuimme vielä kalliossa. kuvissa on lämpöä, joka nykyisestä elosta edelleen puuttuu, ainakin osittain. 

kesäkertis

mmmmustikkeja
lammella olen siellä
metsämansikkeja
porkkanakakku
omenaaaa

pidän nykyään aprikooseista, vihasin niitä lapsena. tuoreet aprikoosit ovat söpöjä ja pehmoisia, joskus tekee ylipäätään mieli ostaa hedelmiä vain, koska ne näyttävät kauniilta. eilen söin vadelmia, tänään mansikoita, yhtenä päivänä mustikoita.

kokoomus

en koskaan saanut laitettua parvekelaatikkoa parvekkeelle asti, tuossapa rehottavat nyt ikkunalaudalla sekakukkani. napsin jo ensimmäiset ruiskaunokit kuivumaan, kiinnitän ne aina iänikuisen vanhalla kultaisen keltaisella langalla, sitä on mielettömän kokoinen kerä, eikä se lopu ehkä koskaan. sitten pöydänkulmia, kukkia, lintuja, meduusaa väistellessäni mietin, onko olemassa joku syy, miksi täytän tilaa.

millaista olisi, jos voisi kävellä suorassa ja törmäilemättä. kuinka paljon neliöitä sellaiseen kotiin tarvitaan? oikea kysymys varmaan kuuluisi: kuinka kauan kestäisi, että saisin täytettyä ne neliöt.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

käytiin tänään kruunuvuorenrannassa kävelyllä, opastajaksi lähti tietysti entinen laajasalolainen pony. halusin ja tahdoin, tarkemmin mistään sen enempiä tietämättä, ihan vain huviloiden takia. 


puhuttiin siitä, mikä lammissa pelottaa. onko olemassa muita kuin mustia lampia bää bää? tuntuu, että niihin uppoaa lukemattomia pelottavia salaisuuksia. 


syötiin mansikoita ja porkkanakakkua, mietittiin kanelin terveysvaikutuksia ja keksittiin, mitä keksejä mun piti kokeilla leipoa. muistin, että jotain macaron-tyylisiä, mutta ei kuitenkaan, ja nimi muistutti amerikkalaista hahmoa. mutta se ei ollut oprah, vaan whoopies, kuten whoopi goldberg.


prinsessa on ilosaaressa, pitäisi lähteä käyttämään herra koira. mitä sinne edes laittaisi päällensä. "tolla tytölläkin on noin vähän vaatetta, vaikka on vaan 16 astetta." kieltämättä hieman erilainen kesä, kuin muutamina edellisinä vuosina.