seuraavan aamun koululaukku pakattu, pyykkiin menevät vaatteet odottavat ikean kassissa, lintu nukkuu yläorrella ja kieli muistaa äsken syödyn verigreipin kirpeyden.
käytiin katsomassa bajadeeri luokkalaisten kanssa, en oikein perusta niistä balettitarinoista, mutta tanssia seuraan mielelläni. kukahan tuonkin taiteenlajin on kehittänyt ja miten. tulinpa vain ajatelleeksi, että olisihan hienoa jos naiset sipsuttaisivat pelkillä varpaillansa ja sitten joku siinä voisi huvin vuoksi vetäistä parit saksihyppelyt ilmasta käsin. testasimme myös, kuinka monta kertaa voi pyörähtää ympäri ennen kuin oksentaa: no aika monta!
ennen balettia nautimme sivistyneesti hieman kuplivaa.
kävelin taas kotiin, tai ehkä se oli enemmänkin jonkinlaista matelua. mulla on vähän huono tapa keskittyä liikaa ympäristöön, ihastelen pieniä tai sieviä tai hyvänmuotoisia asioita ja unohdan muun maailman. mietiskelin, onkohan olemassa muotosynestesiaa? vai täytyykö sen liittyä nimenomaan väreihin tai ääniin. näen muotoja, lässynlää, niin varmaan kaikki jotka näkemään kykenevät ja ehkä loputkin... mutta siten että muodot piirtyvät mielessäni ja asettelen niitä ilmaan, hmm, ei ehkä ihan kolmiulotteisesti mutta sen kaltaisesti.
tällaiset asiat ovat toisaalta juuri niitä, joista tietää varmuudella vain oman kokemuksensa. voi kuvitella, miltä jokin muu asia tuntuisi, mutta totuus jää aina tavoittamatta.
entä jos ihmiset näkevät värit eri tavoin? jos minulle sininen on sininen, ja jollekin toiselle sama väri on vihreä. näkisimme kuitenkin "saman" värin, kutsuisimme sitä samalla nimellä, mutta todellisuudessa väri olisi erilainen. eikä siinä olisi mitään kummallista, jos toiselle taivas olisi vihreä, koska kaikki siniset asiat maailmassa olisivat vihreitä ja vihreää kutsuttaisiin siniseksi. sitten sen toisen mielestä olisi aivan hulvatonta ajatella, entäpä jos taivas olisikin [lue tässä sen värin nimi, joka tässä tapauksessa kuvastaisi sinistä sävyä].

merkittäköön tämä päivä muistiin: sain ensimmäistä kertaa elämässäni opettajalta sellaisen kannustavan kommentin, josta ihan oikeasti kuulsi läpi aitous ja halu ilmaista, että pärjäsit koska itse en uskonut pärjänneeni. vihaan esiintymisiä, tänä keväänä se ei ole ollut niin vakavaa, mutta vihaanpa silti. en ole luonnostani esiintyjä, en viehäty tilanteista, joissa on selitettävä selkeästi hauskasti viihdyttävästi asiallisesti asioita, pahimmassa tapauksessa niistä asioista ei itsekään a) tiedä tarpeeksi, b) ole kiinnostunut.
kaikesta stressistä huolimatta, kiitos taloudellinen hallinnointi, ilman sinua olisin yhtä hyvää kokemusta köyhempi. vai olisiko parempi ilmaista tämä optimistiseen sävyyn: kiitos taloudellinen hallinnointi, sinun ansiostasi olen hyvän kokemuksen rikkaampi :>.
makoilin pari tuntia sängyllä ja katselin, kuinka ilta-aurinko heijastui kattoon mäkelänkadun bussien ikkunoista ja loi kattokruunulleni tanssivia varjoja. haaveilin, kohta on kesä ja tuntemattoman blogissa oli kuva berliinin metrosta ja suonikohjuisista jaloista. mm, voisin vielä joskus opetella kuvaamaan enemmän elämää, ihmisiä.
nyt anteeksi juon vettä virkkaan.