eilen oli viimeinen päivä postilla. tuntuu joka kerta haikealta lopettaa, kun on ensin antanut kaksi viikkoa elämästään yhteen paikkaan, nähnyt päivästä toiseen samoja, uusia ihmisiä. nyt ei yhtäkkiä olekaan enää mitään yhteistä. bussissa on joka ilta sanonut "nähdään huomenna", sitten aika kuluu loppuun. "nähdään ensi vuonna, ehkä."
herkkiä aikoja.
eilen melkein itkeä tihrustin, kun luin kari tapion hautajaisista. musiikkiin liittyy niin voimakkaasti lapsuus, vanhemmilla oli monta levyllistä. meillä oli suuri vaalea olohuoneen matto, söin fazerin parhaita ja taittelin jokaisen karkkipaperin siististi. ja taustalla soi myrskyn jälkeen.
on myös itkettänyt, kun jostain syystä päässä soi monetta päivää katri helenan kuuden ikäinen. en tykännyt kuunnella sitä pienenäkään, timo turunen lauloi tenavatähdessä.
johanna tulee pian käymään,
lupasin keittää kahvia.
vaihdamme lahjoja,
erosta on jo pari kuukautta.
alan päästä eteenpäin.
huomenna mennään perinteisesti käymään molemmilla mummuilla. eevi-mummun piti lähteä kummitätini perheen luokse turkuun, mutta marras-joulukuinen keuhkokuume esti matkustamisen. voi mummu.
aion seuraavaksi joulukoristella. monia joulukoristeita on tosin esillä ympäri vuoden: kimaltavia ja lasisia lintuja, lasipalloja, ikkunavalot. mutta jos vaikka pöytäliinan laittaisi.
ainakin hetken aikaa on siistiä, päästetään eläimet vapaaksi ja katsotaan uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti