torstai 15. syyskuuta 2011

otin ensimmäisiä kuvia pois seiniltä, se tuntuu joka kerta lopun alulta. asunto muuttuu persoonattomaksi, kolkoksi. vaikka täällä onkin paljon enemmän lämpöä, kuin monissa muissa kodeissani. vanhan talon tunnelma, edustuskeittiön epäkäytännölliset mutta somat keltaiset yläkaapit, alkuperäiset lautalattiat, kipsinen kohokuviopiru sänkyni yläpuolella.

uusi koti on puolentoista kuukauden kuluttua pikku huopalahdessa. odotan! varsin kummallinen paikka, muistan kun ensimmäisen kerran näin kuvan terassitalosta, en ymmärtänyt että se on suomessa. pikku huopalahti näyttää ulkomaalta, siinä osa viehätystäkin. koti on viheralueen vieressä, siellä on varmaan kesäisin kaunista. en ole aikoihin muuttanut talven kynnyksellä.

oloni keveni monen laatikollisen verran, veimme keijun kanssa tavaroita kierrätyskeskukseen. luovuin vanhempieni yöpöydistä, vaikuttivat hietalahden myymälässä oikein tyytyväisiltä laatuun. kysyin äidiltä, onko olemassa jotakin tunnesiteitä, joiden vuoksi sopisi säilyttää, ei kuulemma ole. mun on myös opeteltava päästämään irti.

nyt on karsittu elämää suuremmalla kädellä omaisuutta, tuntuu kummalliselta. ja ehkä ihan hieman hyvältäkin, varovaisen hyvältä. olen kai löytänyt paljon uudestaankin, päättänyt siirtää päätöstä, jos vaikka sitten myöhemmin kuitenkin kaipaisi. ah, mikä suhde tavaroihin. olen liian tunteellinen, mutta muistan niin paljon konkreettisten asioiden kautta, valokuvistakin.

kävimme joskus kauan kauan sitten vaasassa, wasalandiassa ja tropiclandiassa molemmissa. ystäväni milja oli silloin mukana, olimme yötä hotellissa ja tapasimme puhuvan papukaijan. tuon reissun aikana voitimme onginnasta paperikassilliset täynnä tavaraa. miljan paperikassi oli hieno, valkoinen pohjaväriltään ja runsain kukin kuvioitu. omani oli musta, vihasin sitä. mustassa paperikassissa jonka väritykseen olen sittemmin ollut tyytyväinen olen jo vuosia säilyttänyt rakkauttani, view-masteria ja niitä neljää kiekkoa, joiden kuvat muistan ulkoa. mä aina katsoin kuvaa ensin hämärässä, sitten hiljalleen siirryin valoisampaan ja katsoin kuinka kuva muuttui. teen samaa yhä.

mietin tuossa joskus, mitä tahtoisin, ja tahtoisin jotakin sellaista, kun voi katsoa kuvakiekkoja ja haaveilla kaikesta siitä mitä jossakin muualla on. tahtoisin polttaa tähtisädetikkuja pimeässä jonkun sellaisen kanssa, joka olisi yhtä innostunut. tahtoisin kiivetä puuhun ja päättää lähteä kahville tammisaareen. miksi tammisaari muuten oli aina ruotsinkirjojen esimerkkikaupunkina?

peippo sanoi että kun deittailtiin, mun kanssa oli hyvä tehdä kaikenlaisia tuollaisia. siitä tuli aika onnellinen olo, että on onnistunut ainakin joskus välittämään ympärillensä jotakin pientä. usein minusta tuntuu, että olen monen silmissä kovin hillitty, tylsä. ei se haittaa, riittää että joku näkee enemmän.

mutta ehdottomasti pitäisi nähdä enemmän, sitä kai lopulta vain tahtoisi.

viikko sitten oli haaga-helian lintsipäivä, kävin useammissa laitteissa kuin koskaan ennen, selvisin myös hengissä. piti sataa, sen sijaa paistoi aurinko ja oli kaunis auringonlasku, punertavia pilviä ja lämmintä. hain kotimatkalla kiinalaista, tietysti. jotain hyvää viikonlopun kunniaksi.

lauantaina oli ainakin mojitoja, skumppaa ja punaviiniä, lauran tekemää ruokaa ja chilisuklaakakkua. aamulla kummipoika herätti hyppimällä päälläni ja tökkimällä sormiaan silmiini. ah. viikonloppuisin ei ennätä virkistyä yhtään. kaiken kruunasi sunnutai-ilta tarulla, teetä ja muumeja. muumit kuuluivat niin kauan sunnuntaihin, uusi jakso oli koko päivän paras asia, sen jälkeen tiesi että arki on liian lähellä taas.

viikosta on pakko vielä kertoa, että kävin vihdoin katsomassa the tree of lifen. se oli erilainen kuin ehkä odotin, hidastempoisempi. täynnä mielettömiä kuvia, edelleen rakastan niitä kauneuksia. toisinaan on tyytyväinen, että elää juuri nyt. usein toivoo, että olisi saanut elää toisenlaisen ajan.

ukko, en testannut.

pahanteossa.

pupu kävi kuvauksissa.

tiistai 6. syyskuuta 2011

haaste.

sain emmiltä haasteen, sunshine award. tämä pitäisi pistää eteenpäin kymmenelle, mutta eh, ei varmaan ole kymmentä blogia listalla. mutta saa tehdä?

1. suosikkiväri

haalea turkoosi.

kevään ensimmäiset vihreät, ne kirkkaat.

pinkkiin taittuvat sävyt, tässä entinen huoneeni.

2. suosikkieläin

siivekkäät yleensä, mutta siis pulu.

3. suosikkinumero

tästä ei ole kuvaa, eikä ehkä ole numeroakaan? tykkään kyllä syntymäpäivästäni, 29.7. se on yhtenäisenä soma, ja mietin aina että yhdeksän miinus seitsemän on kaksi, eli kaksi-yhdeksän-seitsemän.

4. suosikki alkoholiton juoma

tee.

kahvi. tämä on siskon kahvi, omani on mustaa.

5. facebook vai twitter?

facebook, koska en vielä(kään) käytä twitteriä.

6. intohimosi

kuvaaminen, kiitos tästä kuvasta jojolle.

kuvat yleensä.

kädet, tämä on omani.

7. saada vai antaa lahja?

lahjoja on kyllä kiva saada. antaakin, silloin kun löytää jotakin suorastaan täydellistä!

8. suosikkikuvio

näistä tykkään.

pyöreys, saippuakuplat erityisesti.

siivekkäät ja sudenkorennot.

9. suosikkiviikonpäivä

perjantai! silloin on vielä monta iltaa (kaksi), ettei tarvitse huolehtia arjesta.

10. suosikkikukka

auringonkukka.

kaikenlaiset putkikasvit, nämä tässä ovat tilliä.

maanantai 5. syyskuuta 2011

vielä kesästä.

sain vihdoin eilen instagramin loputkin kuvat ulos puhelimesta, tässä siis muutamia uupuneita otoksia.

valkohiekalla, 12.8.
sääksjärvellä, 28.7.
hesari, 24.7.
saarijärvi, kun kaikki alkoi, 3.7.

omiin kuviin aina kiintyy, muistan kuvista kaikkein parhaiten. kesä on yhä vähän kipeä, mutta ei ollenkaan niin paha kuin pari viikkoa sitten. jos mitään olen näistä viikoista ymmärtänyt, mun pitäisi oppia rentoutumaan. 

viikonloppuna jojo kyläili kalliossa. kävin myyrmäessä katsomassa salibandya ja kuuntelemassa tarun hihitystä, oon tainnut tarvita aika paljon niitä halauksia. eilen mentiin eepun kanssa muutamalle, enkä nukkunut koko yönä. stressi. juon kahvia, että jaksan vallilalaisten kanssa vakio-oluelle. silti, kyllä elämä voittaa.

nyt vielä se asunto jostakin.

perjantai 2. syyskuuta 2011

muutoksia.

asunto on täynnä pahvilaatikoita, suurin osa vielä tyhjinä, täyttelen niitä hiljakseen.

saan kieltämättä myös tyydytystä muutosta. rakastan huolellista pakkaamista ja myöhemmin huolellista purkamista, rakastan uusia tiloja ja uusia ideoita, joita väkisinkin syntyy aina maisemaa vaihdettaessa. toistaiseksi en kuitenkaan tiedä minne muutan, osa minusta haluaisi jäädä kallioon, osa haluaisi kokeilla jotakin ihan uutta.

on ollut paljon huolia, jos minulta kysyttäisiin, niin ehkä ihan hieman liikaa. yli tästä kuitenkin kahlataan? onneksi on ystäviä, lintupenaalinikin kertoo friends in high places.


parasta kuluneessa viikossa:
~ auringonkukkapellot haltialassa
~ tuttaviin törmääminen unicafessa
~ vallilalaisten alkuviikon kuppilailta, kallioedustus kuittaa
~ syysvaatteet.

tänä iltana kumman kaa ja skumppaa.

haltiala

lauantai 27. elokuuta 2011

hyvien asioiden lista.

~ maitomaiset chupa chups -tikkarit
~ ylpeys ja ennakkoluulo -minisarja
~ belgarionin ja mallorean tarut
~ pulut ja lokinpoikaset
~ lämpimät yöt
~ onnistuneet valokuvat [vahinko-onnistuneet lasketaan]
~ kädet
~ saippuakuplat
~ kirkas vesi
~ se tunne, kun innostuu jostakin
~ valo

...ainakin. päivitän lisää kun keksin.

eilen oli taiteiden yö, mentiin annin kanssa tuijottelemaan lasipalatsin aukiolle valkoisia eläimiä. joku ulkomaalainen tyttö antoi meille hylkeen, koska hänen kaverinsa ei ollutkaan saapunut paikalle, ja tytöllä oli jo perhonenkin. anni sai hakea hyljettä vastaan hesarin pisteeltä eläinpaidan, huuhkajan. annoimme hylkeen lopulta pienelle tytölle, jolla ei vielä ollut eläinystävää.

kävimme katsomassa runokuorosotaa oopperan edustalla, kävelimme läpi teinejä kuhisevan hakasalmen puiston, söimme subit tuomiokirkon portailla. istuimme espalla ja seurasimme, kun kemiran haalareihin pukeutuneet miehet tekivät suuria saippuakuplia, ja tarkoitan oikeasti suuria. lopulta lähdin jojon ja annen kanssa kuvataideakatemian epävirallisiin mihinliejuhliin. olin kotona yöllä kolmen jälkeen, aikuisesti selvänä ja hyvin unisena.

blondi tuli taloon eilen, kun muistin että ostin joskus alkuvuonna sarjan ensimmäisen dvd:n. olin lapsena ihan kuoleman ihastunut saara ylitaloon. en muistanut enää raivostuttavaa tunnusmusiikkia, tai edes suurinta osaa jaksojen sisällöstä. niin 90-lukua... vanhoissa ja vanhoissa sarjoissa on hauskinta seurata mm. eri elintarvikkeiden pakkauksia.

viime maanantaista asti on ollut aikaa lukea 60 sivun paketti pr-englantia, en ole vieläkään aloittanut. panttaan huomiseen asti, tänään olen nauttinut myöhään nukkumisesta, neulomisesta, siivoamisesta ja eläinseurasta. pupun ja tirpan joukkoon on liittynyt hyvin sinnikäs kärpänen, joka ei jostain syystä osaa lentää takaisin ulos ikkunanraosta.

7-vuotiaana

toveri hylje



runoyleisö

lintupilvi


maanantai 22. elokuuta 2011

huomenna vihdoin paluu arkeen - täysipäiväistä opiskelua tiedossa. kuukausien mittainen kesätauko meni nopeasti, ihan äsken hyvästeltiin pasilan toimipiste ja sanottiin ettei nähdä hetkeen.

viimeisen lomaviikon vietin ristiriitaisissa tunnelmissa. eroaminen ei muutu koskaan helpommaksi, ei sen varmaan ole tarkoituskaan. pakenin yksinäisyyttä ja sovin viikon jokaiselle päivälle tapaamisia. ehdin tehdä paljon, nähdä ihmisiä, käydä kahvilla, ajelulla, metsässä, uimassa, baarissakin.

