pudotin pari kurssia pois, saan ne opintopisteet korvattua suoraan. en ole yli-ihminen, elo ei yksinkertaisesti voi olla pelkkää jatkuvaa opettelua. joskus voisi mielellään maata lattialla ja tuijottaa kattokruunun varjoja, olla kuulematta mitään.
tapasin dalmatialaisen, se oli jänis koiran vaatteissa. kiehnättiin lattialla ja koira tahtoi istua sylissä. koiran kodissa oli hiljaista ja sopivan sävyistä. olisikohan joskus niin, koti ja pieni piha, asioille omia paikkoja.
tänään oli sitten toisenlaista, rapsuttelin vuoroin herra koiraa, vuoroin lissua. käytiin kolmistaan iltalenkillä; alppipuisto oli autio, katselin valokarnevaaleja. kierrettiin lopuksi brahen kenttää, tyttö pyöräili vastaan ja hymyili. ehkä siksi, kun olin aika onneton niiden kahden kanssa nyt mio pysyy sillä puolella, pysyy nyt, ja lissuuu hei jooko, tänne reunaan. sen jälkeen muakin hymyilytti.
olispa joskus niin hyvä, jos olis enemmän hymyjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti