sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

olen tässä taas pohtinut, että asetan paljon paineita itselleni muiden ihmisten kautta.


en kestä kovin hyvin kommentteja mut en mä paljoa kuvannut, linnu kuvaa kuitenkin. EI. kuvaan, mutta en halua kenenkään odottavan laadulta mitään. silloin pitää ruveta suorittamaan, silloin pitää ihan oikeasti osata.

mutta en halua suorittaa.


tekee mieli jättää kamera kotiin, ettei kukaan vaadi.

ja tiedoksi, en kuvaa salaman kanssa, oli miten hämärää tahansa.


sitten se berliini. oi siistii, mitä aiot tehdä siellä? no, kävellä? en minä tiedä. haluan nähdä sen juutalaisten muistomerkin, se on oikeastaan ainoa.


eihän kukaan sitä pahalla kysy, se on sellaista jutustelua. ongelma on korvien välissä, kuvittelen että nyt ne vaativat jotakin, että pitäisi olla suunnattomia suunnitelmia.


entä jos haluankin vain kävellä? on se kuitenkin eri asia kävellä berliinissä kuin helsingissä, täällä voin kävellä joka päivä jos huvittaa. harvemmin saksaan lähden.


mä en ole mikään museohaukka, he he, enkä viitannut ikääni. en jaksa katsella maalauksia ja miettiä siveltimenvetojen symmetrisyyttä. valokuviin voin keskittyä, mutta kyllä niissä pitää sitten olla sitä jotakin, tunnelmaa. 


levitin tuon kartan toista kertaa, ympyröin muistomerkin ja east side galleryn. tiergartenissa on paljon vihreää, mittessä, friedrichshainissa ja prenzlauer bergissä kannattaa kuulemma viettää aikaa.

mailiin oli tullut muistutus, tiistaina lähtö.


tänään mk auttaa miettimään berliini-asioita, sitten mä nollaan tämän päästäni. on kiva päästä hetkeksi pois täältä ja nähdä suvi. 


käytiin eilen jyväskylässä oppimassa pienen pojan oma nimi.


en osaa kuvitella äitiyttä itselleni.

mä haluan olla vapaa,
haluan palauttaa lapsen päivän päätteeksi vanhemmillensa.
tämäkin, ei sitä tarvitse puolustella,
jos ei tahdo.


suklaakakku oli hyvää.

ja okko oli söpö, mut lähinnä siksi, että tunnen sen äidin.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

lähipysäkki auringonpaisteessa

oli nätti taivas, tää on hipstistunnelma

sitten kun olen vanha, voin tehdä itselleni kuvakollaasin kaikista eri asuntojen ikkunoiden kautta otetuista kuvista. jos viilataan, voisin tehdä sellaisen jo nyt, näitä entisiä asuntoja taitaa olla jo melkoisen monta.

harrastus nro 1: ikkunamaisemien kuvaus.

siis mitkä mielettömät värit, palanut tausta. ah!
harrastus nro 2: lintujen kuvaus.



harrastus nro 3: veden kuvaus.


harrastus nro 4: pesukoneet/pyykkäys.

saanko muuttaa kellariin?

tiistai 13. maaliskuuta 2012

paperivene leikittelee ajatuksella elämän ja kuoleman välisestä matkasta

otsikko lainattu etiäisen käsiohjelmasta.

karttaan on merkitty ensimmäinen kohde die süvi. puhuin berliinin kanssa sunnuntaina, äänen kuuleminen poisti etäisyyden. muutama tuttu opiskelee viittomakieltä, millaista olisi ilman ääniä. oma pää hajoaa jo päivässä. tiedän, ei se ole sama.

kävin katsomassa etiäisen hennan ja jukan kanssa. etiäinen on usean tahon yhteistyönä syntynyt elämys sanoisin, henna on ollut mukana kirjoittamassa dramaturgi(opiskelija)n ominaisuudessaan. aluksi kadutti tämä päivä, on niin täyteen tukittu viikko, unettaa ja keskittymiskyky vähäistä, mutta kerrankin kaikki nihkeä karisi nopeasti pois.

mun tuli vahvimmin mieleen lapsuus ja äidin vanha burda-lehti 80-luvulta. meille tuli suuri käsityö kotiin, se burda oli joku yksittäiskappale. se oli ihan erilainen kuin sk, pröystäilevämpi ja tietysti ruotsiksi. mä muistan ne ihanat värikkäät kukkakankaat ja kymmenet mekot. kuvissa oli lämpöä, joskus vieläkin muokkailen omista kuvistani saman sävyisiä, hieman keltaiseen vivahtavia.

kun olin 7-vuotias, äiti ompeli mulle sammalenvihreän rimpsuhameen, siinäkin oli kukkia. äidin sisko kaisa kävi meillä kylässä kahden lapsensa kanssa. etupihalla oli laatoista tehty terassi, sitä reunustivat tavalliset ruusupensaat. ne sellaiset, mitä on aina kaikkialla, aniliininpunaisia ruusuja. etiäisessä soi miljoona ruusua. kaisa kuoli mun äidin sisaruksista ensimmäisenä, toistaiseksi myös ainoana. sillä oli syöpä, se yski verta jossain etelässä ollessaan. ei kai ole kovin tavatonta kuolla alle 40-vuotiaana.

mulla oli se rimpsuhame, muistan kun puhuin kaisalle. välillä luulen, että osaan vieläkin kuulla kaisan äänen, ehkä vain tiedän sen 90-luvun alun kotivideosta. et kai sä näitä kuvaa, mun siroo nelikakkosta. perinteiset villasukat pikkumustan kanssa.

kannattaisi olla lukemassa saksaa, ettei ole paniikki torstaina. olen liian fiiliksissä taiteista ja luomisesta ja musiikin, äänten, valojen, tanssin yhdistämisestä. siinä oli jotakin, jotakin black swanin kaltaista, kesää, uuden vuoden ug-bileitä, kaikkea. mä en osaa sanoa. kulkiessani hennan perässä muistin, miten paljon rakastan tunnelmia. ei mitä tahansa, vaan sitä kihelmöivää ilmaa takahuoneissa, sokkeloisia käytäviä, kellareita, ideoiden ja käytännöllisyyden sekamelskaa. sekamelska, miten hassu sana.

koulumatkalla pohdin, jos kirpeän nimi olisikin mansikkainen. sitruuna olisi mansikkaista, eikä mansikasta tulisi mieleen punaista sävyä tai kesää tai peltoa, tai niitä hetkiä kun narrasi äidille kyl tän marjan voi jo syödä, tää on ihan valmis vaikka todellisuudessa toinen puoli kartista oli vielä vihreä. mistä mansikka on saanut nimensä, mistä kirpeä. saatanan kielipelleilyä. oon kyllä tainnut suorittaa aiheesta kurssin, mutta eihän siellä opetella sanalistoja.

palatakseni menneeseen. sunnuntaina olin hermoromahduksen partaalla entä miksi sanotaan partaalla, mikä on sen historia, kävelin mascotiin pelaamaan lautapelejä lesbojen kanssa. asfaltti jalkojen alla oli mustan jään peitossa, liukastelin mutta en kaatunut. teki mieli repiä rintakehä auki, että saisi kunnolla henkeä. taru halasi enimmät ahdistukset pois, berliini puhui loput.

on joku hukka nyt, se kun ollaan hukassa. ajattelin silti voittaa sen.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

mutta keväisin me tanssimme saarenmaan valssin


tehtiin tapsun kanssa keittoa, siihen tuli ainakin: kukkakaalia, kesäkurpitsaa, sipulia & purjoa, inkivääriä, valkoista pakastekalaa (seisei?), surimia, kookosmaitoa, mausteita.


kukkakaali on kaunis, näitähän on muitakin, villin värisiä. 


piti olla mäenlaskuilta, mutta tuon sään takia pysytellään varmaankin sisätiloissa käpylän residenssissä, tehdään pitsaa ja pelataan aliasta ja trivialia. ostin silti kauan himoitsemani mursun, tai saattaahan tämä olla joku muukin. hylje? pinkki olisi tietysti ollut mukava, mutta ei löytynyt tähän hätään joka nyt siis ei ollutkaan hätä.


siellä se mun pieni apuri, hygieenistä ruoanlaittoa.


kulhokokoelmani saattoi kasvaa yhdellä.

olin tällä viikolla yksi ilta ainejärjestön asiassa. menin vähän myöhässä, siellä ne pelasivat aliasta, seurasin selityksiä. pakkohan siinä oli vähän nauraakin, joillakin ihmisillä on mieletöntä sosiaalista vetovoimaa.

jossakin vaiheessa todettiin mitäs seuraavaksi, puhutaan pojista, kenellä kaikilla on poikaystävä? ja muistin taas, miksi on välillä niin vaikea sopeutua. yliopistolla ei ollut samanlaista, siellä sai olla mitä on. nykyisessä koulussa lähes poikkeuksetta tehdään hetero-olettamuksia. opettajat lähinnä naisia selittävät miehistään, viittaavat teidän poikaystäviinne tai jopa avo/aviomiehiin. en oikein tiedä miten olla, se ei ole mun elämää. mä en koskaan tule olemaan enemmistö. ei pitänyt kuitenkaan tästä jahkata. hetken hiljaisuuden jälkeen luokkakaverini lisäsi tai onko jollakin tyttöystävää? olin niin kiitollinen siitä.


herneenversoni.


perjantai 9. maaliskuuta 2012

arjen perusteet, osa 22,6

tajusin eilen, että matkaan on alle kaksi viikkoa. en ole ehtinyt suunnitella mitään syvällisempää kuin kamera ja kävely. kartta on, saaran berliini-lista on, kieli on huonohkoa. muistan, kun vuosi sitten panikoin yhtä lailla matkustamisesta, osaanko, pärjäänkö. miksi en sitten ymmärrä lähteä reissuun jonkun kanssa, onko pakko änkeä itsekseen? ihan tietoisesti aiheuttaa (lisä)stressiä.

opiskelu tuntuu suurelta massalta, joka hitaasti kuristaa minut. mitä enemmän mietin kaikkea tekemätöntä, sitä lannistuneempi olen. teen listan, josta saa viivailla yli kaiken valmiin. laitan siihen ehkä jotakin hyvin helppoakin, huijaan.

jänistä vituttaa, kun olen liian vähän kotona. tekisi mieli ottaa se syliin ja rutistaa, siitähän se innostuisi. lintua vituttaa myös, mutta se kanavoi tunteensa riemunkirjavina liverryksinä. hei hei kuulo.

mitä mieletöntä melankoliaa?
maaliskuun jälkeen helpottaa.
huhtikuussa pitäisi olla jo työharjoittelupaikka.
suorita.

ihmiset, jotka eivät suorita, ovat tyhmiä tai laiskoja tai molempia.

kävelen kouluun, jotta saan jotakin perspektiiviä elämääni. tai ainakin rauhoitun hieman.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

autonalle, autossa asuva nalle, ei auton alle.

pitkiä koulupäiviä tällä ja ensi viikolla, sitten berliinin mittainen hengähdys. kävelin aamulla pasilaan, reilu yhdeksän tunnin kuluttua kävelin takaisin vallilaan. kirpeyttä, aurinkoa, musiikkia ja erakoituminen.


jänis söi lohensävyiseen kesämekkoon pienen reiän, minua ei kiinnosta. olen lukenut lisää härköstä, en haluaisi löytää itseäni yhdentekevästä suhteesta.


kaipaan hetkellisiä suuria tunteita, niitä joita on ennen arkea. kai niitä tunnenkin, mutta on hienompaa tuntea ja jakaa se tunne.


välitila, tällaistako se oli.


niin haikeaa, että edes herneenversoni eivät saa minua hymyilemään kuin hetkittäin.


ja ikävöin.


tein poni-aiheisen kyselyn koulussa. mikä on tärkein piirre ponissa? pink color / calm nature / adorable appearance?



tänään olen kovin riittämätön, huomenna jotakin muuta.

oikealla hetkellä oikeassa paikassa - sorsaparvi lähti lentoon.


ystävien bengalista jätti aika, maisa oli vielä niin pienikin. monta kertaa kävin töölöläisiä kissoja vahtimassa. ei kolme ole sama kuin neljä.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

vanhoja kuvia

herra kaisaniemessä, 2008

maailmankaikkeus kuvittelee olevansa hauskakin. olin nukahtamaisillani jo viiden aikaan illalla, sinnittelin sitkeästi ja käperryin säädylliseen aikaan peiton alle anna-leena härkösen kanssa. kun kirja tuntui ylivoimaiselta, omat mietelmät mieluisilta ja luomet niin kovin raskailta, sammutin valon. tässä sitä sitten ollaan. miten voi kaikki se väsymys kaikota, katse tottua pimeään. kattokruunusta roikkuu yhä sofin meduusa en ole keksinyt sille parempaakaan paikkaa, se kimaltelee mäkelänkadulta välähtävien valojen tahdissa.

tampereen kirkkopuisto, 2005

lumi on veteen ripoteltua raesokeria. otin lintutakin esille, se tuoksui pestyltä ja helmassa oli pieniä ryppyjä. matkalla piritorin ässään ohitin oman elämänsä sankareita, myyjältä puuttui puolet hiuksista. sanoin ääneti lesbo, vaikkei se kyllä varmasti ollutkaan.

paavo <3 ja naapurin jesper, 2006

kävin korjaamassa pitkien listojen vaalin powerpointin oikiksen kirjastossa, söin annan kanssa porthaniassa. nähtiin peippokin, anna sanoi monta kertaa, katso tuossa se on, tuossa. mä en nähnyt, jotenkin hahmottelin väärää suuntaa. yliopisto tuntuu niin kodikkaalta, kyllä mun täytyy mennä takaisin. mietin, että jos en saa tarpeeksi mielenkiintoista työharjoittelupaikkaa, jään syksyksi pois nykyisestä.

sämpyläsydän, meri-rastila, 2007

mummun lapsuudenkoti, 2007

kuulen lumenpudottajien ääniä, vaikka välissä on kaksi kokonaista kerrosta. kolinaa, vihellyksiä, välillä ropisee ikkunalautaa vasten. miten mä nyt saisin enää unta?

minä itse kasvatin, 2007

katsoin, kun lipaston reunalla on kolme purkkia saippuakuplia: dinosaurukset tarulta ja annalta, hello kitty prinsessalta, omenalta tuoksuva taitaa olla annan vanha. en muista edes kerroinko, sain hello kittyn sinä päivänä, kun kävimme prinsessan kanssa kuvattavina. näyttely aukeaa 31.5. eli silloin on jo kesä! valokuvataiteen museon prosessi-tilassa. jännittää vähän, en ole vielä nähnyt kuvia. näytettiin ihan huikeilta, tietysti.

suvi ja tammisaari, 2008

kopioin kuvia photobucketiin ja flickriin, ihan vain varmuuden vuoksi, jos nyt koneelle kävisi jotakin ja ulkoinen kovalevy vioittuisi myös. valtava määrä takana, enää 19 000 edessä. projekti alkoi vuodesta 2009, onneksi nykyään älyän jo rankalla kädellä poistella huonoja kuvia. kai sitä on kolmessa vuodessa ehtinyt muuttua. nämä kuvat tänään ovat vanhempia, ennen vuotta 2009, hassusti otettuja ja huonosti muokattuja, mutta rakkaita.

lyhimmillään, 2007