on vasta vähän aikaa kulunut, maailma tuntuu olevan täynnä suhteesta muistuttavia asioita. melkein koko kesän verran muistoja, jotka muuttuivat hyvistä surullisiksi, aikanaan taas takaisin hyviksi. kesä on kyllä parasta aikaa ihastua.

viime yönä mentiin taksilla kallahteen, uimarannalle vievällä tiellä ei ollut valoja ja asutus oli huvilamaisen harvaa. pakkasin vaatteet kangaskassiin ja kahlasin kuunvalossa viileään veteen, mikä rauha ja hiljaisuus. käveltiin lauralle skumppajatkoille, kääriydyin piknikvilttiin. teki hyvää olla, puhuttiin eepun kanssa aamuun asti ja odoteltiin metroa.

varsin sopiva tapa lopettaa loma, paljon unta ja illalla vielä kävin heltsin kanssa testaamassa ravintolapäivän yösnägärin, vegehodaria. porvoonkadulta oli viluista kävellä takaisin kotiin, mutta kieltäydyin laittamasta takkia. mun tulee ikävä näitä aikoja.

kankaanpainantaa

lähdevettä sipoosta



allekirjoittanut

auringonlaskuja ja sadekuuroja

kummipoika kallahdenniemessä


roller derby

yösnägäri

perjantai 12. elokuuta 2011

kokkola.

on tyyni nyt, ei tuule nyt, on tuulikin jo tyyntynyt.


olen käynyt monta kertaa eevi-mummun luona, juonut kahvia pienistä kupeista ja kuunnellut. mummu haluaa puhua paljon, olen kuullut sukulaisista, tuttavista, lääkäreistä, sodasta, alkoholisoituneista nuorista miehistä. mummu tykkäsi koulussa kieliopista, vanhin poika oli vilkas ja isäni järkevä. lauantaina haudataan toinen mummu, helena.

on joitakin asioita mitä olen halunnut tehdä, sukututkimusta ja pitsinnypläystä, jälkimmäistä rautalangalla. monilla on paikkoja minne menisivät, jos pääsisivät. olen aina ajatellut, että tahtoisin uuteen-seelantiin, mutta en tiedä. lähinnä kai siksi, että siellä on kiwejä ihan oikeasti. en tiedä haluaisinko nähdä vangittua kiwiä.

lapsena olin vakuuttunut, että jonain päivänä täytyy päästä new orleansiin. autopelin radoista siellä oli kaikkein hienoimmat talot, puisia ja pitsisiä, huvilamaisia. n o on tuhoutunut.

kävin kävelemässä yksin, kiersin halkokarin rannalle, sieltä vanhan ala-asteen kautta takaisin äidille. uimaranta on kasvanut umpeen, ei siitä enää tietäisi, että kymmenen, kaksikymmentä vuotta sitten täällä oli laituri. ala-aste näytti nukkekoululta, hurjan pieni, mutta olihan se suuri silloin kun itse oli reilu metrin mittainen.

pengoin läpi vanhoja tavaroita, löysin kadonneita vhs-kasetteja. mietinkin, missä ne mahtavat olla, parhaiden vuosien jaksoista puuttui melkein puolet. karsin hiljalleen materiaani, ei ehkä tarvitse säilyttää ihan kaikkea mitä on joskus omistanut. laitoin roskiin sanni-tädiltä perityt florida-kahvikupposen ja -asetin, en kysynyt lupaa. äidillä on samaa vikaa kuin minulla, säilömisen suhteen ainakin.

kokkolassa kaikki tuoksuu muistoilta, leikattu ruohokin, vaikka se on samaa kuin helsingissä. mutareunainen vesiputti, kadut, syksy. odotan että koulu alkaa, hah. kiva nähdä kaikkia tauon jälkeen, saada jotakin sisältöä, että sitten taas arvostaa joutavaa aikaa.

törmäsin csi:tä katsellessani korealaiseen lauluun, jonka onnistuin jäljittämään pienen etsinnän jälkeen youtubesta. en toki ajatellut jakaa sitä, enemmäkin vain tunteen, kun yrittää löytää jotakin ja onnistuu. onnistuminen on oikein hyvä.


laura